Kristosofi-lehti helmikuu 2006: Toimittajalta

Kalevalassa puhutaan tulisorosesta. Ukko ylijumala ouosteli pitkää, pilkkoisen pimeää yötä. Sekä Kalevalan mailla että taivahassa, Ukon ilman istuimilla, oli yö. Lieneekö ollut luomispäivien välinen lepotila, pralaja. Tukala on kuitenkin tuletta olla, niinpä Ukko ylijumala iski tulta ylähällä taivosessa, tähtitarhojen tasalla. Iskemänsä tulikipunan Ukko ylijumala kätki kultaiseen kukkarohon, hopeisehen kehään ja antoi Ilman immen vaapoteltavaksi.
Ihmismonaadit ovat syntyneet kaikentakaisesta Isästä. Ukko ylijumala on iskenyt tulta taivaisissa tarhoissa. Maailmanluomisen ikuisesta jatkuvuudesta johtuen oman aurinkokuntamme Logos synnyttää itsessään näitä kaikentakaisesta Isästä vuodattautuneita jumnalkipinöitä, tulisorosia, jotka joutuvat Ilman immen eli enkelijärjestöjen vaapoteltaviksi. Enkelihierarkiathan herättivät monaadeissamme hyvän tahdon, todellisen rakkauden ja korkeamman järjen alkuidut.
Hierarkisuuden periaate on auttaminen. Kehittyneemmän tulee auttaa vähemmän kehittynyttä. Juuri tämän periaatteen mukaisesti on ihmiskuntamme saanut apua monilta enkelikunnilta. Enkelit ovat herättäneet monaadeissamme korkeamman kolminaisuuden: aatman, buddhin ja manaksen. Enkelijärjestöiltä olemme myös saaneet fyysisen käyttövälineen, eetteriverhon sekä astraalisen olemuspuolemme alkuidut. Nyt on meidän aikuistuttuamme hierarkisuuden periaatetta noudattaen autettava muita luomakuntia, kuten nekin ovat auttaneet meitä. Tähän kykenemme ilmentäessämme ihmisyyttä, antaessamme itsessämme muodon hyvyydelle, puhtaudelle, totuudelle, rauhalle ja rakkaudelle.
Tulisoronen kirposi kuitenkin Ilman immen kätösistä, putosi läpi taivahan yheksän, halki kuuen kirjokannen päätyen Aluenjärven aaltoihin ja sieltä edelleen siian vatsaan. Sitten kulea kuuja nieli tulosen aiheuttamassa tuskassa uiskentelevan siian. Kun sitten kulea kuuja vuorollaan uiskenteli tuskissa tulen palavan, vaivannoissa valkeaisen, niin tuli halea hauki ja nielaisi tuon kulean kuujan. (Kalevala, 47. runo.)
Näin on jumalallinen monaadimme laskeutunut alas aineeseen. Pudottuaan taivaisilta tanhuvilta läpi yheksän tason aina aineellisuuden pohjalle on se matkallaan pukeutunut moniin verhoihin.
Aluenjärvi on unohduksen lammikko Kalman kankaalla. Siinä taivasmaailmoista tulleet saavat unohduksen ennen maanpäällistä elämäänsä. Samoin vainajat vaipuvat sen aaltojen sylissä tavallisesti uneen ennen siirtymistään Tuonelan tiloihin.
Kalevala kuvaa tulisorosen nielleiden kalojen tilaa: tuli tuska nielijälle, pakko paljon syönehelle. Kalat joutuivat uiskentelemaan tuskissa tulosen, vaivannoissa valkeaisen. Me ihmiset kärsimme monenlaisia tunnontuskia elämässämme tai viimeistään kuolemanjälkeisissä tiloissa, koska olemme sisäisesti jumalsyntyisiä olentoja, mutta emme osaa käyttäytyä syntyperämme mukaisesti. Meidän sisimmässämme on Kalevalan kieltä käyttäen tulisoronen, Ukko ylijumalan iskemä kipinä, emme kuitenkaan ole tietoisia sisässämme olevasta jumalkipinästä. Sen sijaan että yleensä yritämme tukahduttaa korkeamman itsemme kuiskeet, meidän tulisi etsiä peräänantamattomasti yhteyttä sisimpäämme.

Annikki Kumpulainen
annikki_kumpulainen_at_kolumbus_fi

Kategoria(t): Ajankohtaista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.