Vaeltaja: Lehtonen Väinö

VAELTAJA
kirjoittanut Väinö Lehtonen

1. kuvaelma
Tapahtuu näkymättömässä maailmassa.

(Kaksi Idän mestaria ja Vaeltaja, eräs länsimaalainen Mestari, saapuvat. Kaksi valkopukuista enkeliä seuraavat Vaeltajan jäljessä, kantaen kultaista ristiä hänen päänsä yllä.)

Vaeltaja: Olette siis tehneet päätöksenne auttaa länsimaita?

1. Idän Mestari: Olemme näin päättäneet, koska Tshohan antoi luvan. Otamme kantaaksemme vastuun.

2. Idän Mestari: Niin! Kuudes juurirotu on aloitettava, niin on lyönyt ajan kello. Olemme täysin tietoisia siitä, että tehtävä on vaikea. Mutta ennen kaikkea länsimaille on yritettävä antaa oikea käsitys muutamista elämän tosiasioista, jotta siellä päästäisiin eräistä vakavista ennakkoluuloista. Hän (viittaa toveriinsa), minun sieluni valo, lupautui toverikseni.

1. Idän Mestari: Tiedät, Vaeltaja, että uusi juurirotu merkitsee myös uutta sivistyskautta, jonka pohjasävel on oleva toinen kuin nyt hallitsevassa rodussa. Jotta ns. Kristillinen sivistys kykenisi vastaamaan uuteen sävelkorkeuteen, on kristikunnan perusvirheitä oikaistava. Eräs suurimpia virheitä on persoonalliseen Jumalaan uskova ja erehtymättömäksi tunnustettu pappisvalta, tuo sokean uskon tukimuuri. Siitä on tullut este, joka tyystin tyrehdyttää totuuden etsinnän, telki sen vankilan ovelle, johon kristikunta on sulloutunut. Tuo telki on poistettava. On jälleen julistettava elämän lait jälleensyntymisestä ja syysuhteen ketjusta. On päästettävä vapaat tuulet puhaltamaan järjen tasolla. Kaukana olkoon meistä, että uudelleen lietsoisimme sokeata uskoa. Me tahdomme vapauttaa ihmiskunnan näistä painajaisista.

Vaeltaja: Kristikunta on surkeasti vääristellyt Kristuksen sanoman.

2. Idän Mestari: Tiedämme kantasi, Vaeltaja. Länsimaalaisena Sinä – ehkä paremmin kuin me itämaalaiset – tunnet nämä kristityt kansat. Mutta mitä muutakaan voimme kuin yrittää.

Vaeltaja: Olen kaikesta sydämestäni yrityksenne takana ja teen asiaa auttaakseni, minkä voin. Tuleehan näin valmistettua maaperää tulevalle vuosisadalle, sillä kahdeskymmenes vuosisata on suuren rynnistyksen aikaa ja silloin olen mukana Länsimaita nostamassa. – Oletteko löytäneet sopivan työntekijän?

2. Idän Mestari: Etsimme sata vuotta ja valitsimme erään tsheelan. Hän, jos kukaan, kykenee tehtäväänsä. Ei löydy toista niin tarmokasta, niin kaikkensa uhraavaa, niin nerokasta kuin hän. Helena Blavatsky-nimisenä hän saa olla sanansaattajanamme.

Vaeltaja: Hän saa paljon kärsiä, minä tunnen nämä kristityt pakanat. He ovat sokeita ja kuuroja kaikelle henkiselle valolle. Pappisvalta yhdessä järjenvastaisten kirkonoppien kanssa on lietsonut voimakkaan materilismin, joka tekee ihmisistä sieluttomia ruumiita. Nämä kristityt eivät innoitu muusta kuin vallankumouksista ja verivirroista. Kristikunta kaipaa perinpohjaista uskonpuhdistusta.

1. Idän Mestari: Ajatteletko siis tulevaa vuosisataa muunakin kuin kuudennen juurirodun syntyvaiheena?

Vaeltaja: Ajattelen kuten tekin, että länsimaat tarvitsevat oikean käsityksen elämästä, ennen kaikkea jälleensyntymisen ja syysuhteen laista. Mutta ajattelen lisäksi suurta uskonpuhdistusta. Jeesus Kristuksen sanoma on saatettava alkuperäiseen puhtauteensa, sillä kirkot ovat vieneet Kristuksen sanoman matalikolle. Vuorisaarna on julistettu epäkäytännölliseksi ja sota on koroitettu kristilliseksi hyveeksi. Tällainen menettely on kohtalokasta vääristelyä, sillä se kantaa kuoleman sylissään. Siksi suuri uskonpuhdistus on välttämätön.

Mutta tämän lisäksi ajattelen vielä muutakin. (Viittaa kädellään) Katsokaa pohjoiseen! Uusi päivä sarastaa ihmiskunnalle.

(Idän Mestarit varjostavat käsillään silmiään, katsovat kaukaisuuteen, ilostuvat.)

2. Idän Mestari: Mitä näemmäkään? Koittaako suuren Avataaran tulo? Silloin on todellakin uusi aamu alkamassa ja meidänkin tehtävämme on osana suuremmassa rynnistyksessä. Annat meille uutta uskoa, veljemme, sillä meidän on käännettävä ajan ratisevaa ratasta uusille urille. Moninkertaisin voimin työskentelemme nyt. Onhan ihmiskunta suuri orpo, tietämätön ja itsekäs. – Entä oletko sinä jo löytänyt lähettilääsi?

Vaeltaja: Menen itse. Tuo pimeä maailma tarvitsee minua, Jeesus Kristus tarvitsee puolustajaa. Mutta eniten tarvitsee ystävää ja työtoveria Hän, maailman tuleva voittaja.

2. Idän Mestari: Suuri on uskosi, Vaeltaja. Toivosi ja näkemyksesi toteutukoon. Yli-inhimillisiä voimia tarvitaan todella, ennen kuin Länsimaitten ja ennen kaikkea Euroopan karma on lunastettu. Kestääkö Euroopan manner karmansa painoa sortumatta ja kestääkö ihmiskunta yhä paisuvia verivirtoja?

Vaeltaja: Siksipä Kristuksen Valkoinen Veljeskunta työskenteleekin jatkuvasti, jotta karman johto saisi inhimillisemmän sävyn, jotta sen ruhjova mahti voitaisiin lunastaa henkisellä työllä. Kun tulee Hän, maailman voittaja, ja voittaa maailman, niin ehkä karman johto siirtyykin Kristukselle. – Uskokaamme, toivokaamme, työskennelkäämme! Kaikkein korkein on voimanamme, Taivaallisen Isän tahto apunamme.

(Kaikki poistuvat)

3. kuvaelma
Vaeltaja Tuonen tuvilla.

(Kaksi peikkoa saapuu keskustellen)
1. peikko: Kas, kumma tapaus, nyt saimme suuren uhrin: käy tietäjiä tänne Tuonen maille. Nyt ansas viritä ja loukkus laita.

2. peikko: Hä, mitä loruat. Ei tietäjiä Tuonen ansat estä. He käyvät voittajina harhan mailla.

1. peikko: Hän onkin tullut elävitten mailta, vain unissansa hakee lohdun suojaa. Hän Jumalaansa huutaa, kuten uskoo, ja Tantaluksen tuskat mieltään raastaa. Kun uupuneena nukkui korpitielle, niin sielunsa mä raastoin Tuonen maille. Hän oiva uhri herrallemme lienee.

2. peikko: On usko sulla vankka, veli veikko, kun tietäjiä tahdot taltutella. Vai onko tämä heistä pienimpiä?

1. peikko: Tää suuri on. Vai mitä sanot tästä: Kun sielu uupuneesta ruumiistansa nousi, niin aurinkoa kirkkaammaks sen tiesin. Ja luomissalamoita niin kuin ukkossäällä, ne kohti korkeutta leimus tietäjästä. Kun Manalat ja Tuonelatkin liikkui, niin luulin vainajainkin siihen heräjävän. Mun valtas kauhu melkein sietämätön.

2. peikko: Kas, kuinka uskalsit. Vai minkä keinon keksit?

1. peikko: Mä kutsuin legioonan apureita ja näköharhan loihdin: pienen lapsen. Hän lasta sääliessään seuras kutsuani.

2. peikko: Tää kumma uutinen, siis toimeen veikko.

(Vaeltaja saapuu)

Vaeltaja: On turhuuksien turhuus mainen polku, näin sanoo Salomokin saarnoissansa. Kuin lasku auringon, mi varjot pidentää ja kaihon jättää. – Tuo kaiho toivoton, se on kuin poltinmerkki, – se kaiho Jumalaanko lie vai sielun turha pyyde. – Kun olin nuori, silloin uskoin suurta, vaan maailma mun heitti kokemusten teille. Se paljon lupas, – jätti tyhjän käteen. – (Miettii) Niin! Turhuuksien turhuus polku mainen. Siis edelleenkö käyn, vai tieni päätän? – Oi, Jumalani, jos Sua missään lienee, – jos minut luonut oot, oot luonut helvetinkin sielun sopukoihin. – Sua huusin avukseni yöt ja päivät, vaan missä lienet, apuas ei kuulu.

1. peikko: (Kuiskaten) On kunniakas kuolla sankarina. Saat maistaa sodan hurman, kalman katkun. – Oi, kuinka ihanasti kaikuu kuolinlaulut ja urkuin pauhu täyttää kirkon kaariholvit. Kas, autuus taivainen on palkka sankarilla.

Vaeltaja: Nuo Tuonet laulut tunnen perin juurin, tää unten maailma kertoo kumman kaskun. Vaan kuitenkin – mua vetää tuskan kuilu, kuin lohdutuksen tois se tullessansa. – Niin, mitä kuulinkaan: On kunniakas kuolla sankarina. – Ei aatos tuollainen mua vallannutkaan ennen. – Siis oonko pelkuri, kun tuskissani huudan Jumalaani ja kansat huokaa orjan ikeen alla: mä enkö apuani tarjois heille? – Oi taiston hurmaa … Kun vertavuotavana kaadun tantereelle, niin kansani mun seppelöi ja kruunaa… Ja ihanasti kaikuu kuolinlaulut. – Vai kaikuuko??? – Sankarinko maine??? – Kuolinlaulut??? – Ma kuinka vainajana näistä tiedän? – Jos tiedän, silloin elän vielä.

2. peikko: Ei uskon asioissa järki auta. Sua taivas odottaa ja palkka Herraltasi, jos miekan kahvaan turvaat uskossasi.

1. peikko: Ja sulle lemmittysi tarjoo unhon juoman. Vai parempaako toivot elämältä?

2. peikko: Oi kuule, esimerkki sankarien: sun apuasi kaipaa maa ja taivas. On koti turvaton ja lesken leipä laiha ja vartijatta Luojan suuri usko. Ja lempi riutuu vailla lohdulusta ja isänmaasi hurmettasi janoo.

Vaeltaja: (Huokaa) Voi sielu parkani, sun täyttää ristiriidat. – Näin sanoo järkeni: kun elos liekki sammuu, kaikki loppuu. On surut poissa, poissa ilot, riemut. – Ja tunne, pyyde, rienaa kiehtovasti: Saat kunniaa, kun kuolet sankarina. – Ja kolmantena kaiho Jumalaani. Se huutaa ylinnä, se mielen murtaa . . . Ja eikö kansain kärsimys jo riitä? – On veri virrannut ja virtaa yhä, pitäiskö minunkin sen uomaa syventämän. – Minunkin! – Mä enkö ole aina rauhaa rakastanut, mä enkö laupeutta tiedä suurimmaksi? – Jos mitä kokemus on opettanut, on tulos tämä: sä poista kärsimysten syitä toisten tieltä.

2. peikko: (Ilkeästi) Ja palkkasi on toisten pilkka, iva. Haa, laupeus . . . Saat narrinnaamariisi uskoo itse.

Vaeltaja: (Mietteissään) Jos liekin Jumalani tahto sankarius??? – Voi taivaan vallat, jospa tietäisin, niin miekan kera poistun elämästä. – Se lienee arvokkaampi koiran kuolemata.

1. peikko: (Nauraa) . . . (Kuiskaten) On voitto meidän, jatka veikko, jatka.

2. peikko: Niin, jatka, jatka, suurin tietäjistä. Saat arvokkuutta, kunniaa ja v a l t a a !

Vaeltaja: (Ryhdistäytyen) Jo riittää Tuonen kuiskutukset kummat. Pois kiusan henget tietäjien tieltä, te hornaan juoskaa houkutuksinenne. Mä tahdon Tuonelankin taijat taltutella.

(Peikot säikähtävät ja juoksevat pois)
(Kaksi valkopukuista olentoa saapuu näyttämölle kantaen porttia. Vaeltaja kääntyy lähteäkseen.)

1. lähetti: Seis! Vain oikeemieliset käy portin kautta tästä.

Vaeltaja: (Peräytyy, varjostaa silmiään kädellään.) Mä hourailenko jo, vai onko silmät rasittuneet valvonnasta?

2. lähetti: Jos lienet houraillutkin näihin asti, nyt silmäs aukenee ja katsot menneisyytes hautaa. Tie elämään käy tästä, haudan takaa. (Viittaa porttia)

Vaeltaja: (Arkaillen) Vaan keitä ootte te, kun enkeleitten lailla näyssä näytte ja tieni suljette ja käskyn oikeemielisyyden tuotte nähtäväksi?

1. lähetti: Me oomme vartioita paratiisin, sun Herran käskystä me kerran karkoitimme sieltä. On Kainin merkki sulla viittas alla, sen helvetiksi luulit, Herraa syytit. Sen tuska kasvattaa sua tehtävääsi.

Vaeltaja: Oi, Herran enkelit mua armahtakaa katuvaista. On mainen elämäni käynyt turhaks’ mulle. – Kun Jumalaani huusin yöt ja päivät, niin teidät lähetti hän ehkä lohdukseni. Nyt nousta tahtoisin ja alkaa uuden elon. – Siis, mikä tehtävä ois’ suotu mulle?

2. lähetti: Vain oikeemieliset käy portin kautta tästä. – Sua kalske aseiden on kannustanut syntymästä toiseen, kilinä kannusten sua vaati ritariksi. Saat pestä verentahrat vaatteistasi ja miekan lyödä multaan, kahvaa myöten; se olkoon risti hautakummullasi. Nyt vanha jätä, miekan valta heitä. Nyt käskyt Vuorisaarnan olkoot oppaamasi.

Vaeltaja: Oi, Herran lähetti, sun neuvos olkoon laki, kun näytit ihmisyyden tielle uuden suunnan. Vaan sano vielä, miksi miekan kalske ristin tiellä rienaa?

2. lähetti: On taivas lähestynyt ihmiskuntaa ja Kristus puhuu sisäisesti sulle. Näin muuttui perin pohjin ihmisyyden polku. On aika toinen nyt kuin ennen Messiasta. – Kun ritarit Temppeleiden turvakseen jätti miekan, se oli menneisyyden kaiku, kuolen musta tahra. – Ken seuraa Kristusta, hän jättää väkivallan.

Vaeltaja: Nyt ymmärrän ja uuden suunnan otan. – Vaan entä tehtäväni tästä lähtein?

1. lähetti: Siis katso taaksepäin ja tutki polkuasi, niin tiedät tehtäväsi nykyelämässä.

(Vaeltaja näkee näyn)

Vaeltaja: (Mietteliäästi) Nyt ymmärrän, kun lausui Mestarini: ”On teillä aina vaivaiset ja köyhät, te voitte niitä auttaa, koska hyväks’ näätte, vaan minua ei teillä ole aina”. – Siis Mestarini toivon tyrmäsin, kun t o i n e n h y v ä saapui vastahani. En valintaani osannutkaan tehdä. – Voi, onnetonta mua, kun silmät aukes mulla liian myöhään. Jos kuinka katuisin, en menneisyyttä toiseks’ vaihtaa voisi. (Polvistuu) Oi, enkelini, neuvos mulle anna!

2. lähetti: Nyt Kristus syntyy maailmaan v o i t t a j a n a , ei enää naulittuna ristiin. Ilman valtaa. Hän maan ja taivaan salaisuudet avaa ja Isän syliin johtaa ihmiskunnan. – Saat toistaa entisyyden uusin muodoin, saat uusin voimin poistaa laiminlyöntis. Siis uudelleen käy matkaan seimen luokse ja parhaat lahjas anna alttarille. (Osoittaa porttia)

Vaeltaja: (Asettaa molemmat kätensä vastakkain rinnalle ja tulee portille) Oi rakas Mestarini, joka voitit maailman, Sun rinnallasi tahdon työtä tehdä. On Kristus voimani ja Isän tahto laki.

(Vaeltaja poistuu portin kautta. Lähetit seuraavat jäljessä.)

Kategoria(t): Kirjaesittelyt. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.