Vanhan liiton henkistä koulua on johtanut ja johtaa edelleen Sanat Kumaara eli Melkisedek. Raamatussa käytetään koulun johtajasta tai rehtorista nimeä Melkisedek, teosofiassa Sanat Kumaara. Tässä koulujärjestelmässä on yhdeksän astetta. Alimmilla luokilla olevat ihmiset ovat jo lupautuneet hyvyydelle, kauneudelle, totuudelle, vaikka eivät muistaisikaan käyneensä henkistä koulua ruumistuessaan uudelleen maiselle tasolle. Seuraavilla luokilla olevat kuuluvat jo Valkoiseen Veljeskuntaan. He ovat Veljeskunnan toimivia jäseniä. Kun puhutaan Suuresta Uhrista eli kosmisesta Kristuksesta, Jumalan luomasta elävästä ihmisyyden ihannekuvasta, niin kaikkiin näihin luokkiin kuuluvat tuntevat kosmista Kristusta ulkoapäin. Alussa he ovat ottaneet vastaan vain kuin aavistuksen Kristuksesta, sitten kuin Pyhän Hengen kasteen ja lopulta he ovat tulleet niin lähelle Kristusta, että ovat kuin lapsisuhteessa ihanteeseen.
Ylimmillä luokilla olevat muodostavat Valkoisen Veljeskunnan Kristuslooshin. Heidän suhteensa Kristukseen ei ole enää ulkopuolisen, sillä he ovat astuneet mystisen Kristuksen sisään, tuntevat olevansa yhtä mystisen Kristuksen kanssa.
Suhde Jumalan elävään ajatukseen ihmistäydellisyydestä määrää siis, millä luokalla ihminen on Melkisedekin eli Sanat Kumaaran koulujärjestelmässä. Ensin Kristus kuvastui hänelle ulkopuolisena tajuntana, sitten hän koki Kristuksen sisäisenä vapahtajana. Kristuksen kokemusperäinen tajuaminen oli siis todella kaukana vanhaa tietä kuljettaessa.
Kristosofiassa valaistaan ihmisyyden ihanteen yhteyteen avautuneita uusia mahdollisuuksia. Kristus on pyrkinyt kolmannesta juurirodusta lähtien laskeutumaan lähelle ihmiskunnan päivätajuntaa. Kun Valkoinen Veljeskunta perustettiin, silloin avautui Pyhän Hengen tie. Veljeskunta lähetti maailmaan profeettoja, jotka loivat opetuksillaan uskontoja ja siten innostivat ihmisiä etsimään elämän korkeampia arvoja. Kristus ei kuitenkaan päässyt heidän kauttaan ihmisen fyysiseen päivätajuntaan, vaan pysyi edelleen näkymättömän maailman ylängöillä Veljeskunnan ylempiasteisissa jäsenissä, Tshoohaneissa eli Valtiaissa, Mahattshohaneissa eli Suurvaltiaissa, Buddhoissa ja Kumaaroissa. He eivät kyenneet tuomaan Kristusta fyysiselle tasolle, sillä he olivat toisten kehitysjärjestelmien olentoja ja olivat täällä ihmiskunnan holhoojina.
Ihmiskunnan pelastus alkaa siitä, että Kristus syntyy ensin yhdessä tämän maapallon kasvatissa, ihmisessä, joka kuuluu meidän ihmiskuntaamme. Jeesus Kristus oli sellainen ihminen. Hänen erikoinen ominaisuutensa oli rakkaus, jota hän kasvatti itsessään. Rakkauskykynsä vuoksi hän sai ja otti tehtäväkseen tuoda kosmisen Kristuksen ihmiskuntaan mystilliseksi Kristukseksi. Suuri Uhri, Kristus, Jumalan elävä ajatuskuva ihmistäydellisyydestä astui Jordanin kasteessa suoraan Jeesus Kristuksen päivätajuntaan. Jeesuksessa itsessään avautui väylä hänen päivätajunnastaan Melkisedekin yläpuolelle, Logoksen Poikaryhmään ja kosmiseen Kristukseen, joten Kristus saavutti Jeesuksessa ratkaisevan tavoitteensa. Isän Jumalan ihannekuva ihmisestä ja ihmisyydestä laskeutui Jeesukseen. Kristus tuli maapallon eetteritasolle, kaikkien ihmisten päivätajunnan taakse.
Annikki Kumpulainen
annikki_kumpulainen_at_kolumbus_fi