Kristosofi-lehti Tammikuu 2008, Toimittajalta

Henkiset opettajamme toteavat suuremmista eli Kristus-mysteerioista, ettei niitä voi oppia kuolemanjälkeisessä elämässä. Niissä tarjoutuvat läksyt on opeteltava maanpäällisessä käytännön elämässä. Luonnollisesti Kristus-mysteerioita on useita, mutta lehteemme lainatussa otteessa Pekka Ervast kiinnittää huomiomme vain kahteen, nimittäin minuuden kaikkiallisuuteen ja yksilöllisyyden iankaikkisuuteen. Hän myöntää näiden mysteerioiden olevan syviä ja vaikeatajuisia, mutta vain silloin, kun ei ole kokenut niitä. Sen sijaan kun ihminen kohtaa ne käytännössä, ne osoittautuvatkin luonnollisiksi ja yksinkertaisiksi.
Minuuden kaikkiallisuus liittyy Mestarin objektiiviseen tuntemiseen tai oikeastaan on sama kuin Mestarin tunteminen Mestariksi. Jos näemme näyssä Mestarin ja kuulemme hänen puhuvan, ei se ole todellista Mestarin tuntemista. Ihminen saattaa kyllä nähdä näyssä esimerkiksi Jeesuksen ja kuunnella hänen opetuksiaan, mutta voi tulla petetyksi. Jos näky-Jeesuksen opetukset noudattavat kuulijan omia käsityksiä, niitä, joita hän on omaksunut maisten pappien tai saarnaajien puheista, ei hänelle esiintynyt Jeesus ole Jeesus Kristus, vaan astraalinen harha-Jeesus. Tällaiset astraalisen Jeesuksen kohtaamiset ovat uskovaisten vainajien keskuudessa melko tavanomaisia. Todellinen Mestarin tunteminen on sitä, että Mestarin tajunta koskettaa meitä.
Yksilöllisyyden iankaikkisuus on edellistä mysteeriota vielä syvempi. Sen ymmärtäminen on vielä vaikeampaa, puhutaanhan sen yhteydessä ihmisen jumalallisesta yksilöllisyydestä. Tämä ihmisen sisin yksilöllinen itse on iankaikkinen, ikuinen. Se osaa neuvoa meitä, mutta me emme tahdo tai välitä kuunnella kaikkein sisintämme. Nuoruudessa ihanteellisuuden herätessä jumalallisen yksilöllisyytemme ääni kuuluu kaikkein selvimmin, mutta ellemme kuuntele sitä lainkaan, se jää myöhemmin kokonaan muiden ”äänien” eli tavoitteiden peittämäksi. Sääli, jos näin käy, sillä me molemmat, ikuinen yksilöllisyytemme ja maisessa elämässä koulua käyvä minuutemme, kuulumme oikeastaan yhteen. Meidän tulisi pyrkiä osaksi omaa sisintä, pyhintä ja jumalallista itseämme kuuntelemalla ja toteuttamalla parhaimpamme neuvoja.
Tie suurempien mysteerioiden ymmärtämiseen ja kokemiseen käy pienempien mysteerioiden kautta. Kun emme enää pidä persoonallisen onnen tavoittelua elämämme päämääränä, ymmärryksemme avartuu. Meille selviää, että meillä ihmisillä on yhteinen alkulähde. Olemme kaikki kotoisin samasta jumaluudesta. Minuuksina olemmekin hengessämme jollain salaperäisellä tavalla yhtä. Meissä voimistuu myötätunto toisia ihmisiä kohtaan ja tahto työskennellä kaikkien ihmisten todelliseksi hyväksi eli auttaa heitä astumaan henkiselle tielle.
Ymmärryksemme avartumisen myötä meistä katoaa kärsimyksen pelko. Osaamme katsella omaa persoonallisuuttamme ja sen vaikeuksia kuin ulkopuolelta. Tästä näkökulmasta tarkastellen meitä kohtaavat kohtalon kolhut menettävät pelottavuuttaan. Näemme ne nyt elämän oikeudenmukaisuuden tuottamina seurauksina. Samalla reipastumme ja rohkaistumme ikuisen elämän etsinnässämme. Teoriassa tiedämme olevamme henkiminuuksina ikuisia, sillä olemme lähtöisin Jumalasta ja yksilöllisyytemme on Jumalassa. Teoreettinen tieto muuttuu kerran todelliseksi tiedoksi henkisten pyrkimyksiemme myötä.
Annikki Kumpulainen
annikki_kumpulainen_at_kolumbus_fi