Anteeksianto on avain astraaliruumiin järkevöitymisessä. Jos pidämme mielen pohjalla tai muistelemme toisten väärinkäytöksiä, astraaliruumis on samea ja järjetön. Kun ajatus kiertää samaa kehää, on paha olo ja ymmärryskykykin himmenee.
Totuutta etsivä ihminen pyrkii toimimaan aina oikein ja parhaan ymmärryksensä mukaan, mutta voi siitä huolimatta tahtomattaan loukata puhumalla sellaista, jota toinen ei halua tai kestä kuulla. Uusi Liitto perustuu anteeksiantoon. Ei tarvitse huolehtia siitä, että ns. oikeus tapahtuu ja väärinkäytökset saavat tuomionsa. Rakkaus tasoittaa epäkohdat, se ei ”muistele kärsimäänsä pahaa, ei katkeroidu, kaikki se kestää ja kärsii”. Tällainen rakkaus kysyy nöyrtymistä.
Elämä ei mene aina suoraviivaisesti. Tulee yhteentörmäyksiä, koska olemme erilaisia. Onneksi työmuotomme on vapaa. 10 tai 20 vuoden tauon jälkeen voi palata takaisin. Vaikeatkin kokemukset kääntyvät voitoiksi, kun niistä oppii. Itselleenkin saa antaa anteeksi, ettei jaksa ja osaa elää ihanteen neuvomalla tavalla. Järkevöityminen tapahtuu pikku hiljaa.
”Kauneus on vaippa, johon Jumala verhoutuu.” (Pekka Ervast) Kun taiteellinen kauneusaisti ja filosofinen intuitio elämän koulun kokemuksissa kehittyvät, niiden avulla lähestymme Jumalaa, joka on sisäinen itsemme. Kauneus ja totuus ei ole ihmiselle vierasta, sillä sisimmässään ihminen on yhtä Jumalan kanssa.
Kesäkurssivastaus 2007
-
Arkistot
- huhtikuu 2024
- helmikuu 2023
- joulukuu 2017
- joulukuu 2016
- maaliskuu 2015
- lokakuu 2014
- elokuu 2014
- kesäkuu 2014
- toukokuu 2014
- lokakuu 2013
- elokuu 2013
- maaliskuu 2013
- joulukuu 2012
- joulukuu 2010
- lokakuu 2010
- syyskuu 2010
- elokuu 2010
- huhtikuu 2010
- maaliskuu 2010
- helmikuu 2010
- tammikuu 2010
- joulukuu 2009
- marraskuu 2009
- elokuu 2009
- kesäkuu 2009
- huhtikuu 2009
- helmikuu 2009
- tammikuu 2009
- joulukuu 2008
- lokakuu 2008
- elokuu 2008
- huhtikuu 2008
- maaliskuu 2008
- helmikuu 2008
- joulukuu 2007
- marraskuu 2007
- lokakuu 2007
- elokuu 2007
- heinäkuu 2007
- toukokuu 2007
- huhtikuu 2007
- maaliskuu 2007
- helmikuu 2007
- tammikuu 2007
- joulukuu 2006
- lokakuu 2006
- heinäkuu 2006
- kesäkuu 2006
- toukokuu 2006
- helmikuu 2006
- tammikuu 2006
- joulukuu 2005
- marraskuu 2005
- lokakuu 2005
- heinäkuu 2005
- toukokuu 2005
- huhtikuu 2005
- maaliskuu 2005
-
Meta