Ihmisyyden sana ja soitto, Pirkko Wiggenhauser

Kristosofia kertoo ihmisen kahdesta tulevaisuuden aistista, joita on nimitetty filosofiseksi intuitioksi ja taiteelliseksi kauneusvaistoksi. Näitä aisteja on kuvattu niin, että niiden perusvoimat ovat meissä jo jonkun verran hereillä, ja ennen kaikkea, että ne nojautuvat moraaliin. Filosofisessa intuitiossa eli totuudennäkemisessä eräs olennainen puoli on erottamisen kyky, kyky erottaa valhe totuudesta, pahuus hyvyydestä. Vaeltajan viesti kirja kertoo: Taiteellinen kauneusvaisto on noista kehitettävistä kyvyistä toinen, ja suurinta ja syvintä taidetta on veljeys. Kaiken taiteen syvin tarkoitus ja tehtävä on: herättää veljeyden henki hereille. Filosofinen totuuden tajuaminen on korkeinta tiedettä, veljeyden tajuaminen ja kokeminen korkeinta taidetta (s. 296–297).
Näitä kahta uutta aistia pohdittaessa tulee mieleen Väinämöisen soitto Kalevalassa. Ei koskaan, ei sinä ilmoisna ikänä, eikä kuuna kullan valkeana ole kuultu noin suloista soitantoa. Erikoisesti korostetaan Väinämöisen soiton sisältämää iloa ja voimaa. Voi ymmärtää, että Kale­valan kuvaus Väinämöisen kanteleensoitosta kuvaa ihmisyyden tiedon ja taiteen harmonisoimaa elämää. Se kuvaa kutsua sellaiseen elämään, jossa ihmisen parempi puoli, hänen korkeamman minänsä ominaisuudet käytännössä vallitsisivat. Väinämöinen on tietäjä iänikuinen ja korkein runolaulaja. Hän on viisaus, filosofinen intuitio ja veljesrakkaus, taiteellinen kauneusvaisto. Kun hän soittaa kannelta, pysähtyvät kaikki kuuntelemaan, ihmiset, haltiat, koko metsän ja veden väki, eläimet. Poissa on levottomuus ja sekasorto, väkivalta. Kaikki sopusoinnussa, rauhassa, kuuntelevat Väinämöisen soittoa. Kaikkien mielet lempeiksi muuttuvat, sydämet heltyvät. Väinä­möisen soittoa on kristosofiassa kuvattu myös sanonnalla, että se on jumalallista väreilyä. Se vaikuttaa kohottavasti ihmiseen ja luontoon, koko kehitykseen. Ihmisen sisäisenä tilana ymmärrettynä se voisi kuvata myös sitä, että kaikki ihmisen olemuspuolet pyrkivät järjestäytymään jumaljohtoisesti.
Väinämöinen on korkein Mestari. Mestari edustaa Jumalaa. Pekka Ervast kuvaa tulevaisuuden ihmisyyden vallitsemaa maailmaa niin, että silloin tiede ja taide ovat yhtä ja koko elämä on jumalanpalvelusta. Sellaista on Väinämöisen soitto, kajahdus kanteloisen ja ilo ikirunojen. Uusi luonnonvoima siinä kohtaa luonnon ja ihmiskunnan, veljesrakkaus ja kristusviisaus ovat silloin ihmiskunnan elämän perussointuna ja planeettamme Tellus alkaa kantaa oikeata nimeään, Kanteleen soitto.