Kalevan poikien kosintaretki.

Kalevan poikien kosintaretki
-Kalevalassa puhutaan toisaalta Pohjolan kansasta ja toisaalta Kalevan kansasta. Kalevala tarkoittaa Jumalien ja Logoksen maailmaa ja pimeä Pohjola taas tätä fyysistä ainemaailmaa. Sitten Kalevala kertoo, kuinka Väinämöinen, Lemminkäinen ja Ilmarinen Logoksen eri olemuspuolien edustajina, Jumalien maailman lähetteinä kosivat Pohjan neitoa, ja tämä Pohjan neito taas kuvaa avaimesta riippuen joko yksilöllisen ihmisen henkiminuutta , joka on kotoisin Jumalien maailmasta, tai toisaalta sitä voidaan ajatella Suomen kansan henkitajuntana, kun puhutaan Suomen henkisestä tehtävästä. Tällä avaimella voidaan tarkastella Pekka Ervastin elämäntyön vaiheita, kun hänen elämäntyönsä vaiheet yhdistetään Suomen tehtävään aseettomana kansana. Voidaan siis ymmärtää, että Pekka Ervastin elämäntyön eri vaiheita voidaan ajatella ikään kuin Väinämöisen, Lemminkäisen ja Ilmarisen kosintana. Tällä tavoinhan Väinö Lehtonen asiaa kuvaa kirjassaan Kaksi maailmaa, luvussa VII, ”Kosintaretket” I.

Elias Lönnrot kertoo Isä Kalevalla olleen Suomen muinaisuuden suuruuden aikoina 12 poikaa ja kun Kaleva siis tarkoittaa Jumalien eli Logoksen maailmaa, edustavat Kalevan pojat Logoksen eri olemuspuolia. Väinämöinen, Lemminkäinen ja Ilmarinen edustavat Logosta Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. Kalevalan Avaimessaan sanoo Pekka Ervast:”jos joskus saadaan selville näiden kaikkien nimet, on samalla löydetty vanhat mysterionimet niille kahdelletoista hierarkialle, jotka edustavat logoksen eri olemuspuolia ja joiden astronomisena symbolina on n.k. Zodiaki eli eläinrata. Seitsemän näistä nimistä voivat sitäpaitsi kuvata niitä seitsemää pääenkeliä, jotka ovat lähinnä jumalan valtaistuinta ja joiden astrologisina edustajina ovat seitsemän pyhää planeettaa. Ja kolme nimistä kuvaavat niitä Logoksen kolmea tajuntapuolta, jotka suurin piirtein ilmaisevat hänen olemuksensa ja joita sentähden kutsutaan hänen kolmiyhteytensä kolmeksi personaksi eli naamioksi. Nämä kolme nimeä ovat meille Kalevalassa säilyneet muutamien toisten ohella, mutta nämä kolme selvinä ja varmoina.”(Pekka Ervast: Kalevalan Avain. Viides painos. s.96-97)

Elias Lönnrot aikanaan pohti tätä samaa kysymystä alhaalta päin tarkastellen ”sukututkimuksen” näkökulmasta Vanhan Kalevalan esipuheessa. Hän arveli, että Ilmarinen ehkä olisi Väinämöisen veli, ”emoni lapsi”, kuten Kalevalassa kerrotaan. Lemminkäistä Väinämöinen taas nimittää Kalevalan runoissa ”ylimmäksi ystäväkseen”, mutta Lönnrot vähän epäröi ja kysyy: olisiko Lemminkäinen kuitenkaan Väinämöisen veli samassa polvessa? Lemminkäinen voi kuulua Pohjolan kansaankin, sillä Lemminkäinen kosii milloin Pohjolassa, milloin Päivölässä, rakastelee Saaren tyttöjä ja käy sotia siellä sun täällä jne. Mutta Pekka Ervastilta saamme valaisua tähän kysymykseen ajatellen Lemminkäistä. Kalevalassahan kerrotaan mm. Kaukomielestä, Ahti Saarelaisesta ja Pätöisestä pojasta ja P.E. on nähnyt nämä Lemminkäisen jälleensyntyminä, joten Lemminkäisen monenkirjavat seikkailut siellä sun täällä näyttäytyvät osaksi myös jälleensyntymiksi hänen varhemmissa kehitysvaiheissaan.

Sitten Lönnrot mainitsee joitakin muitakin nimiä mahdollisina Kalevan poikina Vanhan Kalevalan esipuheessaan, mutta ei pidä niitä varmoina, eikä Pekka Ervastkaan pidä niitä sillä tavoin varmoina, että ottaisi ne esille Kalevalan Avaimessaan, vaikka tunsikin Lönnrotin pohdinnat näiltä osin, sillä viittaahan P.E. Vanhaan Kalevalaan kirjallisena lähteenään.

Ansiotöiden suhteen kertoo Kalevala, että ainoastaan Ilmarinen onnistuu suorittamaan vaadittavat tehtävät. Lemminkäinen epäonnistuu. Yksilöllispsykologista avainta käyttäenhän tämä on selvääkin, sillä tunneolemuksessaan ihminen rakastaa ja kärsii, tuntee tuskaa, riemua, onnea ja iloa jne. Ainoastaan Ilmarinen voi onnistua ansiotöissä ja Sammon taonnassa, sillä Ilmarisvoimat kuvaavat järjentyötä ihmisen psykologiassa. Tahto on sitten ihmisen ylin prinsiippi. Tahto on kaiken takana ohjaamassa ja johtamassa vihittävän kulkua kohti lopullista päämäärää ja tahto näyttäytyy Väinämöisen hahmossa.

Pohjan akka antoi Lemminkäiselle viimeisenä ansiotyönä tehtäväksi ampua joutsenen tuolta Tuonelan mustasta joesta, jolloin Lemminkäinen epäonnistui tässä ansiotyössään. Ilmarinen puolestaan onnistuu pyytämään suuren suomuhau`in, liikkuvan kalan lihavan Tuonelan joesta. Tähän ansiotyöhön liittyy salatieteellinen merkitys, joka koskettaa salatun sisätajunnan haltuunottoa vihittävän vihkimyskokemuksena ja sitä edeltää päivä-ja unitajuntoihin liittyvä puhdistustyö, joka Lemminkäisen osalta merkitsi Hiiden hirven hiihtämistä ja Hiiden ruunan suistamista ja Ilmarisen osalta Kyisen pellon kyntämistä ja Tuonelan karhun suistamista. Koska Lemminkäinen epäonnistuu ratkaisevassa ansiotyössään, toteaa Pekka Ervast, että tästä on pääteltävissä, että Lemminkäinen ei suorittanut hänelle määrättyjä kahta edeltävää ansiotyötäkään. Ilmarinen taas selviytyy omista tehtävistään ja onnistuu pyytämään suuren suomuhau`in.

Mikäli näitä ansiotöitä tarkastellaan realistisina tapahtumina on vedettävä se johtopäätös, että Kalevala pitää kalastuselinkeinon harjoittamista henkevämpänä elinkeinona kuin metsästystä ja linnustamista ja näinhän asia ehkä onkin, sillä ovathan jotkut kalat lähellä kasvikuntaa ja kristittyjen raamatussakin määrää Jumala ihmisille kasvikset ravinnoksi, vaikka kristikunta ei tätä Jumalan määräystä olekaan noudattanut, puhumattakaan ihmisten tappamisesta, jonka Mooseskin käskyissään kieltää. Kun taas ajattelemme Lemminkäisen ansiotyötä: joutsenen ampumista, on todettava, että erikoisesti laulujoutsen on sangen jalo luontokappale ja tuntuu melkeinpä pyhäinhäväistykseltä, jos lähdemme metsästämään laulujoutsenta. Sen sijaan julkisuudessa on käyty vakavaakin keskustelua siitä, että pitäisikö kyhmyjoutsenkantaa harventaa, ne kun ovat pahantapaisia ja saattavat hyökkäillä toisten lintujen ja lastenkin kimppuun.

Mitä sitten tarkoittaa: ampua Tuonelan joutsen? Pekka Ervast vastaa:”ampua Tuonelan joutsen, merkitsee upottaa tajuntansa sydämeen ja elähdyttää se voimakeskus, joka sydämessä piilee ja se voimakanava, joka sydämestä kulkee aivoihin. Kun tämä on tehty, on ihmisen sydän uusi ja koko ihminen kuin uudestisyntynyt: hän on hyvä, hän on säälivä, hän on myötätuntoinen.”(P.E: Kalevalan Avain. Viides painos.s.274)

Tätä ansiotyötä Lemminkäinen ei siis kyennyt suorittamaan. Lemminkäinen epäonnistui jousella ampumisessa, taikka hän ei päässyt edes laukaisemaan, sillä ”märkähattu karjanpaimen” tappaa Lemminkäisen vesikyyllä ennen kuin Lemminkäinen ennättää Tuonelan joutsenta tähtäämäänkään.

Zen-buddhalaisuudessa puhutaan jousella-ampumisen taidosta. Zen-munkit harjoittelevat mietiskelyä ja jousella ampumista jokseenkin samalla periaatteella, kuten kirjassa Vanajavuoren taru kuvataan, kuinka Vanajavuoren tietäjä ystävineen poraa aukkoja harmaaseen graniittiin samalla ajatellen kiinteästi, että niin kuin työkalujen vaikutuksesta harmaa graniitti vähitellen muuttaa muotoaan, samoin ihmisen oma sielullinen rakenne muuttuu hyvin ohjatun ja tahdolla ladatun ajatuksen avulla.(kts. V.L: Vanajavuoren taru. s.161-162)

Jousella ampumisen symboliikkaa ajatellen voidaan ymmärtää, että ihmisen mielen tulisi olla kuin jännitetty jousi, joka tähtää maaliin, ihanteeseen, siihen, että ihminen osaisi ajatuksineen, tunteineen ja tekoineen toteuttaa Isän ajatuksissa olevan kuvan inhimillisestä täydellisyydest, kosmisesta Kristuksesta, Logoksesta, Jumalasta.

Ihmisen tulisi olla totuudenetsijänä kuin jousella-ampuja, joka tähtää elämässään siihen , että osaisi toimia vuorisaarnassa esitettyjen elämänihanteiden mukaisesti. Meillä on viisi nuolta huotrassamme: älä suutu, älä ajatuksissasikaan ole epäpuhdas, älä vanno, älä ole pahaa vastaan ja älä sodi, vaan rakasta kaikkia ihmisiä. Ja näillä ”nuolilla” koetamme ampua ihannetta Tuonelan joesta siten, että ihanne toteutuisi meissä itsessämme, että alempi ja ylempi minuus yhtyisivät, että Tuonelan joutsen, henkinen tajunta valautuisi reaaliseen päivätajuntaamme.

Päämääränä ”jousella ampumisessa” on se, että ihminen luopuu kaikesta väkivallasta ja hienoimpienkin pakkokeinojen käyttämisestä. Ihminen luopuu jousesta, miekasta, kivääristä ja tulee rauhan rakentajaksi. Tähän päämääräänhän varmaankin pyritään Zen-buddhalaisessa ”jousella-ampumisessakin”. Jousi ei ole tarkoitus sinään. Se on vain väline harjoittelussa. Päämäärä ja lähtökohta on, että mietiskelijä ei enää tarvitse jousta. Harjoittelun tuloksena hän saavuttaa Nirvaanan ja Taivasten valtakunnan. Hänen mielensä on kaiken aikaa keskittyneenä Jumalaan. Toisella tavalla sanottuna: ihminen istuu pahan vastustamattomuuden kulmakivellä eli kivikuutiolla, joka on henkisessä työssä sileäksi hiottu. Ihminen luo rauhaa maailmaan. Hän on muuttunut eläväksi kiveksi Jumalan temppelissä, joka rakentuu yhdyssiteeksi ainemaailman ja hengen maailman välille.
Kyösti Niiranen

Kategoria(t): Kirjoituksia. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.