Kristosofi-lehti Huhtikuu 2009: Toimittajalta

Maapallomme eri puolilla riehuvat sodat ja monin muodoin ilmenevä väkivalta nostavat luonnollisesti esille Jumalaa ja kuolemanjälkeistä elämää koskevia kysymyksiä. Voimme pohtia näitä ongelmia siitä elämänymmärryksellisestä lähtökohdasta, ettemme lainkaan epäile Jumalan olemassaoloa. Jumala on. Mutta millainen Jumala on? Kristosofian antaman ja sisimpämme hyväksymän käsityksen mukaan Jumala on kaiken ilmennyksen takainen suuri, rakastava ja hyvää tahtova tajunta. Jumala on siis hyvä, mutta Jumala ei ole kaikkivaltias. Me ihmiset teemme suunnattomasti pahaa toisillemme, käymme sotia, tapamme ja kidutamme omaan ihmiskuntaamme kuuluvia ihmisveljiämme, ja sitten ihmettelemme, ettei Jumala estä tällaisia veritekoja ja vääryyksiä. Jumala ei estä, sillä me ihmiset olemme vastuunalaisia olentoja. Elämässä vallitsevan tasapainon lain mukaan joudumme ennemmin tai myöhemmin jälleensyntymiemme kuluessa lunastamaan kaiken aiheuttamamme kärsimyksen.
On myös paljon sellaista väkivaltaan kannustavaa opetusta, että oman lähipiirin, heimon tai kansan osan fanaattisten, uskontoon liittyvien julmien lakipykälien ja määräysten puolustaminen väkivallalla, jopa itsemurhaiskuilla, takaa murhamiehelle tai -naiselle kuolemanjälkeisen paratiisitilan. Ihmiskunnan omakohtaista henkistä tietoa omaavat opettajat korostavat kuitenkin korostamasta päästyään, ettei murhaaja, sotilas tai muu taistelija, saavuta edes persoonallista taivastilaa – puhumattakaan korkeammista taivastiloista – ennen kuin hän on luopunut viimeisestäkin sota-ajatuksesta.
Itse kuolemastakin on monenlaisia käsityksiä. Näistä voisin mainita kaksi keskenään hyvin erilaista. Joillekin ihmisille kuolema on kalpea, kylmä ja tunteeton viikatemies. Tämä johtunee siitä, etteivät he ole ymmärtäneet olevansa jälleensyntyviä olentoja, joiden luo kuolema on saapunut monen monta kertaa, yhä uudestaan ja uudestaan. Kuolema on näin ollen tavallaan tuttu.
On kuitenkin ihmisiä, jotka näkevät kuoleman kauneuden ja kokevat kuoleman lempeäksi ja hyväksi. Pekka Ervast on antanut eräässä artikkelissaan kuoleman kanssa vuoropuhelua käyvän henkilön todeta: Sinun siipesi ovat suuret ja kantavat, sinun katseesi kirkas ja kaukainen, sinun pukusi hohtaa ja loistaa hopeisena ja punasinisenä. Varmasti sinun sylisi on lämmin.
Mutta mikä ihmeellistä, niin kuoleminen on henkisessä elämässä tarvittava taito. Meidän on opittava kuolemaan mystisesti. On opittava luopumaan vapaaehtoisesti jo maisen elämän aikana niistä kiinnikkeistä, joista meidän on kuolemanjälkeisessä elämässä pakko luopua. Näin voimme vapautua kaikesta turhasta painolastista ja syventyä tehokkaammin ihmisyyden velvoitteisiin. Tässä riittää harjoituskenttää!
Annikki Kumpulainen
annikki_kumpulainen_at_kolumbus_fi