Aikakaudellamme on tapahtunut monia henkisiä voimavuodatuksia ja sysäyksiä. Kaikkein suurimmat ja merkittävimmät ovat aikamme kosmis-henkiset voimavuodatukset. Näitä pienempiä on nimitetty vuosisatasysäyksiksi. Vuosisatasysäykset ovat vuosisatalähettiläiden aiheuttamia.
1400-luvulla esiintynyt lähettiläs Christian Rosenkreuz oli syntynyt Saksassa v. 1378. Pekka Ervast kirjoittaa: ”Hän joutui nuorena orvoksi ja kasvatettiin luostarissa, jonka hän jätti kuusitoistavuotiaana. Sammumaton tiedonhalu sai hänet samoilemaan maita ja mantereita sekä etsimään idän viisaita heidän lymypaikoistaan. Kuuden vuoden aikana hän matkusti Vähässä Aasiassa, Arabiassa, Egyptissä ja Marokossa, sai nähdä paljon ja oppia paljon.” (Christian Rosencreutz, s. 30.) Matkoilta palattuaan hän työskenteli kolmentoista vuoden ajan yksin, mutta ryhtyi sitten v. 1413 opettamaan muutamia ystäviään. Opetustyön aloittamisvuosi 1413 on nimetty rosenkreutsiläisen veljeskunnan perustamisvuodeksi. Rosenkreuz saavutti ”Kultaisen Taljan” eli vietti ”kemialliset häänsä” eli koki henkisen vihkimyksen v. 1459. Hän eli yli satavuotiaaksi, sillä hänen kuolinvuotensa on 1484.
Rosenkreuz oli syvästi perehtynyt ikivanhaan itämaalaiseen viisauteen. Hän oli myös yliaistisilla kyvyillä varustettu tutkija, joka lisäsi saavuttamiinsa tietoihin tiedon Jeesus Kristuksen kautta tulleesta henkisestä sysäyksestä. Huolimatta monipuolisista henkistä tiedoistaan ja taidoistaan jäi Rosenkreuzin oppilasjoukko suppeaksi. Parhaimmillaan tai pahimmillaan hänellä oli vain kolme veljeä, jotka hän oli löytänyt lapsuutensa luostarista ja joilla oli enemmän tietoa kuin muilla hänen aikalaisillaan. Kun liitämme tähän Pekka Ervastin toteamuksen, että suuri Mestari Rosenkreuz on kaikkien okkulttisten ja mystillisten järjestöjen takana Euroopassa, niin tieto Rosenkreuzin uskottujen vähäisestä määrästä on lohdullinen. Totuus voittaa sittenkin.
Kahdeksannellatoista vuosisadalla esiintyi kolme lähettilästä, nimittäin kreivi de Saint Germain ja hänen apunaan kreivi Cagliostro sekä lääkäri Mesmer.
St. Germain matkusti hovista hoviin, puhuen keisareille, kuninkaille ja ruhtinaille. Mitä hän sitten puhui näille ylhäisille? Poimin joitakin kohtia Mrs. Isabel Cooper-Oakley’n kirjoittamasta artikkelista. Hän luettelee yhdeksän eri maissa toimivaa salaista seuraa, joiden tehtävät olivat samat, vaikka nimet eri maissa olivat erilaiset. Kaikkien näiden historiassa esiintyy St. Germain tunnustettuna suurena opettajana. Mrs. Oakley kirjoittaa: ”Kaikissa näissä seuroissa voidaan selvästi huomata tuon 18:nnen vuosisadan ’lähettilään’ johtava käsi tai ainakin hänen lähimpäin ystäviensä ja seuraajiensa. Kaikissa näissä seuroissa löytyvät myöskin enemmän tai vähemmän selvinä ne suuret perustotuudet, joita kaikki Suuren Veljeskunnan todelliset lähettiläät olivat sidotut opettamaan, kuten ihmisen henkisen luonnon kehittyminen; jälleensyntyminen; luonnon salatut voimat; elämän puhtaus; jalot ihanteet; jumalallinen voima, joka on kaiken takana ja kaikkea johtaa. Nämä ovat ne avaimet, jotka ilman epäilyksen varjoakaan todistavat totuutta etsiville, mistä kreivi St. Germain tuli.” (Tietäjä 1910, s. 343–344.)
Alessandro Cagliostron elämästä kerrotaan teoksessa Tietäjän Aarteisto. Hänen varhemmista vaiheistaan saatamme lukea edellä mainitusta teoksesta (s. 136): ”Hänen lapsuutensa kului itämailla. Hän kasvoi Medinan hovissa. Hänellä oli opettajana vanha viisas Altotas, alkemisti ja salatieteilijä, jonka seurassa hän vietti koko nuoruutensa. Hän oli matkustellut paljon ja pyramideissa tutkinut Egyptin viisautta.”
Cagliostro oli ihmeellinen parantaja ja profeetta, joka saattoi ottaa selvää tulevista asioista. Vielä hän oli tunnettu selvänäkijänä. Cagliostro matkusti paikasta toiseen ja kutsui kokoon vapaamuurareita puhuen heille uudesta Euroopasta. Hän oli itse korkea vapaamuurari ”Suur-Kofta” eli hierofantti ja vihkijä ja pääsi siksi esteettä vapaamuurareiden salaisiin seuroihin. Hän edusti pyramideissa nuoruudessaan oppimaansa egyptiläistä tietoa ja kertoi tahtovansa herättää eloon vanhaa vapaamuurariutta ja antaa sille uutta sisältöä.
Mesmer oli ammatiltaan lääkäri. Väinö Lehtonen kirjoittaa Mesmeristä: ”Hän paljasti sen ikivanhan totuuden, että terveen ihmisen elämänvoima voi siirtyä sairaaseen ihmiseen parantavana voimana. Jos Mesmerin opetukset olisi otettu vastaan riittävän vakavasti, niin lääketieteelle olisi avautunut aivan uusi suuntaus – ihmiskunnan onneksi.” Kun sitten kahdeksannentoista vuosisadan alkupuolella esiteltiin hypnotismia, niin nämä käsitykset saivat suopean vastaanoton, sillä materialistikin voi hyväksyä hypnotismin ja suggestion, koska niistä esitetyt käsitykset eivät kaivanneet ylifyysistä fluidumia. ”Magneettinen fluidumi, josta Mesmer opetti, vaikuttaa suorastaan parantavana voimana fyysilliseen ruumiiseen, eikä kahlitse parannettavan omaa tahtoa. Hypnoottinen suggestio vaikuttaa hypnotisoitavan alitajuntaan, hypnotisoijan ottaessa haltuunsa hypnotisoitavan tahdon.” (Ongelmien seurassa VII/5.)
Mainitsen vielä 1800-luvulla esiintyneen vuosisatalähettilään H. P. Blavatskyn. Tosin J. R. Hannula toteaa Blavatskyn olleen sellainen lähettiläs, joka ei rajoittunut ainoastaan vuosisatalähettilääseen. Tätä lausuntoaan Hannula tukee toteamalla teosofisen liikkeen olevan kokonaisuudessaan selvästi enemmän kuin vuosisatasysäys.
Annikki Kumpulainen
annikki_kumpulainen_at_kolumbus_fi
-
Arkistot
- huhtikuu 2024
- helmikuu 2023
- joulukuu 2017
- joulukuu 2016
- maaliskuu 2015
- lokakuu 2014
- elokuu 2014
- kesäkuu 2014
- toukokuu 2014
- lokakuu 2013
- elokuu 2013
- maaliskuu 2013
- joulukuu 2012
- joulukuu 2010
- lokakuu 2010
- syyskuu 2010
- elokuu 2010
- huhtikuu 2010
- maaliskuu 2010
- helmikuu 2010
- tammikuu 2010
- joulukuu 2009
- marraskuu 2009
- elokuu 2009
- kesäkuu 2009
- huhtikuu 2009
- helmikuu 2009
- tammikuu 2009
- joulukuu 2008
- lokakuu 2008
- elokuu 2008
- huhtikuu 2008
- maaliskuu 2008
- helmikuu 2008
- joulukuu 2007
- marraskuu 2007
- lokakuu 2007
- elokuu 2007
- heinäkuu 2007
- toukokuu 2007
- huhtikuu 2007
- maaliskuu 2007
- helmikuu 2007
- tammikuu 2007
- joulukuu 2006
- lokakuu 2006
- heinäkuu 2006
- kesäkuu 2006
- toukokuu 2006
- helmikuu 2006
- tammikuu 2006
- joulukuu 2005
- marraskuu 2005
- lokakuu 2005
- heinäkuu 2005
- toukokuu 2005
- huhtikuu 2005
- maaliskuu 2005
-
Meta