Kristosofi-lehti Tammikuu 2010: Toimittajalta

Lukiessani H. P. Blavatskyn teoksia ja ihmetellessäni niihin sisältyvän tiedon paljoutta on mieleeni noussut kysymyksiä: Oliko hän selvillä, että hänen Mestariensa avulla suorittaakseen ottamansa tehtävä oli ihmiskunnan historian käänteentekevimmän vaiheen valmistusta? Tiesikö hän meidän päivinämme julistetun Ihmisyysuskonnon, kristosofian keskeisimmistä tapahtumista, kuten kosmisen Kristuksen asteettaisesta lähestymisestä? Aavistiko hän tulevan Opettajan henkistä ja okkulttista suuruutta ja merkittävyyttä? Entä oliko hän selvillä tuomiokauden alkamisesta? Näkikö hän, että Suomeen oli suunniteltu luotavaksi uusi mysteerio-opisto, jonne maailman kaikilta kulmilta saapuisi totuudenetsijöitä?
Käsittelen ensin Kristus-kysymystä. Ei Jeesus Nasaretilaisen henkinen asema ollut H. P. Blavatskya edeltäneille läheteille Kristian Rosenkreuz’ille eikä Saint Germain’ille tuntematon. H. P. B. tunsi myös näiden lähettiläiden vakaumuksen heitä koskevista artikkeleistaan päätellen. Valottaessaan Rosenkreuzin menneisyyttä Pekka Ervast paljastaa samalla tämän kristinuskon todelliseksi asiantuntijaksi. Pekka Ervast viittaa ensin tietolähteeseensä kirjoittaen: ”Mutta asiallisempi traditio sanoo”. Tämän jälkeen hän mainitsee jälleensyntymäketjun: Kain, Jubal, Tubal-Kain, Hiram Abif ja jatkaa: ”Ja Hiram Abif syntyi sitten myöhemmin Latsaruksena, sinä Latsaruksena, jonka Jeesus herätti kuolleista ja joka siis toiselta kannalta oli apostoli Johannes. Kainista, Hiram Abifista tuli Johannes, ja apostoli Johannes syntyi myöhemmin Rosenkreutsinä, sinä suurena mestarina, joka on äärettömän lähellä Jeesusta Kristusta ja joka on kaikkien okkultisten ja mystillisten järjestöjen takana Europassa.” (Esitelmä Kain, 15.11.1931.)
H. P. Blavatsky puolestaan mainitsee, että 1700-luvun lähettiläällä Saint Germain’illa oli lukuisia vihamiehiä, eikä niin ollen sovi ihmetellä, jos kaikkia hänestä keksittyjä huhuja nyttemmin pidetään hänen omina tunnustuksinaan. Tällaisista ”tunnustuksista” Blavatsky mainitsee muutamia, nimittäin sen, että hän sanoi olevansa yli viisisataa vuotta vanha ja olleensa persoonallinen tuttava ”Vapahtajan ja hänen kahdentoista apostolinsa kanssa”. Blavatsky kirjoittaa: ”Jos hän sanoi ’syntyneensä Kaldeassa’ ja väitti ’tuntevansa egyptiläisten maagikkojen ja viisaiden salaisuudet’, hän ehkä puhui totta silti väittämättä mitään yliluonnollista. On olemassa Vihityitä, eikä edes korkeimpia, jotka ovat tilaisuudessa muistamaan enemmän kuin yhtä entistä elämäänsä. Mutta meillä on hyvää syytä tietääksemme, ettei St. Germain koskaan voinut väittää olleensa Vapahtajan ’persoonallinen tuttava’.” (The Teosophical Glossary’sta suom. P. E., Valon Airut, s. 361.)
Ei ole vaikea päätellä, kenestä 2000 vuotta sitten eläneestä voimakkaasta kristinuskon levittäjästä Blavatsky puhuu.
Kun Jeesus Nasaretilaisen henkinen asema oli näin hyvin tiedossa, miksi sitten sekä Morya että Koot Hoomi, kuten heidän opetuslapsensa H. P. Blavatskykin, kuitenkin nimittivät Buddhaksi korkeinta persoonallisuutta, mitä heidän mielestään oli maan päällä ollut? Pekka Ervast sanoo pohtineensa ja tutkineensa tätä kysymystä vuosikymmenien ajan ja tulleensa siihen johtopäätökseen, että H. P. Blavatsky sekä tiesi että oli tietämättä. Pekka Ervast selittää: ”Kuvitelkaamme, että H. P. B. olisi tullut länsimaille ja sanonut suoraan: Jeesus Kristus on todella Vapahtaja, tämän maapallon sisäinen henki, Kristus jokaisessa, mystillinen Kristus jokaisessa, kosmillinen Kristus, joka meidät pelastaa! Hän ei olisi saanut silloin mitään aikaan. Kirkot olisivat heti iskeneet siihen ja ihastuneet: tietysti kosmillinen Kristus on meidän vapahtajamme ja mystillisestä Kristuksesta olemme aina puhuneet! Semmoinen sanoma ei olisi herättänyt ihmisiä. Kaikki olisivat nukkuneet rauhassa: meidän Kristuksemmehan se on, ja voi vanhoja uskontoja, minkälaisessa pimeydessä ihmiset niissä vielä elävät! Eikä kukaan ihminen olisi etsinyt Kristusta.” (Tietäjän Aarteisto, s. 111.)
H. P. B. nimenomaan herätteli ihmisiä ajattelemaan. Niinpä hän toi avuksemme vanhan itämaisen viisauden, jotta sen kautta Jeesus Nasaretilaisen opetukset selviäisivät meille. Kristosofiassa viitataan usein Blavatskyn lausuntoihin. Kirjassaan Teosofian avain hän nimittää sotarukouksia mustaksi magiaksi, huomauttaa Jeesuksen kehottaneen rakastamaan vihollisia ja tekemään niille hyvää, jotka meitä vainoavat. Hän sanoo Vuorisaarnan noudattamisen olevan kristityn tunnusmerkki: Jos te olisitte kristittyjä, te noudattaisitte Vuosisaarnan sanoja. Edelleen hän puhuu kosmisesta Kristuksesta eli Aalajasta, maailman sielusta. Ihmetellessämme, että hän sanoi Buddhan olevan ihmisistä ensimmäinen ja korkein, saamme Pekka Ervastilta selvennystä tähän: ”Ja miksemme myöntäisi, että sekin on totta. Jollemme osaa koko olemuksellamme tuntea, aistia ja vaistota, kuinka suuri ja taivaallinen olento on semmoinen kuin Buddha, joka vielä tänäpäivänä on useimpien ihmissielujen vapahtaja, satojen miljoonien kannattajiensa ainoa tie ja turva,  jos me kristillisessä ylpeydessämme katselemme sivusta ja syrjäkulmin semmoista ihmistä kuin Buddha oli, emme voi koskaan nähdä Jeesus Kristusta! Emme voi nähdä, missä Jeesus Kristus on korkeampi, jollemme näe Buddhan korkeutta. (Tietäjän aarteisto, s. 112.)
H. P. B. oli aikamme kosmis-henkisen voimavuodatuksen alustava vastaanottaja. Pekka Ervastin kirjasta Ihmisyyden uskonto saamme hyvän ja keskitetyn kuvauksen siitä.
H. P. B. aloitti Valkoisen Veljeskunnan lähettämänä teosofisen sanoman julistamisen 1875. Pekka Ervast toteaa heti voimavuodatusta koskevan selostuksensa alussa: ”Kun teosofisen liikkeen henkeen perehtyneinä ja asiasta tietoisina katselemme tapahtumaa 50 vuotta sitten, näemme siinä kosmillisten voimien purkautumista.” Mutta H. P. B:n työ ei rajoittunut vain maapallon veljeskuntaan. ”Koko maailmankaikkeus on suuri yhtenäinen kosmos, ja sentähden tämänkin maapallon Valkoinen Veljeskunta ottaa vastaan milloin vaikutelmia ja inspiratsioneja, milloin käskyjä muualta. Se on yhteydessä ennen kaikkea aurinkokuntamme aurinkokeskuksen kanssa.” Ihmiskunnallemme tarjottu apu ei rajoittunut edes aurinkokuntaame. Tätä selventää lainaus: ”Eikä meidän aurinkokuntamme ole yksin maailmassa, satojen sisarkuntien kanssa se kiertää ja tottelee jotakin korkeampaa keskusaurinkoa, jota voimme nimittää Siriukseksi,  ja ottaa vastaan siltä neuvoja ja käskyjä. Ja mitä on Siriuksen takana, emme tiedä.” (Ihmisyyden uskonto, 2. p., s. 171, 172.)
Mutta jatkakaamme voimavuodatuksen kuvauksen tutkimusta. ”Niinpä siis kosmillinen henkinen vuodatus, joka Siriuksesta tuli aurinkoomme, lähti auringosta Valkoisen Looshin kautta maapalloon. Vuodatus, joka alkoi korkealla henkisessä maailmassa, saavutti maapallon ensin henkisessä muodossa, korkealla näkymättömässä maailmassa, ja laskeutui sitten vähitellen alas. ”Tänne se ei kuitenkaan pääse sellaisena kuin sen pitää tulla, ellei ole vastaanottajaa, ihmistä, joka uhrautuu astiaksi vastaanottamaan henkistä mannaa. Vastaanottaja löytyi, madame Blavatsky antoi taivaallisen vuodatuksen virrata kauttaan ymmärrettävässä ajatusmuodossa.
Pekka Ervastin Jordankastekokemus 13.10.1896 oli voimavuodatuksen täyttymys ja huippu. Sen sisältö vuodattautui hänen kirjoihinsa ja opetuksiinsa. Näin ovet avautuivat 1900-luvulla uudelle uskonnolle. Kolmannessa vaiheessa vuodatus saavutti fyysisen tason voimana, uutena luonnonvoimana. Huomatkaamme, miten täsmällisen ajan Pekka Ervast antaa tälle tapahtumalle. Hän kirjoittaa: ”Niinpä tänä vuonna 1926 kevättasauspäivästä lähtien on taivaallinen vuodatus nähtävästi alkanut vaikuttaa luonnossa.” (Ihmisyyden uskonto, 2. p., s. 173.) Saamme tietää, että auringosta tulleen eetterivoiman vuoksi suuri levottomuus vallitsi pallomme fyysisessä elämässä, ollen huipussaan v. 1928. Sen jälkeen luonto alkoi tasaantua.
Pekka Ervast määrittelee uuden uskonpuhdistuksen alkamisajaksi juuri sen ajan, jolloin uusi luonnonvoima alkoi vaikuttaa luonnossa.
Annikki Kumpulainen
annikki_kumpulainen_at_kolumbus_fi

Kategoria(t): Luokittelemattomat. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.