Raija Montin: Jeesuksen vertaukset

Pekka Ervastin kirjan Jeesuksen salakoulu kolmannessa luvussa Jeesuksen vertaukset käsitellään kaiken kaikkiaan neljäätoista vertausta. Alkupuolen kahdessa vertauksessa puhutaan siitä, minkälainen ihmisen sieluntila on, kun hän näkee ja kuulee valtakunnan sanoman. 1. Taivasten valtakunta on peltoon kätketyn aarteen vertainen, jonka ihminen löysi. Ja ilon tähden, joka hänellä oli siitä, hän möi kaiken, mitä hänellä oli ja osti sen pellon. 2. Taivasten valtakunta on kauppamiehen vertainen, joka etsi kalliita päärlyjä. Hän löysi yhden, meni pois, myi kaikki, mitä hänellä oli ja osti sen. Nämä vertaukset kertovat siitä ilosta, mikä ihmiseen tulee, kun hän näkee totuuden taivasten valtakunnan olemassaolosta. Kaiken muun hän todella hylkää, mielellään luopuu itsekkyydestä ja pahuudesta vain siitä ilosta, että saa omistaa valtakunnan.
Taivasten valtakuntaa verrataan myös verkkoon, joka heitettiin mereen ja joka kokosi kaikenlaista. Se tuli täyteen, vedettiin ylös, hyvät eroteltiin astioihin, huonot heitettiin pois. Pekka Ervast selittää, että taivasten valtakunta on niin voimakas, että se vetää ihmisen kokonaan puoleensa, pahankin hänessä. Eikä tarvitse mitään pelätä, luottaa vain siihen iloon, jota tuntee. Paha heitetään aikanaan pois.
Entä millainen sieluntila meillä tulee olla suhteessamme lähimmäisiimme? Sitä selvittää vertaus: Taivasten valtakunta on kuninkaan vertainen, joka teki tiliä palvelijansa kanssa. Palvelija oli velkaa kymmenen tuhatta talenttia. Kuningas käski myydä hänet orjaksi. Mutta kun palvelija rukoili armoa, kuningas antoi koko velan anteeksi. Kun palvelija sitten tapasi kanssapalvelijansa, joka oli hänelle velkaa muutamia killinkejä, hän kuristi tätä kurkusta ja vaati maksua. Kun kuningas tämän kuuli, hän vihastui ja käski antaa hänelle velkaaolevan palvelijan pyövelille siihen asti, kunnes maksaisi kaiken velkansa. Jeesus lisää vielä: Niin myös minun taivaallinen Isäni tekee teille, jos ette sydämestänne anna anteeksi veljillenne kaikki heidän rikkomuksensa. Tämän vertauksen siveellinen opetus on: Anna sydämestäsi anteeksi kaikki kaikille. Ei tapahdu velan todellista kuittaamista, jollemme itse anna anteeksi veljillemme. Tajutessaan valtakunnan sanan ihminen tuntee olevansa suuressa velassa taivasten valtakunnan hallitsijalle. Se tuntuu taakalta ja voisi estää häntä elämästä taivasten valtakunnan elämää. Mutta Isä sanoo hänelle: Saat vapaasti olla minun poikani ja palvelijani, sillä kaikki velka on minun puoleltani anteeksi annettu. Saat maksaa sitten, kun sinulla on, millä maksaa. Kyllä ihminen saa maksaa velkansa, mutta hänen ei tarvitse tehdä sitä kärsien. Kun ihminen tulee osalliseksi taivasten valtakunnan elämästä ja antaa anteeksi veljilleen, hänen oman velkansa maksu tuottaa iloa eikä surua.
Ihmisen sisäistä mielentilaa toisiin ihmisiin nähden valaistaan vertauksessa isännästä, joka palkkasi työväkeä viinimäkeensä. Hän maksoi kaikille saman palkan riippumatta siitä, kuinka kauan he olivat olleet työssä. Pekka Ervast selittää: Kun olette taivasten valtakunnassa, ette saa tuntea sydämissänne mitään tavallisia katkeruuden tunteita eikä teillä saa olla sellaista käsitystä oikeudesta kuin muualla maailmassa on. Ette saa pyytää lainkaan palkkaa. Älkää sydämessänne millään tavalla mittailko itseänne toisiin. Taivasten valtakunta on elävä voima meidän takanamme. Se voima on heti meissä, kun siihen tulemme. Ei merkitse mitään, milloin ihminen tulee, sillä se ilo, rauha ja vapaus, minkä hän saavuttaa, on yhdellä kertaa yhtä suuri kuin se, mitä toinen jo kauan valtakunnan jäsenenä ollut saavuttaa.
Ihmisen suhdetta taivasten valtakuntaan ulkonaisesti eli tositoiminnassa kuvataan vertauksessa kuninkaan pojan häistä. Siinä kerrotaan, että monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut. Voimme olla kutsuttuja, sisässämme jo näemme ja tajuamme valtakunnan inspiraatiota, mutta emme ota sitä niin toden kannalta, että tottelisimme ääntä, tekisimme kuulemisen eläväksi ja ymmärtämisen käytännöksi. Näin leimaamme itsemme ”ei valituksi”. Jäämme ulkonaiseen pimeyteen, jokapäiväiseen elämänymmärrykseen. Ihmisen muuttuminen kutsutusta valituksi on siinä, että älyllinen kutsumus muuttuu ja kehittyy hänessä eläväksi elämäksi, jolloin hänet, kuten vertauksessa sanotaan, puetaan häävaatteisiin. Miten tämä siveellinen parannus, häävaatteisiin pukeutuminen tapahtuu?
Millainen muutos on oleva? Pekka Ervast valaisee asiaa vertauksella kymmenestä neitsyestä: On kymmenen puhdasmielistä kutsuttua, jotka ovat nähneet taivasten valtakunnan valon. Mutta vain viidellä on mukanaan rakkauden öljyä. Rakkaus valoon tekee sen, että ihminen tahtoo muuttua. Taivasten valtakunnan valo tarvitsee rakkautta palaakseen pysyvästi. Vasta kun teillä se on, voitte muuttua. Mitä meidän siis pitää tekemän, kysytään.
Sitä selvittää vertaus leivisköistä.
Tämä on kaikkein syvällisimpiä vertauksia, mitä Jeesus on antanut, sanoo Pekka Ervast. Jokaiselle ihmiselle on annettu joitakin kykyjä, talentteja, kun hän syntyy maailmaan. Kun hän tahtoo elää valtakunnan elämää, hänen pitää tehdä sitä työtä elämässä, jota hän rakastaa ja jonka avulla hän voi tuoda esiin sisäistä itseään. Tämä on Jeesuksen suoranainen neuvo ja käsky ihmiselle hänen jokapäiväisen, käytännöllisen elämänsä suhteen. Kun hän astuu taivasten valtakuntaan, hänen pitää tutkia itseään, mikä talentti hänellä on ja katsoa, tekeekö hän talenttinsa mukaan, edistääkö hän Jumalan valtakuntaa omalla talentillaan. Tekeekö hän sitä työtä, jota rakastaa, onko koko hänen sielunsa ja sydämensä ja henkensä mukana hänen työssään? Tässä kysytään ainoastaan totuutta. Juuri sitä mihin sinä kykenet, sitä sinä tee, mutta tee sitä valtakunnan nimessä ja sen edistämiseksi. Ja siinä pitää olla niin innokas, ettet tunne itseäsi orjaksi tai palvelijaksi vaan Isäsi pojaksi.
Teon merkitystä selvittää vertaus: Miehellä oli kaksi poikaa, joita hän pyysi työhön viinimäkeensä. Ensimmäinen kieltäytyi, mutta meni kuitenkin. Toinen lupasi, mutta ei mennytkään. Vaikka ensin kieltäytyisimme, mutta teemme kuitenkin, se on todellista.
Viimeisenä on vertaus isännästä, joka rakensi viinitarhan ja pani sen vuorolle peltomiehille. Sitten isäntä matkusti muille maille. Sadonkorjuun aikaan hän lähetti palvelijansa ja poikansa noutamaan hedelmiä. Mutta heidät tapettiin perinnön toivossa. Tässä vertauksessa Jeesus puhuu taivasten valtakunnassa tehtävän työn kannustimesta. Emme saa tehdä työtä hedelmän toivossa, ei edes siinä toivossa, että saisimme nähdä tuloksia työstämme. Työtä on tehtävä työn itsensä vuoksi. Työ itse on oma palkkansa. Hedelmät eivät ole työntekijän, vaan hallitsijan.