Ilmarisen ansiotyöt: Sinikka Kesävuori

Ilmarinen, totuudenetsijäksi kasvanut ihminen, etsii yhteyttä korkeampaan minäänsä, Kalevalan symbolikielellä: tavoittelee Pohjan neitiä. Pohjan neiti on kristosofisten opettajien mukaan ihmisen korkeampi minä. Se sisältää eri jälleensyntymien parhaat tulokset. Pohjan neitiähän kuvataan taivaan kaaren päällä istuvaksi kaunottareksi, joka kutoo kultakangasta. Se kutoo kultakangasta jälleensyntyvien persoonallisuuksiensa ikuisuusarvoisista kokemuksista. Se on siis todella kaunis.

Ennen kuin korkeampi minä, Pohjan neiti, suostuu tekemään ikuisen liiton alemman kanssa, täytyy alemman minän valmistamalla ja puhdistamalla itseään osoittaa ja todistaa, että se tulee pitämään liittoa pyhänä. Vaikka korkeampi minä mielellään neuvoo ja ohjaa pyrkijää, ei kuolematon minuutemme kuitenkaan suostu kiinteään yhteistyöhön kuolevaisen persoonallisuuden kanssa, ennen kuin tämä on riittävästi valmistunut ja puhdistunut. Kosintaretkeläisen tulee siis suorittaa määrätyt ansiotyöt: alemman minän eli persoonal­li­suuden puhdistaminen ja ”häihin” valmistautuminen. Puhdistus koskee persoonallisen minän kolmea tajunnantilaa: päivä-, uni- ja salatajuntaa. Kosintaretkeläisen tulee oppia hallitsemaan valtoimenaan kiitäviä ajatuksiaan. Unitajuntansa puhdistamiseksi hän opettelee luopumaan itsekkäistä tunteistaan ja tavoitteistaan. Salatajunnan kirkastamiseksi hän uudistaa sydämensä rakastavaksi ja myötätuntoiseksi, niin että hän luo lämpöä ympärilleen ja levittää ihmisyyttä rauhan ja rakkaustekojen avulla.

Ilmariselle annettuja ansiotöitä oli kolme, yksi kunkin tajunnantilan varalle. Ilmarisen osalta päivätajunnan puhdistumista kuvaa ensimmäinen ansiotyö: kyisen pellon kyntä­minen, unitajunnan puhdistumista Tuonen karhun suistaminen ja salatajunnan puhdistusta Tuonelan hauen tuominen Tuonelan mustasta joesta.
Ensimmäinen ansiotyö koskee siis päivätajunnan puhdistusta. Päivätajunnassa elämme päivittäisiä tehtäviä suorittaessamme, ts. kemiallis-fyysillisellä tasolla toimiessamme. Siir­tyessämme unitajuntaan joudumme teke­misiin sielumaailman kanssa, mutta aivan toisella tavalla kuin päivällä päivätajunnassa.
Olemmehan sielullisia olentoja päivätajunnassakin eläessämme, tunnemme monenlaisia tunteita, kauniita ja yleviä. Lisäksi voimme hallita tunteitamme, harva täydellisesti, useimmat jos­sain määrin. Kun elämämme soljuu tasaisesti päivästä toiseen, on meidän helppo pitää tunteemme tasapainoisina, kehittää ja jalostaa niitä.

Mutta kokiessamme jatkuvasti tyyniä ja levollisia tunteita, unohdamme helposti, että määrätyt, alati päivätajunnassamme toistu­vat tunteet edustavat vain pientä murto-osaa ihmisen koko sielusta. Psykologit kiinnittävät aiheellisesti suurta huomiota ihmisen alitajun­taan, josta unitajuntakin on osa. Päivätajuisina persoonallisuuksina meillä on mahdollisuus työntää takaisin alitajunnan sokkeloihin sieltä esille pyrkivät epämiellyttävät ja alhaiset pyyteet. Näin tehden saatamme tuudit­tautua helposti sellaiseen erheelliseen käsitykseen, että olemme puhdistuksen tietä kulkien voittaneet jo kaikki alemmat tunteet.
Päivätajunnan puhdistamista kuvataan Kalevalassa siten, että Ilmarisen on kynnettävä kyinen pelto. Pohjan akka määrittelee tehtävän seuraavasti:
”Kun sa kynnät kyisen pellon,
Käärmehisen käännättelet
Ilman auran astumatta,
Vaarnojen värisemättä;
Senpä Hiisi ennen kynti,
Lempo varsinki vakoili
Vaarnasilla vaskisilla,
Auralla tuliterällä,
Oma poikani poloinen
Heitti kesken kyntämättä.”

”Kyinen pelto” on looginen ymmärrys, sillä sen on ”Hiisi ennen kyntänyt”, se on alussa ollut itsekkyyden ja pahan palveluksessa ja saanut siltä kasvuvoimansa; sitten on kyllä Pohjan ”oma poika”, ihmisen persoonallinen minä sitä ”kyntänyt”, koettanut kasvattaa sitä hyötyyn ja hyvään päin, mutta heittänyt työnsä kesken, koska ei ole kyennyt sitä loppuun viemään. Tämä pelto on nyt kynnettävä ”ilman auran astumatta, vaarnojen värisemättä”, ymmärrys puhdistettava niin ettei jälkiäkään näy ja voima otettava ylhäältä.

Ilmarinen ei ole neuvoton. Hän on tavannut korkeamman itsensä, ja voi vedota siihen niin kuin ihminen, joka uskoo ja tietää, että hän voi hengessään keskustella Jumalansa kanssa. Hän kysyy heti Pohjan neidiltä; mitenkä kyinen pelto on kynnettävä? Ja neuvo kuului näin:

”Ohoh seppo Ilmarinen,
Takoja iänikuinen!
Aura kultainen kuvoa,
Hopeinen huolittele!
Sillä kynnät kyisen pellon,
Käärmehisen käännättelet.”

Kun totuudenetsijä muodostaa ajatustyön avulla itselleen selväpiirteisen maailmankat­somuk­sen tutkimalla suurimpien filosofien opetuksia ja uskontojen julistajien moraaliohjeita, niin hän huomaa, että elämässä vallitsee lakisiteisyys ja moraalinen pohja. Samalla hän kyntää ymmärryksensä peltoa ilman auran astumatta. Tätä työtä suorittaessaan hän saa nähdä, kuinka paljon on nostettava ”kyitä kynnökselle, käärmehiä käännökselle”.

Ilmarinen ajatustyöhön tottuneena suoritti menestyksellä vaikean tehtävän. Hän huomaa puhdista­neensa mielensä ja päässeensä ajatuksensa herraksi.
Kun päivätajunnassamme pystyimme torjumaan epämiellyttävät ja alhaiset pyyteet, unielämä paljastaa tässä suhteessa totuuden.

Pohjolan emäntä antaa Ilmariselle toisen tehtävän:

”Kun sa tuonet Tuonen karhun,
Suistanet suen Manalan
Tuolta Tuonelan salosta,
Manalan majan periltä;
Sata on saanut suistamahan,
Tullut ei yhtänä takaisin.”

Tämä toinenkin Ilmariselle annettu ansiotyö, Tuonen karhun suistaminen, kysyy luovaa ajatustyötä, vaikka tällä kerralla on vuorossa unitajunnan puhdistus. Unitajunnassa ihmisen alkukantaiset tunteet, pyyteet ja hi­mot, esiintyvät petoina. Ihminen ei pysty unitajunnassa ollessaan sa­laamaan eläimellisiä intohimojaan, vaan hänessä olevat eläimelliset taipumukset esiintyvät eläinhahmoina. Jos tarkkailemme unielämäämme, yritämme ymmärtää sen symboliikkaa, niin meille voi selvitä, ettei itsekkäiden toiveiden ja pyyteiden torjuminen ole sama asia kuin niiden voittaminen. Ne kesytetään päivätajuisen rakentavan ajattelun avulla. Totuudenetsijä ajattelee aivan kuin ”varastoon”, hänhän on jo päässyt kosintaretkeläisen tietä vaeltaes­saan selville alemmista voimistaan, nyt hän mielikuvituksensa avulla loihtii tajunnassaan tilanteen, jossa hänen karhunsa mörähtelee. Samalla totuudenetsijä miettii järkevän ajatuksen, teräksestä tehdyn suitsen, päitsen rauasta raketun, mikä hänen valtavan eläinvoimansa asettaa.
Pohjan tyttö neuvookin Ilmarista:

”Ohoh seppo Ilmarinen,
Takoja iänikuinen!
Teräksestä tehkös suitset,
Päitset rauasta rakenna
Yhellä vesikivellä,
Kolmen kosken kuohumilla,
Niillä tuonet Tuonen karhut,
Suistanet suet Manalan.”

Pekka Ervast kirjoittaa teoksessaan Kalevalan avain (s. 263–264): ”Asiantuntija oivaltaa tämän neuvon pätevyyden. Ajatuksissa on luotava koski, s. o. mielikuva jostakin tunteesta täydessä kuohussaan, ja kivellä keskellä koskea tehtävä teräksestä suitset, toisin sanoen oppia näkemään se järkiperäinen ajatus, joka kuvitellun tunteen asettaa. Kun tämmöisillä teräskirkkailla ja teräskovilla totuudenajatuksilla on kuviteltuja tunteita tottunut asettamaan, alkavat ne itsestään hillitä todellisiakin tunteita. Ja kun menettelyn siirtää unitilan alalle lujan päätöksen avulla ennen nukkumista, säilyttää tajunta lujuutensa unimaailmassakin ja oppii siinäkin petoja hillitsemään.”

Unitajunta on mielikuvituksen ja tunteiden tajunta, jonka voima on erittäin suuri. Siihen on luettava osa siitä tajunnasta, jota tiedemiehet kutsuvat alitajunnaksi, nimittäin se osa, jonka sivistynyt ihminen pitää aisoissa tai ainakin salassa maailmalta, mutta joka ruumiin nukkuessa pääsee vapaasti valloilleen. Okkulttisesti katsoen siitä näkyy ihmisen siveellinen tila, ja kuinka moni onkaan siihen kompastunut, niin kuin Kalevala sanoo. Ihmisen intohimot ovat todella kuin raatelevat pedot. Ja kuitenkin unitajunnan puhdistaminen ja hallitseminen on välttämätön sisäisen tien kulkijalle. Tunteiden ja intohimojen voittaminen käy verrattain helposti mietiskelyyn tottuneelta, sillä jo mietiskelyä harjoittaessaan hän on mielikuvitustaan ohjannut ja puhdistanut.

Todella epäitsekäs ihminen ei ole unielämässään avuton, tyystin näkymättömän maailman kaaosmaisten tapahtumien heiteltävä. Hän vie unimaailmaan päivätietoisena tajun­tana saavuttamaansa rauhaa.
Jäljellä on vielä salatajunnan herraksi pääseminen. Ilmariselle annettu kolmas ansiotyö kuuluu:

”Kun saat suuren suomuhau’in,
Liikkuvan kalan lihavan
Tuolta Tuonelan joesta,
Manalan alantehesta
Ilman nuotan nostamatta,
Käsiverkon kääntämättä;
Sata on saanut pyytämähän,
Tullut ei yhtänä takaisin.”

Nyt pyrkijän on osattava alistaa ajatustyönsä tulokset tahtoelämän palvelukseen, ts. ajatustyön on puhjettava rakkausteoiksi käytännön elämässä

Tuonelan joki viittaa kuolemaan. Samalla se on päivä- ja sa­latajuntamme välinen raja. Jos esimerkiksi nukkuessamme olemme salatajunnassa, emme siitä tavallisesti mitään muista, sillä joudumme kulkemaan Tuonelan mustan virran yli palatessamme päivätajuntaamme. Ainoastaan rakkaus kantaa tajuisena Tuonelan virran yli.
Ilmarisen ansiotyössä ”hauki” niinikään merkitsee sydäntä. Ilmarinen oivaltaa, mistä on kysymys ja rientää Pohjan neidiltä neuvoa saamaan. Ja morsian auttaa:

”Ohoh seppo Ilmarinen,
Ellös olko milläskänä!
Taop’ on tulinen kokko,
vaakalintu valkeinen!
Sillä saanet suuren hau’in,
Liikkuvan kalan lihavan
Tuonen mustasta joesta,
Manalan alantehesta.”

Ervastin mukaan, tämä on niin kuin hänen korkeampi minänsä neuvoisi ja lohduttaisi: älä sinä pelkää, että sydämesi tekee sinulle haittaa. Sinä olet toiminnan mies. Suorita vain enemmän sellaisia tekoja, joista sinulle muodostuu apua kriitillisenä hetkenä. Tee rakkauden ja laupeuden töitä, ole avulias ja palvelevainen. Tämä ei ole luonnollesi vaikeata.

Ilmarinen takovi kokon tulisen, vaakalinnun valke’isen. Tuo kokko, komea lintu, auttaa Ilmarista, lentää hauin pyyäntähän, hirmuhampahan hakuhun. Takomansa kokkolinnun avulla Ilmarinen onnistuu. Hän on osannut menetellä ihmisyyden mukaisesti. Hänen omat rakkauden tekonsa tulevat hänen avukseen kriittisenä hetkenä.

Tätä kolmatta ansiotyötä on mahdoton suorittaa ilman toisten ansiotöiden antamaa apua. Ervast kirjoittaa (mts. 269), että mietiskelyn avulla harjoitettu ajatusten ja tunteiden puhdistus, rakkaudellisten, rauhaa rakastavien ja hyvää tahtovien ajatusten mietiskely vaikuttaa itsestään pysyviin mielialoihin, ja voimme nyt lisätä: siis myös vaistoihin ja tapoihin, vaikka tämä vie aikaa.
Ilmarinen noudattaa neuvoja ja kiitää siten hyvien töittensä siivillä oman sydämensä portille. Hänen hyvä karmansa auttaa häntä vaikeuksia voittamaan. Ilmarisen on onnistunut elähdyttää sydämensä, joka hänen vaatimattoman arvostelunsa mukaan on vain hauenpään veroinen. Ilmarinen on onnistunut suoriutumaan kaikista ansiotöistään. Hänen häitään käydään viettämään.

Lähdekirjat:
Pekka Ervast, Kalevalan avain
Väinö Lehtonen, Kaksi maailmaa
Annikki Kumpulainen, Kalevalaista viisautta

Kategoria(t): Kirjoituksia. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.