Kristosofi-lehti maaliskuu 2006: Toimittajalta

Viivähtäkäämme hetki ajatellen materialismia, uskonnollisuutta sekä Jumalan löytämisen mahdollisuutta. Materialisti ei näe elämän kokonaisuutta, sillä hän ei ota lukuun näkymättömiä tasoja eikä tiedä, että ihminen on syntyperältään jumalallinen, että ihminen on henkiolento. Materialisti kyllä harrastaa filosofisia mietiskelyjä, mutta hän pyrkii ainoastaan elämän älyperäiseen ymmärtämiseen. Mutta henkiset opettajat toteavat, että tosi tieto ei asu vain aivoissa. Uskovainen ihminen puolestaan käsittää Jumalan luoneen maailman kerralla valmiiksi. Jumala loi maailman ja eri luomakunnat tyhjästä selittämättä elämän ja kuoleman tarkoitusta.
Meidän ei kuitenkaan tarvitse elää uskomusten, kuvittelujen eikä otaksumien varassa, sillä kristosofinen sanoma paljastaa, mitä elämä todella on. Kristosofia opastaa meitä pyrkimään tietoon, tietoon sekä omasta tuntemattomasta puolestamme että koko jumalallisesta taustastamme. Nämä elämän totuudet eivät ole äskettäin keksittyjä, aina on elänyt jumalviisaita ihmisiä, kuten suurten uskontojen perustajia. He ovat antaneet neuvoja, miten tulee elää, jotta löytäisi totuuden, Jumalan. Jumala on meissä itsessämme, joten ei tarvitse matkustaa maailman ääriin, ei edes lähipaikkakunnille Jumalan etsimistä varten. Jumalan etsiminen on ihmisyydessä kasvamista.
Kun ihminen sitten löytää Jumalan, silloin hän osaa katsella elämää Jumalasta päin, silloin tieto on hänelle elämän taitoa, niin Jumalan löytäneet ihmiset kertovat. Silloin ihminen oivaltaa, että koko elämä näkyväisine ja näkymättömine maailmoineen on suuri kehityksen kenttä, jota viisaat olennot johtavat.
Me elämme merkillisessä ajassa, käsin kosketeltavan todellisesti maailmanlopun tunnelmissa. Valitettavasti maailmanlopun tunnelma johtuu meistä ihmisistä. Ihmiskunta on suistunut sotaan ja väkivaltaan. Lisäksi myrkytämme ilmaa, vesiä ja maata monen monilla keksimillämme ja valmistamillamme myrkyillä.
Kaiken synkkyyden keskellä vaikuttaa kuitenkin ennen näkemättömän kirkas, henkinen valo.
Palaan vielä uskonnollisuuteen. Tavanomainen käsitys kaiken olevaisen alusta perustuu Vanhan testamentin luomistaruun. Sen mukaanhan Jumala loi maailman ja ihmisen valmiiksi, vieläpä näki kaiken luomansa hyväksi. Kehitys on jätetty kokonaan laskuista pois. Vaikka virallistuneen kristinuskon mukaan elämä jatkuu kuoleman jälkeen, niin kuolemanjälkeisissä tiloissa ei tapahdu kehitystä. On vain ikuinen kadotus ja toisena vaihtoehtona ikuinen autuus.
Elämä maan päällä on kuitenkin sellaista, että meidän on pakko toimia. Meidän on huolehdittava fyysisen käyttövälineemme ravitsemisesta, samoin sitä on suojattava sekä kylmyyttä että kuumuutta vastaan, on rakennettava asuntoja jne. Mutta miten tämän kaiken suoritamme, sen suhteen olemme vapaat.
Fyysinen olemuksemme, siitä huolehtiminen, saa meidät toimimaan, työskentelemään. Samoin sielumme esittää kaikenlaisia toiveita. Sielussa asuu erilaisia pyyteitä, kaipauksia, haluja, himoja, huvituksia, nautintoja, mutta se kaipaa myös tietoa, sivistystä, oikeutta. Näyttää siltä, että elämään sisältyy suuri himo, joka saa lukemattoman määrän erilaisia ilmennysmuotoja.
Erilaisten pyyteiden kanssa eläessämme havaitsemme, että mitä antaumuksellisemmin palvelemme niitä, sen mahtavammiksi ne kasvavat. Niistä voi tulla isäntä ja meistä tahdoton, joskin vastaan pyristelevä orja. Pelastus löytyy totuudesta: himon siemen on onnen kaipuu. Ja edelleen saamme kuulla himoista vapautumiseen ohjaavan tiedon: onnen kaipuu on nurinkääntynyttä jumalkaipuuta. Turhaa on kamppailla heikkouksiensa kanssa. On hedelmällisempää ja tuloksia tuottavampaa käyttää sekin aika ja nekin voimat oman sisimpänsä tutkimiseen. Ravinnon puutteessa pyyteet lakastuvat. Onni on vain Jumalassa. Jumalan löytäminen johtaa todelliseen vapauteen.

Annikki Kumpulainen
annikki_kumpulainen_at_kolumbus_fi

Kategoria(t): Ajankohtaista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.