Uuden Patmoksen toisessa saaressa

J.R.Hannula
Uuden Patmoksen toisessa saaressa

On selvää, että tässäkin on taas kaksipuolinen voimavirtaus. Pohjimmiltaan ne ovat kaikkialla vaikuttavat karma ja dharma. Virran kaksipuolisuus on siinä, että meidän on yhdeltä puolen lunastettava menneissäkin elämissämme tekemiemme erehdysten karmalliset seuraukset, ja toiselta puolen meidän on toteutettava dharmaamme, ihannettamme, ihmisyytemme velvoitusta.

Karman suhteen voimme ajatella näin: Kun edellisessä psykologisessa saaressa oli valittava työ ja toimintatapa, eikä selvää tietoa velvollisuudesta eli dharmasta ollut, tai ehkei siihen edes oikein pyrittykään, niin tästä johtui, että työ, elämäntehtävä, tuli valituksi ajattelemattomasti, maailman yleiseen tapaan, itsekkäästi. Samoin saattoi sitten tapahtua pitkin matkaa, itse tehtävän käytännöllisessä suorittamisessa. Seurauksena tästä ilmenevät karmalliset vaikeudet, mm. sairaudet. Niinpä P.E. sanookin, että itsekkyys on syvin sairaus. Erilaiset karmalliset sairaudet johtuvat itsekkyyden erilaisista ilmenemistavoista; niinkuin P.E. esittää kirjassaan ”Karma ja sairaudet”.

Nyt on huomattava, että ihmiskunta kamppailee sairauksien voittamiseksi. Perustetaan yhä uusia, pieniä ja suuria, jopa valtavan suuria sairaaloita. Niissä toimii materialistis-tieteellisesti koulutettu lääkärikunta. Sitten on luontaishoitoa, vesihoitoa, kätten päälle panemista jne. Ja luonnollista on, että ihminen etsii sairaudessaan apua sieltä mistä saa, tai mistä luulee saavansa.

Luonnollisesti lääketiede etsii myös taudin syytä, ja on siinä etsimisessään löytänyt mm. moninaisia basilleja, bakteereja, viruksia ja mitä kaikkea. Siten on voitu paljonkin, tai ainakin jonkun verran, auttaa ihmisiä.

Mutta sitten tulee syvempi tieto ja sanoo, että karmallisten sairauksien alkuperäinen syy ei ole bakteereissa. Bakteerit ovat vain karmallisen taudin alkuperäisen syyn käytännöllisiä toimeenpanijoita. Niinkuin juuri kuulimme, karmallisten sairauksien syvin syy on itsekkyys. Itsekkyys on syvin sairaus. Pulma on siis tässä: vaikka sairauksia yritetään parantaa, niin itsekkyys aiheuttaa yhä uusia karmallisia sairauksia.

Toteamus on näinollen tämä: jos todella tahdotaan päästä sairauksista, niin on päästävä itsekkyydestä.

Tästä herää kysymys: tehdäänkö sivistyksessämme itsekkyyden voittamiseksi edes yhtä suuria ponnistuksia kuin sairauksien voittamiseksi?

Tuskin. Ja miksi ei? Syy on hiukan nöyryyttävä. Sillä syy on siinä, että sivistyksessämme ei edes tiedetä, mitä itsekkyys on. Tämä taas johtuu siitä – niinkuin H.P.Blavatsky aikanaan sanoi – että sivistyksemme on onnistunut tekemään itsekkyydestä moraalin.

Tämä saattaa kuulostaa oudolta. Mutta lähempi tarkkailu osoittaa, että asia niin on. Näemme heti, että kirkko on sommitellut ns. kristillisen siveysopin, ja se on sommiteltu sopusointuun ihmisen itsekkyyden kanssa. Kirkko ei ottanut oman Mestarinsa Jeesus Kristuksen esittämää siveysoppia ojennusnuorakseen. Ja miksi ei? Selvästi siksi, että Jeesuksen esittämä siveysoppi loukkasi ihmisten itsekkyyttä. Siksi kirkko johtajineen keksi viisaan, ovelan keinon: he päättivät nimittää itseään edelleen kristityiksi, mutta laativat sellaisen siveysopin, joka oli sopusoinnussa ihmisen itsekkyyden kanssa. Ja julkean häikäilemättömästi he nimittivät tätä näin laatimaansa siveysoppia kristilliseksi siveysopiksi.

Mutta elämä, tai elämän Laki, ei anna itseään pilkata, niinkuin jossain sanotaan. Ja siksi sivistyksemme saa kamppailla mm. yhä paisuvien ja vaikeammiksi käyneitten sairauksien kanssa.

Puhe itsekkyydestä johtaa meidät käsitteihin: rakkaus ja itserakkaus. Voitaneen sanoa, että rakkauttahan se on itserakkauskin. Niinpä Emanuel Swedenborg, kuvaillessaan kuolemantakaisia helvettejä huomauttaa, että ihmiset sielläkin rakastavat, mutta he rakastavat itseään yli kaiken. Se joka eniten jaksaa rakastaa itseään, häntä toiset pelon vallassa tottelevat ja palvovat. Siten helvetissäkin vallitsee jonkunlainen pelon ja kauhun sanelema ja ylläpitämä järjestys.

Mutta sitten eräs salatieteen sanelema toteamus: kuolemantakaiset helvetit ovat heijastumia ihmisten maanpäällisestä elämästä. Niinpä huomaamme, että sivistyksemme erilaisten yhtymien johto täällä maan päällä on asettanut itsensä merkilliseen, suorastaan epäjumalan asemaan. He vaativat seurojensa, kirkkojensa ja valtioittensa jäseniltä kuuliaisuutta ja tottelevaisuutta itseään kohtaan, vaikka he itse eivät ole asettuneet – kukaties eivät aijokaan asettua – kuuliaisuuden ja tottelevaisuuden asemaan suhteessaan Jumalaan, elämän Lakiin, Mestarin esittämään käytännölliseen siveysoppiin. Ja siksipä elämä tässä uudistuneen Patmoksen toisessa saaressa käy yhä tuskallisemmaksi, yhä myrkytetymmäksi.

Missä näinollen on pelastus? Pelastus alkaa jokaisesta ihmisestä itsestään. Pelastus on yksilön oikeassa asennoitumisessa. Hänen on osattava eroittaa toisistaan rakkaus ja itserakkaus, moraali ja itsekkyys. Vieläpä meidän on osattava eroittaa toisistaan karma ja dharma. Karmalliset sairaudet ja muut vaikeudet on tunnustettava omien erehdystemme seurauksiksi. Niistä on etsittävä tietä eteenpäin dharman kautta, so. inhimillis-jumalallisen ihanteemme, velvoituksemme seuraamisen ja täyttämisen kautta. On opittava rakastamaan sillä rakkaudella jolla Mestari, Kristus, Isä rakastaa. Kun siten rakastamme, silloin seuraamme Vuorisaarnan Mestarin johtoa, hänen esittämäänsä käytännöllistä siveysoppia. Siten voitamme itsekkyyden, sairauksien syvimmän syyn.

J.R.Hannula: A ja O ensimmäinen ja viimeinen. Ip. s.63-66

Kategoria(t): Luokittelemattomat. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.