Helsingin kristosofit

Kerrotaan, että enkelit lauloivat ylistystä, kun Kristus syntyi Betlehemissä. Uskontojen yhteydessä syntyy monia legendoja, joissa fyysiset ja henkiset asiat kietoutuvat toisiinsa. Kun ajattelemme kertomusta, jonka mukaan enkelit lauloivat, kun Kristus syntyi, niin se voi tarkoittaa sekä Jeesus Nasaretilaisen fyysistä että hänen henkistä syntymäänsä tai molempia. Ellei Jeesus olisi syntynyt maiselle tasolle, hän ei olisi voinut kokea Jordankastetta. Nämä asiat liittyvät toisiinsa, joten tällainen legenda soveltuu hyvin kuvaamaan kumpaakin tapahtumaa.
Todellisuudessa Jeesuksen elämäntyö alkoi vasta hänen henkisestä syntymästään. Jordankasteensa jälkeen hän kävi läpi evankeliumeissa kuvatut vertauskuvalliset kiusaukset. Jeesus siis kävi läpi sisäisiä kiusauksia ja kokemuksia, joiden Pekka Ervast sanoo olleen persoonallisen sielunelämän kannalta vertauskuvia, mutta Kristus-elämän kannalta todellisuuksia. Kiusausten jälkeen alkoi hänen varsinainen elämäntyönsä. Jeesuksen Jordankaste oli siis portti hänen varsinaiseen elämäntyöhönsä.
Aivan samoin menetteli Pekka Ervast. Hänkin aloitti teosofisen työnsä Suomessa vasta henkisen syntymänsä, Jordankasteensa, jälkeen. Enkeleitten laulu oli luonnollisesti jokin kokemukseen liittyvä mystinen tapahtuma.
Kristosofisen tietouden mukaan jonkun tällä fyysisellä tasolla elävän ihmisen olisi tultava päivätajunnassaan jumalallisen tajunnan täyttämäksi, tietoiseksi Jumalasta. Jeesus oli ottanut ja saanut tämän elämäntehtävän suorittaakseen. Hänen oli annettava fyysinen muoto kosmiselle Kristukselle, Jumalan aatteelle täydellisestä ihmisestä.
Ennen Jeesus Kristusta ihmisellä ei ollut mahdollisuutta päästä yhteyteen korkeamman minänsä kanssa päivätajunnassa. Vanhassa liitossa pyrkijä saattoi poistua fyysisestä käyttövälineestään toisten avustamana suljettujen mysteeriolaitosten turvatuissa olosuhteissa. Näkymättömässä maailmassa hän sai kosketuksen omaan korkeampaan minäänsä ja tajusi, että ihmisyys sisältyi käsitteisiin totuus, oikeus, rehellisyys. Vanhan liiton profeetat olivat ”Jumalan sotatorvia”. He eivät käsittäneet Jumalaa rakkautena, koska Kristus ei ollut vielä laskeutunut ihmisten päivätajunnan tasolle. Se tapahtui vasta Jeesus Kristuksessa. Jeesuksen Jordankasteella oli sellainen seuraus, että kosmisen Kristuksen tajunta tuli jokaiseen ihmiseen aivan kuin sikiötilaan.
Kosminen Kristus on Logoksen, Jumalan, ajatuksissaan luoma, itsessään synnyttämä. Pekka Ervast toteaa, ettei Jumala, Isä, Logos, ajattele kuolleita, haihtuvia ajatuksia. Kun Hän ajattelee, on ajatus Hän itse. Hänen ajatuksensa on luova. Hänen ajattelunsa on luomistyötä. Hän on ajatellut ihannekuvan ihmisestä. Jumalan ajattelema ihmisen ihannekuva on elävä, iankaikkinen, taivaallinen ihminen.
Meidänkin tulee oppia käyttämään ajatusvoimaa itsenäisesti. Mutta näkymättömässä maailmassa löytyviin moniin ajatusrakennelmiin sisältyy heikkouksia, jotka voivat meitä ihastuttaa ja samalla johtaa harhaan. Voimme kuitenkin turvallisin mielin syventyä kaikkein korkeim­paan ihanteeseen. Kaikkein korkein ihanne on kosminen ihmisyyden ihanne, kosminen Kristus. Kosmisesta Kristuksesta käytetään muitakin nimiä, kuten Elämänpuu ja ikuisesti elävä Banjan-puu. H. P. Blavatskyn Salaisessa Opissa viitataan henkisen tien yhdeksän vihkimyksen takana olevaan kymmenenteen todellisuuteen Hiljaiseen Vartijaan eli Suureen Uhriin. Suuri Uhri on mukana planeettamme aamunkoitosta sen iltahetkeen saakka. Suuri Uhri istuu Valossa ja kuitenkin Valon ulkopuolella, Valon kynnyksellä, katsellen myös pimeydessä vaeltavaan ihmiskuntaan, jota Hän tahtoo auttaa.
Näillä eri nimillä pyritään elävöittämään aina jotain kosmisen Kristuksen erityispiirrettä. Puu on kasvava ja hedelmiä tuottava. Kun syvennymme Jumalan luovasta ajattelusta syntyneeseen ihmiskunnalle annettuun tavoitteeseen, niin syventyminen tuottaa tuloksia, hedelmiä. Maailmankuvamme avartuu, saamme totuuteen perustuvan näkemyksen.
Kun luemme Salaisen Opin tekstiä Suuresta Uhrista eli Hiljaisesta Vartijasta saa­tamme ajatella sen viittaavan korkeaan persoonalliseen olentoon. Kirjoittaahan Blavatsky näin: ”Se ’olento’, joka äsken mainittiin ja jonka on pysyttävä nimettömänä, on se Puu, josta myöhempinä aikoina ovat haarautuneet kaikki suuret historiallisesti tunnetut viisaat ja hierofantit, sellaiset kuin Rishi Kapila, Hermes, Enok, Orfeus y.m. ” (Salainen Oppi I, s. 225.) Blavatsky asetti kuitenkin kirjoituksessa mainitsemansa sanan olento lainausmerkkeihin. Suuri Uhri on ollut tunnettu vihittyjen kesken, sillä hän on ainoa totinen ”vihkijä”. Jos ryhdymme tutkimaan tätä H. P. Blavatskyn kirjoitusta tarkasti, voimme huomata, että siinä on puhuttu kosmisesta ihmisen perikuvasta, mallista, täydellisen ihmisen ihannekuvasta.
Kaikki ihmiset ovat osallisia Jeesuksen kautta tulleesta avusta, siitä, että avautui uusi tie Kristuksen yhteyteen. Vanha tie on myös yhä olemassa, mutta on myös aseetto­muudesta alkava uusi tie.
Kristosofiassa puhutaan myös kolmannesta tiestä, meidän päivinämme avatusta Isän tiestä. J. R. Hannula puhui siitä jatkuvasti ja monelta kannalta 1930-luvulta lähtien. Hän esitti, että Suomessa on syntynyt ja elänyt eräs ihminen, Pekka Ervast, joka on asetettava Jeesus Kristuksen tasalle julistamansa elämänymmärryksen vuoksi.
Suuri Uhri, Kristus, oli laskeutunut Jeesus Kristuksen päivätajuntaan Jordanin kasteessa. J. R. Hannula selvittää: Siten alkoi aivan uusi aika ihmiskunnan historiassa. Nuo vanhat vihkimykset ovat edelleen olemassa, mutta on myös sellainen uusi mahdollisuus, että ihminen voi henkisessä uudestisyntymisessä, ilman teknillisiä vihkimyksiä, yhtyä kosmis-mystiseen Kristukseen. (J. R. Hannula, A ja O Ensimmäinen ja Viimeinen, s. 31.)
Suuri Uhri, kosminen Kristus, ruumistui entistä syvällisemmässä merkityksessä Pekka Ervastin uudestisyntymiskokemuksessa 13.10.1896 ihmiskunnan päivätietoiseen elämään. Näin meillä on kolme henkistä tietä: vanha Melkisedekin tie, Jeesus Nasaretilai­sen avaama ja meidän päivinämme avattu. Tämä kristosofiseen tietouteen sisältyvä esitys ei ole sokean uskon asia. Se on tarjottu tutkittavaksi. Me voimme tutkia kristosofista kirjalli­suutta ja rinnastaa sen tietoja ja opetuksia toisten uskontojen ja filosofisten järjestelmien opetuksiin. Tällöin voimme nähdä, että Pekka Ervastin opetukset nousevat selkeydessään ja syvyydessään kaikkien aiempien uskontojen ja maailmankatsomusten yläpuolelle.

Annikki Kumpulainen
annikki_kumpulainen_at_kolumbus_fi

Kristosofi-lehti marraskuu 2006

Toimittajalta

Pekka Ervast valaisee kirjansa Tähtikoulut luvussa Pienemmät vihkimykset totuudenetsijän vaellusta harhojen maailmasta todellisuuden valtakuntaan. Matkalla on voitettava päivä-, uni- ja salatajunnan ansat. Päivätajunnan osalle tulee tietämättömyyden ja unitajunnan kohdalle itsekkyyden voittaminen. Salatajunnan osuudeksi jää vaikein ratkaistava, köyhyyden eli kuoleman voittaminen. Lisäksi nämä ongelmat ilmenevät kolmessa muodossa: itsessämme, toisissa ja maailmassa.
Tahtoessamme päästä tietämättömyydestä tarjoutuu avuksemme laaja teosofinen ja kristosofinen kirjallisuus. Se tarjoaa tietoa sekä menneisyyden että tulevaisuuden suhteen. Meille selviää maapallomme luomispäivät, jo eletyt ja edessä olevat sekä aurinkokuntamme rakenne. Lisäksi edellä mainitussa kirjallisuudessa kerrotaan monista enkeli- ja olentojoukoista, elementaalikunnista jne. Mutta kaikkein syvällisin tieto on Kristuksen lähestymistä selvittävää sekä Kristuksen olemusta valaisevaa. Mitä vakavammin etsimme todellista tietoa, sitä läheisempään kosketukseen tulemme kirjoista huokuvaan totuuden Pyhään Henkeen.
Maailmankuvamme avartumisen ja selventymisen myötä omaksumme luonnollisesti myös maailmankaikkeudessa vallitsevan moraalin: Vuorisaarnan. Mutta oman epätäydellisyyden näkemiseen liittyy monenlaisia tunnesekoituksia. Tunnemme olevamme hyljättyjä, yksinäisiä, mahdottomia, avuttomia jne.
Totuudenetsijän eteen avautuu uusia näkemyksiä, kun hän omasta vähäpätöisyydestään huolimatta jatkaa sinnikkäästi henkisten arvojen etsintäänsä. Nyt hänen näkökykynsä suuntautuu toisiin etsijätovereihin ja nimenomaan heidän heikkouksiinsa. Jos hän onkin itse vajavainen, niin nyt toisten heikkoudet näyttävät hänestä monin verroin suuremmilta, jopa paheksuttavilta. Pelastus on Vuorisaarnan moraalin mukaan anteeksiantamisen taidossa. Miten hän, vajavainen, voi edellyttää toisilta täydellisyyttä, kun ei elämä eikä Jumalakaan sitä keneltäkään vaadi.
Kolmantena päivätajunnan solmukohtana on suhtautuminen elämään. Onko etsijä tyytyväinen vai katkera? Syyn ja seurauksen lain ymmärtämistä seuraa oman vastuunalaisuuden oivaltaminen. Itse olemme aiheuttaneet omat vaikeutemme, ja itse meidän on ne voitettava.
Unitajunta on eräänlainen peili. Kun päivätajuisesti jo olemme jotain voittaneet, ei ole varmaa, onko voittomme ollut tarpeeksi syvä. Vaikka päivätajunnassamme osaamme jo hillitä itsemme, niin unitajunnassa emme osaakaan. Mutta meidän on pystyttävä unitajunnassakin ilmentämään omaksumiamme ihmisyyden ihanteita.
Itsekkyytemme voittaminen käy käsi kädessä toisten auttamisen kanssa. Unitajunnassa meidän tulee ottaa huomioon myös siellä tapaamamme ihmiset. Meidän tulee auttaa heitä, suojella heitä astraalimaailman petollisilta voimilta. Mutta unimaailmassa voimme auttaa lisäksi mm. suoralla puheella, ts. kehottamalla tapaamiamme henkilöitä luopumaan heitä estävistä heikkouksista. Päivätajunnassa emme voi siten auttaa.
Etsijän tulee kuitenkin ymmärtää, ettei unitajunnassa koettu ole lopullinen totuus. Unimaailman kokemukset opettavat häntä ymmärtämään kärsimysten syitä. Kaikki kärsimykset johtuvat jostain itsekkyyden muodosta. Itsekkyys on siis voitettava.
Salatajunta on näistä kolmesta tajunnantilasta salaperäisin. Kuten henkiset opettajamme kertovat, totuudenetsijä esiintyy siellä toisena olentona. Hän on päivätajuista itseään viisaampi, kaikin puolin tietoisesti ihmisyyden mukainen. Hänen tehtävänään on luopua salatajunnassa ollessaan mustan magian viimeisistäkin rippeistä itsessään. Mitä musta magia on? H. P. Blavatsky määrittelee sotarukoukset mustaksi magiaksi. Totuudenetsijä poistaa salatajunnassa eläessään sodan ja riidan syitä, ts. kärsimysten aiheuttajia. Seremoniallisesta, siis taiteen verhoamasta ja tieteenkin ylistämästä väkivallasta luopumisesta seuraa, että etsijä näkee ja ymmärtää olevansa todellisesti aivan toinen olento kuin hänen päivätajuinen olomuotonsa on. Perattuaan sielunsa riittävän vakavasti ja syvällisesti hän on vapautunut elämän harhoista ja saa astua taivasten valtakuntaan, Kristuksen yhteyteen.

Annikki Kumpulainen
E-mail: annikki_kumpulainen_at_kolumbus_fi