Pekka Ervast: Tähtikoulut

Luku: Pienemmät vihkimykset ss. 93 – 102

Sitten on kolme ominaisuutta, jotka varsinaisesti kuuluvat unitajuntaan. Kun ihminen kulkee Pyhän Hengen tiellä, hänen unielämänsä muuttuu, hänen unensa tulevat entistä elävämmiksi, hän on unessa tekemisissä uuden maailman ja uusien olosuhteiden kanssa ja kohtaa siellä uusia, ennen tuntemattomia ihmisiä. Unet tulevat usein profetallisiksi, hän näkee edeltäkäsin, mitä tulee tapahtumaan. On kuin unitajunta olisi varustettu uudella aistilla. Unielämä tulee sanalla sanoen erikoisen kiintoisaksi.

Tahdon nyt kiinnittää huomion siihen, mitä ominaisuuksia pyrkijän tulee kasvattaa itsessään tuon unielämän suhteen ja millä tavalla samat ominaisuudet heijastuvat häneen hänen päivätajunnassaan. Pyhän Hengen tiellä kulkija ei saa pysähtyä eikä tyytyä siihen, että hänen unielämänsä muuttuu itsestään vaihtelevaksi, vieläpä onnelliseksi ja ylevän kauniiksi, niin että hän mielellään nukkuu ja näkee unta, vaan kulkijan täytyy olla tietoinen siitä, että Pyhän Hengen voima on täyttävä kaikki hänen tajuntatilansa. Sentähden hän kysyy itseltään, mitä hänen tulee unitilassaan tehdä, mitä oppia unitajunnan suhteen? Hän muistaa, että tiellä vaeltajan siveellinen periaate on veljesrakkaus. Rakkaus mittapuunaan hän kysyy: mitä ominaisuuksia minun nyt tulee kehittää itsessäni? Vaikka kyseessä olevat ominaisuudet ilmenisivät unimaailmassa omalaatuisina psykologisina ilmiöinä, esiintyvät ne kuitenkin hänen päivätajunnassaan määrätynlaisina, joten hän tietää, mitä ominaisuuksia hänen tulee kehittää itsessään unielämäänsä varten.

Ensimmäinen on ankaruus itseään kohtaan. Hänen tulee unta nähdessään panna merkille, hallitseeko hän harhojen maailmassa itseään, osaako hän kieltäytyä, osaako hän olla veljellinen, hyvä, puolueeton, epäitsekäs ja puhdas. Jos ei, hänen on se opittava, sillä unielämässä hänen täytyy olla ankara itselleen. Vaikka hän päivätajunnassa, näkyväisessä elämässä, olisi saavuttanut vallan itsensä yli ja täällä osaisi helposti kieltäytyä houkutuksista, ei tämä riitä. Hänen täytyy unissaan olla yhtä voimakas, yhtä hillitty. Tämä on mahdollista oppia, kun hän nukkuessaan herää tietoiseksi siitä, että nukkuu. Ja päivätajunnassa hänen täytyy kasvattaa itseään siihen.

Toinen ominaisuus, jonka vaeltaja pian itsekin huomaa välttämättömäksi unielämässä on toisten suojeleminen kiusauksilta. Hänen täytyy oppia olemaan toisten elävien olentojen suhteen viisas ja luja. Ei riitä, ettei hän itse lankea kiusauksiin, vaan hänen täytyy olla niin luja, voimakas ja jalo, että osaa auttaa toisia esimerkillä, sanalla ja työllä. Vaikka hän on herännyt tietoiseksi siitä, että elää omassa unimaailmassaan, täytyy hänen siinäkin oppia käyttäytymään oikein ja veljesrakkauden mukaisesti.

Tämä on verrattain vaikea läksy vaeltajalle. Hänen täytyy olla luja itseään kohtaan sekä auttaa toisia lankeamasta kiusauksiin. Se on toista kuin näkyväisessä maailmassa. Täällä hän aniharvoin voi estää toisia lankeamasta kiusauksiin; vaikka sanoillaan neuvoo, ei voi tehdä sitä liiaksi, sillä pitkä nuhde saa aikaan vastakkaisen vaikutuksen. Jokainen vaimo tietää, että jos hän saarnaa miehelleen, joka tulee myöhään kotiin, ei mies siitä parane, päinvastoin. Miehellä on oma luontonsa, naisen täytyy ymmärtää, että anteeksiantava rakkaus on tässä elämässä ainoa, hänen täytyy olla iloinen ja tyytyväinen, silloin hän voitaa miehensä. Ehkä on joku mies niin hyvä, että ottaa saarnasta oppia, mutta se ei ole tavallista. Tässä elämässä kaikki paranee anteeksi antaen. Mutta toisessa elämässä, unimaailmassa, täytyy auttaa toisia olemalla horjumattoman luja. Se on kokolailla vaikea läksy, sillä molemmissa maailmoissa täytyy auttaa, mutta näkyväisessä äänettömillä rakkauden teoilla, näkymättömässä alituisesti myös puhumalla, neuvomalla ja nuhtelemalla. Tämä kyky onkin mahdoton saavuttaa, ellei vaeltajan sydän ole täynnä elävää halua auttaa.

Kolmas ominaisuus, joka vaeltajan unielämässä kehittyy ja heijastuu näkyväiseen maailmaan, on rauhallinen mielentila, joka ei hätäänny, vaan aina on tilanteen herra ja säteilee rauhaa ympärilleen. Ja merkillistä kyllä, vaeltaja tulee silloin unielämässään niin itsetietoiseksi, ettei hän enää sano: tämä on minun subjektiivista untani, vaan tulee vakuutetuksi siitä, että tämä on todella toinen maailma, toinen objektiivinen elämä, jota hän elää näkyväisen elämän ohella. Siinä hän tekee työtä, vaikuttaa ja toimii, ja sen objektiivisuudesta hän saa paljon todistuksia. Hänen unielämänsä ei rajoitu hänen omaan auraansa, kuten sanomme teknillisesti, vaan hän joutuu todella tekemisiin toisten olentojen kanssa. Se on elävää elämää, hän ottaa vastaan opetuksia, hän opettaa itse toisia, mutta kuitenkin hän ymmärtää koko ajan, että astraalinen elämä sittenkin on symboolia, vaikka se on objektiivista ja todellista. Hän on ulkopuolella ruumistaan, tietoisena toisessa käyttövälineessä, ja joutuu tässä ajatuksien ja tunteitten maailmassa tekemisiin toisten ajattelevien ja tuntevien olentojen kanssa, mutta kaikki on sittenkin käsitettävä symbooliksi.

Tämä on erittäin tärkeä asenne, minkä vaeltaja saavuttaa. Hänestä ei saa tulla astraalista kulkijaa, joka elää unimaailmassa ja uskoo, että se maailma on todellisempi kuin fyysillinen, vaan häneen tulee koko ajan tietää, että harhojen astraalinen maailma on symboolia, vaikka se on todellista. Sillä se ei ole todellista samassa merkityksessä kuin fyysillinen todellisuus eikä sillä tavalla kuin henkinen elämä ja henkimaailma myöhemmin on tuleva todelliseksi.

Mutta lopuksi Pyhän Hengen tiellä vaeltaja tulee tekemisiin salatajunnan kanssa. Tässä on myöskin saavutettava kolme kykyä eli ominaisuutta, ja ne ovat omiansa tekemään vaeltajalle selväksi, mikä on objektiivisuus astraalisessa merkityksessä, mikä se tajunta, joka todella on olemassa ruumiin ulkopuolella. Kun vaeltaja tässä salatajunnassa kehittää ominaisuuksia itsessään, se objektiivisesti tapahtuu ulkopuolella ruumista. Päivätajunnassa emme osaa puhua kuin niiden psykologisesta vaikutuksesta, sillä salatajunnan elämä on yhteydessä sen merkillisen ilmiön kanssa, jota nimitämme kahtiajaoksi vaeltajan sieluelämässä. Vaeltaja on näet toinen ihminen, toinen personallisuus ruumiin ulkopuolella kuin ruumiissa.

Ensimmäinen salatajunnan ominaisuus heijastuu fyysilliseen tajuntaan sillä tavalla, että ihminen näkee itsensä olentona, joka on ulkopuolella fyysillistä minäpersonallisuutta tässä, punniten sen puutteellisuuksia ja vikoja, sen hyveitä ja kykyjä, mutta ei tunnelmallisesti, vaan rauhallisesti ja objektiivisesti. Hänessä on kuin toinen minä, joka osaa arvostella puolueettomasti häntä itseään, – tavalla, jota hän ei ennen ole osannut tehdä. Samalla, kun tämä kahtiajako tapahtuu päivätajunnassa, hän yöllä alkaa aste asteelta herätä tietoiseksi ulkopuolella fyysillistä ruumistaan, mutta ei niinkuin ennen unessa, jolloin hän oli oma päivätajuis-personallinen itsensä, vaan uutena, entistä ehompana ja täydellisenä persoonallisuutena, joka astuu ulos ruumiistaan, näkee sen ja tulee täyteen selvyyteen ja tietoisuuteen siitä, että hän on olemassa fyysillisestä ruumiistaan huolimatta. Hän ratkaisee mielestään kuolemattomuuden probleemin, koska hän voi jättää fyysillisen ruumiinsa ja lähteä ”enkelinä” toiseen maailmaan. Ennenkuin hän saavuttaa täydellisen varmuuden, hän tekee monenlaisia havaintoja ja kokeita. Hän lähtee esim. suljetusta ovesta tai ikkunasta – mikään ei tee hänelle esteitä, – yöllä ulos kadulle ja hänen siellä kulkiessaan syttyy esim. tulipalo; hän katselee sitä, panee mieleensä yksityiskohtia ja ihmisiä, jotka siellä ovat ja jotka eivät tietysti hänestä mitään tiedä. Aamulla herätessään hän ottaa sanomalehden ja lukee yöllisestä tulipalosta, jonka hän itse yksityiskohtaisesti muistaa. Eikä hänen tarvitse viipyä Helsingissä yöllä, hän voi lähteä vaikka Sisiliaan ja olla läsnä Messinan hävityksessä, ja parin päivän perästä hän lehdistä lukee, että niin kävi, kuin hän yöllä oli nähnyt.

Toinen ominaisuus, minkä pitää kehittyä vaeltajan salatajunnassa ja heijastua hänen päivätajuntaansa, on lempeä ja valtava tyyneys, joka vaikuttaa toisiin rauhoittavasti ja yhteensitovasti. Se ei ole vain omaa maltillisuutta, vaan positiivista voimaa. Salatajunnassaan hän joutuukin alinomaa tekemisiin asioiden kanssa, jotka meidän kielellämme merkitsevät riitaa, epäsopua, taistelua, sotaa. Hän saa henkimaailmassa tehdä merkillistä työtä, vähän väliä poistaa sodan, riidan, taistelun aiheita ja edistää veljeyttä. Tämä heijastuu päivätajuntaan sillä tavalla, että vaeltaja ehdottomasti tietää harmonian, rakkauden ja rauhan ainakin positiiviseksi voimaksi elämässä, tekee työtä niiden puolesta ja vaikuttaa itse rauhoittavasti ihmisiin. Se on huomattava kyky salatajunnan omistajalle ja sen yhteydessä tulevat monenlaiset yli
aistilliset kokemukset.

Kolmas salatajunnan ominaisuus eli yhdeksäs pikku vihkimys on siinä, että vaeltaja on lopulta kehittynyt kirkkaaksi olennoksi, loistavaksi enkeliksi, jonka olemus on totuutta, rakkautta, puhtautta ja rauhaa. Fyysilliseen personallisuuteen se heijastuu rauhallisena, hyvää tekevänä voimana, mutta toisessa olotilassa, ruumiin ulkopuolella, valtaja on kuin hohtaviin häävaatteisiin puettu ihminen, joka on kutsuttu kuninkaan pojan häihin. Miksikä? Sentähden että kolmatta kykyä kasvattaessaan hän oppii suuren ja lopullisen läksyn: hän kieltäytyy mustasta magiasta. Ollessaan ruumiin ulkopuolella hän yhtämittaa joutuu tekemisiin maapallon hengen kanssa, joka on mustaa inspiratsionia. Vaikka paha on ihmisessä itsessään eikä vaeltajakaan kärsi muusta pahasta, kuin siitä, mikä on hänessä itsessään, on pahaa objektiivisesti olemassa sen kautta, että maapallon henki auttaa täällä kehittyviä sieluja asettamalla heidät kiusausten kouluun. Se on n.s. mustaa inspiratsionia tämän maapallon elämässä. Ruumiin ulkopuolella vaeltaja joutuu suuren kiusauksen valtaan, ellei hän ole kasvattanut itseään niin, että ilman muuta kykenee voittamaan. On kuin kaunis henkiolento sanoisi hänelle: ”noudata minun neuvojani, niin saat hallita koko maapalloa; anna kätesi minulle ja seiso minun puolellani, niin kaikki elävät kumartavat sinua”. Vaeltajan on täytynyt kasvattaa koko ajan itseään, niin että hän nyt kykenee sanomaan Jeesuksen tavalla: ”mene pois tyköäni, Saatana”! Silloin Saatana suuresti iloitsee.

Nämä pienemmät vihkimykset voivat kestää useita ruumistuksia, sillä vasta kun ihminen on saavuttanut ne yhdeksän ominaisuutta, jotka kuuluvat Pyhän Hengen tien kulkijalle, vasta kun hän on kieltäytynyt mustasta magiasta ja ehdottomasti omaksunut hyvän, vasta silloin hän on valmis astumaan ahtaasta portista sisälle taivastenvaltakuntaan ja Kristuksen yhteyteen. Vasta silloin alkaa hänen kulkunsa Golgatalle.

Kategoria(t): Kirjaesittelyt. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.