Anja Kesävuori: KRISTOSOFINEN VUOSIJUHLA 23.–24.3.2008

Talvisen sään vallitessa olivat kristosofit eri puolilta Suomea saapuneet runsaslukuisesti jokavuotiseen kokoontumiseemme Tampereen Amurin kouluun, Satakunnankatu 60. Hyytä­västä tuulesta huolimatta sisällä vallitsi lämmin tunnelma. Näyttämö oli koristeltu kukin, ja kirjapöytä tarjosi hengen ravintoa kauniskantisine teoksineen. Eikä virvokkeitakaan ollut unohdettu, sillä yläaulan pöydälle oli varattu monenlaista juotavaa ja pieniä makupaloja. Kaikesta näki, että Tampereen ryhmän jäsenet olivat huolellisesti valmistautuneet vastaan­ottamaan muualta tulevia kristosofiveljiä.

Sunnuntai, 1. pääsiäispäivä

Vuosijuhlan avajaiset klo 9.30

Niin kuin monina menneinä vuosikymmeninä Raili Niemelä johdatteli meidät mietiskele­mään, tällä kertaa Pekka Ervastin Jeesuksen rukouksen kohtaa ”vaan päästä meitä pahasta, niin että aina näkisimme Sinun tahtosi ja oman tiemme selvänä edessämme…” Tästä pahasta Klaara Saario kirjoittaa Mietiskelyä-kirjassaan: Taivaallinen Isämme, joka on rakkaus, ei joh­data meitä kiusaukseen, vaan sen tekee meidän oma alempi persoonallisuutemme. Elämä, kaitselmus, yrittää tukea ja auttaa, ettemme kiusauksissa sortuisi.
Mikä on perustavaa laatua oleva kiusaus, joka on aina vaanimassa? Se on henkinen laiskuus. Alempi äly- ja tunneluontomme vetää voimakkaasti mammonan valtakunnan elä­mään ja harrastuksiin sen lukemattomissa eri muodoissa. Voimme myös panna merkille, että liiallinen ahkeruus käytännön asioissa on joskus henkisen työn kiertämistä. Saatamme keksiä helpompaa hommailua kuin ryhtyä vakavaan henkiseen työhön.
Kuitenkin taivaallinen Isämme tahtoo, että luopuisimme alemman maailman tärkeydestä ja keskittäisimme voimamme Hänen tahtonsa etsimiseen. Siinä työssä meidän tulee olla ahkeria, so.: joka hetki valvoa, että sielussamme asuu Mestareiden opin henki, niin että ajatuksemme ja tunteemme ovat aina pyhitetyt Vuorisaarnan hengelle. Kun näin henkisesti ahkeroimme, niin tietämättömyys ja siitä johtuva itsekkyys ja ylpeys häviävät sielustamme. Epäitsekkyys, nöyryys ja iloinen hyväntahtoisuus astuvat tilalle.
Hyvään tahtoon pyrkimällä ja Kristuksen asiaa palvelemalla meille alkaa selvitä se tosiasia, ettemme persoonallisuutena ole mitään. Ymmärrämme, että se hyvyys, se jalous, se uhrautuvaisuus, jota meissä mahdollisesti on, ei ole meistä, vaan se on Jumalasta. Näin osaamme oikealla tavalla nöyrtyä elämän edessä ja tunnustaa, ettemme me mitään ole, vaan että Kristus meissä saa kaiken hyvän aikaan.
Näin persoonallisuuden kiusauksen voittaneina ja henkisen laiskuuden pahasta päässeinä yhä etsimme, yhä syvennymme totuuden tietoon, rakkauden taitoon ja taivaallisen Isän hyvään tahtoon.
Lauloimme yhteisesti Terve, terve Väinämöinen.
Avauspuheessaan (julkaistu tässä lehdessä) Terttu Nurme muistutti, että juhlamme kulkee nyt persoonallisen minän merkeissä. Elämän pulmia ratkaistessamme turvaudumme usein persoonallisen minän ohjaukseen täällä karman alaisessa maailmassa. Silti tarvitsemme viisaampien neuvoja. On puhdistettava tajunta epäveljellisistä tun­teista ja ajatuksista ja pyrittävä ihanteeseen, totuuteen ja rakkauteen Vuorisaarnan neuvoja noudattamalla. Näkymättömän puhdistaminen vaikuttaa näkyväiseenkin.
Lauluryhmä, johon kuuluivat Sinikka Kesävuori, Marja-Liisa Sahervo, Laila Siponen ja Leeni Liljeblad-Urpo, kehotti: Lähtekäämme noutamahan, soiton suuren saa’antahan lauluja ikirunojan, laulunlaatijan parahan … (Tanhuvilta Ilman Immen)
Annikki Kumpulainen puhui henkistä syventymistä edellyttävistä tiedoista: ihmiskun­nan kahtiajaosta, uudesta luonnonvoimasta ja kuudennessa juurirodussa tapahtuvasta sukupuolten häviämisestä sekä siitä, miten nämä vaikuttavat fyysisessä elämässä. Puhe on kokonai­suudessaan tässä lehdessä.
Kuoron esitettyä Palannut on Väinämöinen seurasi keitto- ja kahvi/teetarjoilu Näsi­linnankatu 38:ssa.

Esitelmätilaisuus klo 13

Mietiskelymusiikkia pianolla soitti Tellervo Einola. Kuoro lauloi ennen esitelmää Armahassa aamunkoissa ja esitelmän jälkeen Temppelissä.
Terttu Nurme puhui aiheesta Rauhan Valtakunta, siitä että olemme kutsutut toteuttamaan dharmaa, henkistä tehtäväämme, karman lain puitteissa ja kaitselmuksen johtamina. Tarkoitus on toteuttaa Jumalan valtakunta maan päällä. On opittava veljesrakkautta ja opeteltava tekemään työtä järjen avulla niin paljon kuin se on mahdollista. Silloin ihminen osaa kiel­täytyä astraalimaailman tarjouksista. Mestarin rakkaus on esimerkki ja totuuden mittapuu.
Puhuja toi myös esiin, että henkisen liikkeen on pysyttävä siinä tehtävässä, jota varten se on perustettu. Hän kertoi mysteereistä ja mysteerio-opiston perustamisen tärkeydestä sekä taiteen jalostavasta voimasta. Rauhan valtakunta voi syntyä ainoastaan silloin, kun sotakysy­mys on ratkaistu. Suomen kansan henkinen tehtävä on näyttää esimerkkiä luopumalla aseista ja armeijasta, ja nykyaikana totuudenetsijöiden tulee luopua pahan vastustamisesta ja sillä tavoin auttaa ihmisiä ymmärtämään, mitä todellinen kristinusko on.

Iltajuhla klo 18

Kuorokonsertin aluksi Paula Aitokallio esitti Raija Kiiskin runon Valkoiset Ritarit (Aurinkosade, s. 17). Konsertti sisälsi laulut Valoon nouse tajuntani, Etsintää, Väinämön lempeä mahti, Ihmisyyden laulu ja Kaartui katto avaraksi.
Hilkka Lampinen esitti kaksi runoa: Raija Kiiski, Ihmisen kaipuu (Kristosofi 3/08) ja Pirkko Wiggenhauser, Ihanteena ihmisen (Kristosofi 3/06).
Seurasi luentaa Väinö Lehtosen kirjasta Vaeltajan viesti II, artikkeli Minuuden mysterio, lukijana Lauri Hämäläinen.
Juhlan pääohjelmanumero oli Pirkko Wiggenhauserin kirjoittama vuorokeskustelu ”Luo Valon, Totuuden mä tietä etsin…” Sen aluksi Lauri Hämäläinen lauloi alkuosan Korpivaelta­jasta ”Jo kaukaa kuultaa jyrkkä vuoren rinne, miss’ saarna kaikuu tähtitaivaan alla …” Lavas­teiden suunnittelu oli Anita Kajasteen ja toteutus Helsingin ryhmän veljien. Arviolta 70–80:n tuikun kynttilämeri etualalla ja tähtisikermä tumman vuoren yllä taivaalla loivat valoaan, ja yleisvalaistus näyttämöllä vaihteli tummasta yhä kirkastuvaan valoon. Vaaleamman siniset sivupaneelit henkilöiden takana korostivat taustalla olevan vuorimaiseman syvyysvaikutel­maa.
Värikkäisiin kansallispukuihin sonnustautuneet keskustelijat, Maire Korpela, Pirkko Wiggenhauser ja Laila Siponen, totesivat, että persoonallisuuttaan loistavaksi ja virheettömäk­si rakentava ihminen aivan kuin sivuuttaa sisäisen itsensä rakennustyön. Tästä esimerkki oli Ilmarinen takoessaan kultaisen neidon. Hän kuitenkin otti opikseen, kun Väinämöinen ei nei­toa hyväksynyt.
Mikä avuksi nykyajan kultaisen persoonallisuuden rakentajille? Tietenkin Vuorisaarnan viisi käskyä: älä suutu, älä ajatuksissasikaan ole epäpuhdas, älä vanno, älä ole pahaa vastaan ja älä sodi vaan rakasta kaikkia ihmisiä. Niiden varaan rakentui vuorokeskustelu, johon toivat vaihtelua Simo Vainiotalon esittämät kertovat jaksot ja Raija Kiiskin lausuntaosuudet, kansallispukuisina hekin.
Esitys päättyi koskettavasti Lauri Hämäläisen laulaessa ja Leeni Liljeblad-Urpon säestäessä: ”Tee vaeltaja miekastasi risti / ja sillä veljiäsi matkaan saata / – ja Mestarisi lyö sun ritariksi. / Vain hengen aateluus voi auttaa maata.” Hän tekee ratkaisunsa: ”Nyt tieni viittoo käskyt Vuorisaarnan / (ja korven usvat haihtuu aamun paloon). / Ne poistaa ihmisriidat, väkivallan: / Näin yöni synkkyys sulaa Isän valoon.”
Esitys oli harmoninen kokonaisuus.

Maanantai, 2. pääsiäispäivä

Aamukokous klo 10

Tellervo Einola soitti mietiskelymusiikkia pianolla.
”Valoa vuorten yllä, hohtava avaruus…” lauloi kuoro Sinikka Kesävuoren johdolla, kuorossa 16 laulajaa. (Aamuvartio, Komulainen–Rahkonen)
Sirpa Sepänvuori luki Pekka Ervastin kirjoituksen Jeesus Kristuksen työstä, Toimittajalta 1927, syyskuu. Raija Kiiski ja Heikki Marttila lukivat Päivätietoisesta minästä J. R. Hannulan kesäkurssien avajaispuheesta vuodelta 1952.
Sinikka Savolainen puhui siitä, kuinka vanhan liiton aikoina olivat kunniallisuus ja persoonallinen onni ja menestys tavoitteina elämässä, mutta se ei tehnyt ketään täydelliseksi, vaan rakkaus on ainoa mahti, rakkaus kaiken saavuttaa. Se on jumalallinen elämän laki. Vasta astuessaan kosioretkeläisenä puhdistuksen tielle saa ihminen tuntea jumalallisuutta sielussaan. Itsetietoisuus vahvistuu. Ennen sydämessä asuvaa rakkautta ei ihminen voi itseään parantaa puutteista ja vioista. Persoonallisuuden erinomaisuus on heitettävä luotaan ja tultava jumalal­lisen hengen itsetietoiseksi kanavaksi.
Kuulimme lauluryhmän esittämänä Kirjokannen katsantahan.
Keskustelua työstä ja vapaa sana Terttu Nurmeen johdolla. Kristosofiset kesäkurssit on suunniteltu pidettäviksi 12.–19.7.08 Jyväskylässä.
Kuoro lauloi Kalevala – kotikuusi.

Esitelmätilaisuus klo 13

alkoi mietiskelymusiikilla. Kuoro lauloi Ihmisen tie.
Pekka Okon esitelmän aihe oli Pääsiäisen mysteerio. Kristikunnassa ja kirkossa vallitsee käsitys sijaissovituksesta ja sovitusuhrista. Siitä ovat seurauksena materialismi, itsekkyys ja väkivalta. Ensimmäiset kristityt ymmärsivät Jeesuksen ristiinnaulitsemisen rikokseksi. He kieltäytyivät tappamisesta, sotapalveluksesta ja lippuvalasta. Ihmisen poika on ylennettävä käytännöllisellä Kristuksen seuraamisella.
Pääsiäisen mysteeriossa on kaksi puolta: kuolema ja ylösnousemus. Kirkoissa jälkim­mäisen käsittely on jäänyt vähemmälle. Se ei ole oikein juurtunut kristittyihin ja on pelkän uskon asia.
Pekka Ervast viittaa sisäiseen totuuteen, joka on aiheuttanut ylösnousemususkon. Hän puhuu Logoksen mysteeriosta, Logoksen uhrautumisesta. Logos rajoittaa itsensä synnyttämäl­lä elämää. Jumala on uhrannut itsensä astumalla alas aineeseen. Jumalan rakkaus vie ihmisiä eteenpäin, mutta ei pakota.
Ihmisen tehtävä on nousta pois alemmasta minästään ja herätä henkisesti. Siten Kristus alkaa syntyä sisästä päin. On kehityttävä ottamaan vastaan rakkautta. Vuorisaarnan tietä kulkien alamme kasvattaa itseämme Jeesus Kristuksen opettamaan rakkauden käytäntöön. Tehtävämme on rakentaa kuolematon voimaruumis, tulla tekijäksi maailmankaikkeudessa.
Kuoro lauloi Henkinen kaiho.

Päättäjäistilaisuus klo 14.30

alkoi kuoron esittämällä Rukous auringolle.
Eva-Liisa West puhui ihmisen tehtävästä, joka on rakentaa persoonallisuudesta Pyhän Hengen temppeli, jonka perustana on totuus. Ihminen voi tulla Jumalan yhteyteen joko uskolla tai teoilla, kunhan hän tekee työtä täydellä voimallaan. Hän jälleensyntyy, saa kokemuksia ja viisastuu. Hän voi tulla oksaksi Kristus-puuhun ja lopulta yhtyä siihen. Uusi luonnonvoima on avuksi ja persoonallisuudesta muodostuu palvelija Kristuksen työhön. (Puhe on kokonaan toisaalla tässä lehdessä.)
Annikki Kumpulaisen päättäjäistilaisuuden puhe sisältyy tämän Kristosofi-lehden Toimit­tajalta-kirjoitukseen. Ihmiskunnan suurten edelläkävijöiden muodostama Valkoinen veljeskunta on ohjannut ihmiskuntaa kohti ihmisyyttä. Tarkoitus on saada kokoon ryhmä ihmisiä, jotka elävät sotimatta, riitelemättä, taistelematta. Sanoma veljeydestä herätti suurta hämmennystä alkuun, mutta pian mielet tasaantuivat. On katsottava tosiseikkojen yli totuuteen. Joku on laiska, toinen liian toimelias, kolmas on loukannut. Niiden ei saa antaa hämätä. Totuus kohoaa tosiseikkojen yläpuolelle.
Ryhmä kouluttautuu ihmisyyden mestarien työn tukijaksi ja auttajaksi. Omaksumalla uuden elämänymmärryksen pyrkii totuus kauttamme käytännöllistymään ja vähitellen juurtu­maan myös salatajuntaan. Jos tällainen ihmisryhmä syntyy, toteutuu teosofisen liikkeen tar­koi­tus. Vasta sitten kun ydin on syntynyt, voivat syntyä lisämuodostelmat. Lännessä vaikutta­neille mysteerioille valmistellaan seuraajia. Tie Kristuksen Valkoisen veljeskunnan ihanteen toteutumiseen maan päällä on Kristuksen Vuorisaarnassa.
Yhteislaulu Uuden päivän nousu.

Kategoria(t): Luokittelemattomat. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.