Madame Helena Blavatsky kirjoitti monien kansojen ja yleensä menneitten aikojen tapahtumista. Hän toi esille jo kauan sitten unholaan painuneet kohtalot ja tapahtumat. Niinpä hän kertoi Suomen Kalevalasta ja sen syntyhistoriasta. Hän kertoi kansasta, jota venäläiset nimittivät koldvoneiksi ja joka asusteli Kaspian ja Mustanmeren tienoilla. Nimi viittaa Kaldeaan ja nähtävästi sillä onkin suora yhteys. Koldvonit olivat sukua myös Aasian sisäosissa asuville kansoille. Koldvonien sanottiin olleen tietäjäkansaa.
Koldvonien tietäjät liikkuivat monesti laajalti Venäjän maalla, poikkesivat kyliin – vanhat venäläiset asuivat useimmiten kylissä – ja auttoivat asukkaita monin tavoin, paransivat sairaita, kertoivat elämään kuuluvista asioista, nähtävästi henkisistä asioista. Tuntui kuin kansa olisi odottanut heidän tuloaan. Blavatsky kertoo edelleen, että koldvonit siirtyivät vähitellen pohjoisten merien rannoille. Näin Blavatsky kertoo artikkelissa Suomen Kansalliseepos, Tietäjä 1909, s. 77.
Tällä tavalla elämässä oleva laki, että kehittyneempi aina auttaa vähemmän kehittynyttä, saattoi toimia käytännössä.
Kun kristosofiassa kerrotaan, että kansallishaltiamme Väinämöinen jätti kansansa, oli syynä se, ettemme olleet noudattaneet hänen toiveitaan. Se liittyy nähtävästi toisten kansojen alistamiseen ja sotimiseen. Sehän on useimmiten syynä tällaiseen. Kun Väinämöinen sitten kuitenkin palasi, oli Suomen itsenäistyminen lähellä.. Tulee selvästi mieleen, ettemme olisi saaneet ensinnäkään autonomiaa vuonna 1809, ellemme olisi muinoin auttaneet Venäjän kansaa. Saimme pitää omat lakimme, ja lisäksi ruotsalainen Tukholman saaristossa syntynyt J. W. Snellman, joka opetteli suomen kielen, ehdotti, että saisimme oman kielemme viralliseen käyttöön ja lisäksi suomenkieliset postimerkit ja jopa oman rahan. Näin tapahtui ja silloin muinaiset hyvät ja auttavat tekomme tulivat korvatuiksi ja huomioonotetuiksi. Ruotsi ei meille koskaan olisi antanut itsenäisyyttä, olimmehan Ruotsin mielestä hyvä este sen kiistakumppania vastaan.
Blavatsky kertoo Kalevalasta ensinnäkin, että se on yli 3 000 vuotta vanha. Hän kertoo lisäksi, että siinä on kertomus luomisesta, siitä miten meri peitti kaiken, kun sotka, sorea lintu etsi pesän paikkaa. Vasta kun Veenemonen nosti polvea merestä, sai sotka pesäpaikan, johon laati pesänsä, muni kuusi kultaista munaa, rautamunan seitsemännen. Kun Veenemonen siirsi olkaansa, vierähtivät munat veteen ja särkyivät muruiksi. Murut muuttuivat niin, että munan toisesta puolesta tuli taivaankansi ja toisesta maa. Blavatsky sanoo tämän saman asian olevan vanhassa intialaisessa luomiskertomuksessa, mutta Kalevalassa tarkemmin, ja sen vuoksi Kalevala on syvällisin kaikista pyhistä kirjoista.
Pekka Ervast on uudestisyntyvä Suomi -kirjassaan kertonut menneisyydestämme ja siitä, minkä vuoksi Suomen oli välttämätöntä saada itsenäisyys ja vielä ilman väkivaltaa, ilman sotaa. Hän kertoo, miten olemme muinaisuutemme perusteella lähes ainoa kansa, jolla on kyky herättää uusi uskonto, sillä yleensä kansoilla on väkivaltainen perintö, joka estää inhimillisen toiminnan, ts. karma uhkaa enemmin tai myöhemmin tehdä tyhjäksi parhaimmankin yrityksen.
Blavatsky kertoo vielä, miten vanhat venäläiset jumalanimityksetkin ovat suomalaisperäisiä ja lisää, että slaavien suhde suomalaisiin on kovin salaperäinen, mutta aavistus kääntyy olettamaan, että auttaminen jossain suhteessa aina parantaa asioita. Voisimme ajatella, että tänäänkin asiat kääntyisivät parhainpäin, jos vain uskaltaisimme luottaa elämänlakeihin ja inhimillisyyteen.