Helsingin kristosofit

Kristosofiset opettajamme kertovat, että Suomen kansaa on vuosituhansien ajan valmistettu uuden uskonnon vastaanottajaksi. Olemme nyt saaneet suomen kielellä uuden elämänymmärryksen, kristosofian, ihmisyyden uskonnon.
Ihmisyyden perikuvaa nimitetään Kristukseksi, mutta siitä käytetään myös toisia nimiä, esimerkiksi Aalaja eli maailmansielu tai Sana ja Logos. Kaikissa uskonnoissa on alkuaan opetettu, että ihminen voi saada yhteyden itsessään piilevään jumaltajuntaan, kun hän seuraa uskonnon antamia moraaliohjeita. Kristosofia neuvoo seuraamaan Vuorisaarnan elämänohjeita, jotta meistä kasvaisi oikeita ihmisiä.
Millainen on oikea ihminen? Oikea ihminen rauhoittaa toisia omalla olemuksellaan, sillä hänellä on rauhan ja hyvyyden lähde sydämessään. Hyvyys ympäröi häntä.
Oikea ihminen osaa hallita ajatuksensa. Hän osaa keskittyä olennaiseen, sillä hän on ajatustensa herra. Hänen ajatuksensa askartelevat Vuorisaarnan ihanteissa arkisten askareitten ja velvollisuuksin keskelläkin. Hänen sielunsa osaa ottaa vastaan henkisen auringon valoa ja voimaa.
Oikea ihminen on luottamuksen arvoinen. Hänen sanansa ja puheensa ovat täynnä sisältöä, välillä vakavia, joskus leikillisiäkin.
Oikealla ihmisellä on kiinteä suhde omaan sisäiseen jumalaansa ja siksi hän osaa käyttää kaikki voimansa hyvän palvelukseen. Hän osaa keskittyä hyvään eikä tuhlaa voimaansa taisteluihin ja kiistoihin.
Oikea ihminen ei sodi. Hän on oivaltanut rakkauden olemuksen. Hän osaa tehdä toiset ihmiset onnellisiksi ja hän tahtoo tehdä niin.
Lisäksi oikea ihminen on oivaltanut, että todellinen onni liittyy henkiseen pyrkimykseen ja sisäisen jumalan löytämiseen. Totuudenetsijä vetää oikealla olemisellaan ja oikeita ratkaisuja käytännön elämässä tekemällä ”korkeampaan minäänsä talletettuja kykyjä päivätajuisen minänsä käyttöön” (Annikki Kumpulainen, Kalevalan kanteleen soitto, s. 36–37).
Edelläkulkijat kannustavat meitä sisäiseen itsekasvatustyöhön ja rohkaisevat etenemään tiellä kohti ihannetta, ihmisyyttä, kuolematonta hyvyyttä. Kuolematon hyvyys asuu oman sydämemme ja omantuntomme taivaissa.
– – –
Vanhoja Kristosofi-lehden ja Pohjolan Valon vuosikertoja lukiessa ja selaillessa tuntee suurta kiitollisuutta siitä, että lehteä toimittaneet, siihen kirjoittaneet ja sitä kustantaneet ovat työllään mahdollistaneet sen säännöllisen ilmestymisen eloisana, valaisevana ja hengen maailmaan kohottavana läpi vuosikymmenien.
Olemme nyt joutuneet Kristosofi-lehdessä uuteen tilanteeseen, kun Annikki Kumpulainen on ikäänsä ja vähentyneisiin voimiinsa vedoten halunnut vapautua vastaavan toimittajan tehtävästä – uurastettuaan siinä tehtävässä 37 vuoden ajan.
Toivomme, että kaikki sujuu kauniisti jatkossakin, kun osaamme luottaa hyvän voimiin ja tehdä yhdessä työtä uuden elämänymmärryksen, ihmisyyden uskonnon puolesta.

Hilkka Lampinen
hilkka_lampinen_at_phnet_fi

Olemme taas tulleet vuotuisessa kierroksessamme kuukauteen, jossa valo ja pimeys vaihtavat osia. Kesästä lähtien ovat päivät lyhentyneet valoisuuden vähetessä. Illat ja yöt ovat vastaavasti pidentyneet hämärän ja pimeyden lisääntyessä. Talvipäivän seisaus on taitekohta, jolloin valoisuus alkaa vallata itselleen vuorokaudesta yhä enemmän ja enemmän osuutta ja jolloin pimeys luonnollisesti vastaavasti vähenee.
Tätä valon voittoa on juhlittu monien kansojen keskuudessa. Siihen on myös liitetty Jeesus Nasaretilaisen syntymän muistolle pyhitetty joulujuhla, vaikka Jeesuksen oikeata syntymäaikaa ei tunnetakaan. Ajankohtaan on sisällytetty vielä muitakin merkityksiä valon voiton ja Jeesuksen syntymäjuhlan lisäksi. Sitä vietetään myös Kristuksen syntymän merkeissä. Tällöin Kristus merkitsee ihmisyksilön sydämessä tapahtuvaa Jumalan aatteileman ihmisyyden ihanteen heräymystä. Tästä tapahtumastahan alkaa ihmisen ainakin jossain määrin tietoinen kulku henkisellä tiellä.
J. R. Hannula on kuvannut teoksessaan Vuorisaarnan oppilaan näkökulmasta niitä ehtoja, joita Kristuksen syntymä edellyttää ihmiseltä.
Ensimmäiseksi elämä kysyy ihmiseltä, mikä on hänen kannustimensa, mitä hän tavoittelee? Haluaako hän ohittaa muut ihmiset varallisuudellaan, etevyydellään tai saavuttamallaan maineella? Jos hän suunnittelee tällaista tulevaisuutta, hän luonnollisesti menettelee siten, että hänen toiveensa toteutuisivat. Henkinen elämä syrjäytyy.
Totuudenetsijän tehtyä valintansa henkisen tien ja persoonallisten tavoitteiden välillä hänen ratkaistavakseen nousee uusi kysymys: miten hän voi osallistua henkiseen työhön, mitä tehtäviä hän kykenee suorittamaan? Koska kyseessä on Hannulan mukaan kulku pienentymistä kohti maailman arvoasteikossa, hän voi tässä yhteydessä tarkastella saamiansa tehtävätarjouksia. Hannula ottaa esille esimerkin H. P. Blavatskyn elämästä. ”Pekka Ervastin kirjoittamassa kuvaelmassa ’H. P. B.’ kerrotaan, että sanomalehti Novoje Vremja tarjosi H. P. B:lle tuhat kultaruplaa kuukaudessa, jos hän säännöllisesti kirjoittaisi artikkeleita ja kertomuksia, vieläpä lisättiin, että saisi kirjoittaa teosofiastakin. Mutta Blavatsky kieltäytyi tästä helppotöisestä ansaitsemisesta Salaisen Opin kirjoittamisen vuoksi; vaikka hän samalla itse eli perin niukoissa, jopa puutteellisissa oloissa.” (Vuorisaarnan oppilaan näkökulmasta, 2. p., s. 203.)
Kun etsijän ajatus-tunnemaailmassa on tilaa, kun se ei ole täyteen sullottu persoonallisia kiireitä ja vapaaehtoisesti vastaanotettuja ”kunniatehtäviä” elämä voi lähestyä ja osoittaa hänelle sopivan henkistä työtä palvelevan tehtävän.
Edetessään persoonallisen itsensä rajoittamisen tiellä ihminen vakavoituu henkisesti. Mutta henkinen vakavoituminen ei johda ankaruuteen tai jäykkyyteen. Päinvastoin se johtaakin ymmärtäväisyyteen, jopa nuorekkuuteen.
Neljäntenä edellytyksenä on luottamus kaikkeuden Isään, Jumalaan, Vuorisaarnan pätevyyteen kaikissa tilanteissa.
Näiden ehtojen täytyttyä ihmisen sydämessä on tilaa ihmisyydelle. Se ei ole enää täynnä yksinomaan henkilökohtaisia unelmia ja suunnitelmia. Nyt Joulu, ihmistäydellisyyden elävä voimakuva, voi astua sydämeen.
* * *
Vuoden 2011 alusta Kristosofi-lehden vastaava toimittaja on Hilkka Lampinen ja toimitussihteeri Raija Kiiski. Onnea molemmille Kristosofi-lehden ja sen lukijakunnan hyväksi koituvassa lehden valmistelu- ja toimitustyössä. Uutta ja outoa lehden painokuntoon saattaminen ei ole kummallekaan, päinvastoin tuttua jo vuosia jatkuneista toimituskunnan kokoontumisista.
Hyvää ja henkisesti antoisaa Joulua kaikille lehden lukijoille!

Annikki Kumpulainen
annikki_kumpulainen_at_kolumbus_fi
* * *
Toimitustyö jatkuu edelleen Annikki Kumpulaisen luona Vironkatu 12 B 23, Helsinki, jonne aineiston voi lähettää, mieluiten sähköpostina.

On joitakin kestoaiheita, joita on hyvä miettiä aina uudelleen ja uudelleen. Eräs sellainen on veljeys. Vaikka ymmärrämme ja tiedämme, että veljeyden toteuttaminen on tärkeämpää kuin jatkuvasti siitä puhuminen, niin kuitenkin aiheen käsittely auttaa meitä myös sen toteuttamisessa. Niinpä rohkenen ottaa kesäiset mietteeni jälleen esille.
Käsittelen ensin muutamalla sanalla alun perin Teosofiselle Seuralle ja sittemmin Suomessa 1920 luvulla perustetulle henkiselle seuralle Pekka Ervastin uudelleen muotoilemia ohjelmakohtia.
Kun katsomme ensimmäisen kohdan muutettua muotoa, havaitsemme, että katsomattomuus-luetteloa on täydennetty ja tarkennettu sanoilla rotu ja kansallisuus. Alun perin luetteloon kuului neljä asiaa: uskontunnustus, sukupuoli, yhteiskunta-asema ja väri. Edelleen on lisätty sanat ”tai muihin ulkonaisiin rajoituksiin”. Kun Pekka Ervast kirjoitti v. 1916 tässä ensimmäisessä ohjelmakohdassa edellytetystä veljeydestä, hän painotti, että jäsenet lupaavat Seuraan astuessaan toteuttaa tätä veljeyttä erikoisessa suhteessa: suvaitsevaisuudessa. Niinpä uudistetussa ohjelmassa ensimmäisen kohdan loppu kuuluu: ”osoittavat toisilleen mitä suurinta suvaitsevaisuutta ja ymmärtämystä”.
Toisessa ohjelmakohdassa korostetaan, että totuuden ytimen etsintä on temppelityötä eli sitä ei tehdä pilkallisessa tai ylimielisessä hengessä, vaan vapaan ajattelun pyhäkössä.
Vielä on jäljellä kolmas ohjelmakohta. Miten Pekka Ervast kuvaa sitä? Koska ikuinen elämä on – harvoja tietäjiä ja vihittyjä lukuun ottamatta – vielä tuntematonta pyrkijälle, niin siitä johtuu, että sinne vievää tietä kuljettaessa voimat, joiden avulla etsijät selviytyvät tien koettelemuksista ja ansoista, ovat heille vielä tuntemattomia. Mutta pyrkijän jatkaessa peräänantamattomasti ikuiseen elämään vievät tien etsimistä, hänessä samalla kasvaa ja kehittyy veljeyden henki.
Ajatellessamme kristosofista työtämme uusitun ohjelman valossa ymmärrämme, että samat kolme ohjelmakohtaa ovat yhä voimassa. Vaikka ensimmäisen kohdan veljeyskysymystä onkin siten lievennetty, ettei lähtöedellytyksenä ole enää veljeyden ytimenä oleminen, vaan kaikkien ihmisten veljeyden tunnustaminen, on mitä suurimman suvaitsevaisuuden ja ymmärtämyksen osoitus totuudenetsijäkumppaneille vaativa. Näin ollen jo ensimmäiseen ohjelmakohtaan syventyminen saattaa usean meistä tuntemaan itsensä vajaaksi. Samalla kuitenkin sama kohta kannustaa yrittämään edelleen.
Totuuden ytimen ja salaisen jumalviisauden etsiminen tapahtuu ryhmien opiskeluissa ja niihin valmistautumisissa. Kristosofiset kirjat ovat vertailevan uskonnollisen ja filosofisen työn tuloksia, joten niitä tutkiessa ja niihin syventyessä on todellakin kyse totuuden ytimen etsimisestä.
Kun kolmannessa kohdassa todetaan, että jäsenet etsivät ikuiseen elämään vievää tietä, niin kristosofeina tiedämme selvääkin selvemmin, että ikuiseen elämään kuljetaan Vuorisaarnan toteuttamisen tietä pitkin. Niin ovat kaikki suuret henkiset opettajamme kertoneet tehneensä. Mutta vaikka tiedämme ikuiseen elämään johtavan tien nimen, niin siitä huolimatta tie saattaa elämän moninaisissa vaiheissa siten kadota, ettemme tiedäkään, miten eteemme nousseet yllättävät ongelmat tulisi ratkaista Vuorisaarnan hengen mukaisesti. Onhan esimerkiksi taipumuksemme kiivastua niin pinttynyt meihin, että luultuamme kitkeneemme sen jo juurineen se yllättääkin meidät uudella pulpahtelullaan. Tai pahanvastustamattomuus, jonka ymmärtäminen ja perinpohjainen sulattaminen vasta johtavat Damaskos-tapahtumaan, voi hyvinkin mietityttää, miten toimia vai ollako kokonaan toimimatta.
Syy-yhteys ikuiseen elämään johtavan tien etsimisen ja veljeyden oivaltamisen sekä toteuttamisen välillä on selvä. Opettajamme ovat nimenneet yhteiset tilaisuutemme ikuisuudesta kotoisin olevien asioiden parissa olemiseksi. Kun kotoisissa oloissamme pidämme ”lomaa” henkisten asioiden miettimisestä, saatamme yllätykseksemme havaita ärsyyntymiskynnyksemme ylittyvän helposti. Jos sen sijaan kaiken aikaa pohdimme jossain tajuntamme sopukassa kristosofisia kysymyksiä, on sisäinen sopusointu ja rauha luonnollinen olotila.
Tässä kolmannessa ohjelmakohdassa kerrotaan vielä ikuiseen elämään vievän tien etsimisen kasvattavan eli ymmärtääkseni lisäävän veljeyden henkeä sekä kehittävän sitä aiempaa herkemmäksi.
Annikki Kumpulainen
annikki_kumpulainen_at_kolumbus_fi

On joitakin kestoaiheita, joita on hyvä miettiä aina uudelleen ja uudelleen. Eräs sellainen on veljeys. Vaikka ymmärrämme ja tiedämme, että veljeyden toteuttaminen on tärkeämpää kuin jatkuvasti siitä puhuminen, niin kuitenkin aiheen käsittely auttaa meitä myös sen toteuttamisessa. Niinpä rohkenen ottaa kesäiset mietteeni jälleen esille.
Käsittelen ensin muutamalla sanalla alun perin Teosofiselle Seuralle ja sittemmin Suomessa 1920 luvulla perustetulle henkiselle seuralle Pekka Ervastin uudelleen muotoilemia ohjelmakohtia.
Kun katsomme ensimmäisen kohdan muutettua muotoa, havaitsemme, että katsomattomuus-luetteloa on täydennetty ja tarkennettu sanoilla rotu ja kansallisuus. Alun perin luetteloon kuului neljä asiaa: uskontunnustus, sukupuoli, yhteiskunta-asema ja väri. Edelleen on lisätty sanat ”tai muihin ulkonaisiin rajoituksiin”. Kun Pekka Ervast kirjoitti v. 1916 tässä ensimmäisessä ohjelmakohdassa edellytetystä veljeydestä, hän painotti, että jäsenet lupaavat Seuraan astuessaan toteuttaa tätä veljeyttä erikoisessa suhteessa: suvaitsevaisuudessa. Niinpä uudistetussa ohjelmassa ensimmäisen kohdan loppu kuuluu: ”osoittavat toisilleen mitä suurinta suvaitsevaisuutta ja ymmärtämystä”.
Toisessa ohjelmakohdassa korostetaan, että totuuden ytimen etsintä on temppelityötä eli sitä ei tehdä pilkallisessa tai ylimielisessä hengessä, vaan vapaan ajattelun pyhäkössä.
Vielä on jäljellä kolmas ohjelmakohta. Miten Pekka Ervast kuvaa sitä? Koska ikuinen elämä on – harvoja tietäjiä ja vihittyjä lukuun ottamatta – vielä tuntematonta pyrkijälle, niin siitä johtuu, että sinne vievää tietä kuljettaessa voimat, joiden avulla etsijät selviytyvät tien koettelemuksista ja ansoista, ovat heille vielä tuntemattomia. Mutta pyrkijän jatkaessa peräänantamattomasti ikuiseen elämään vievät tien etsimistä, hänessä samalla kasvaa ja kehittyy veljeyden henki.
Ajatellessamme kristosofista työtämme uusitun ohjelman valossa ymmärrämme, että samat kolme ohjelmakohtaa ovat yhä voimassa. Vaikka ensimmäisen kohdan veljeyskysymystä onkin siten lievennetty, ettei lähtöedellytyksenä ole enää veljeyden ytimenä oleminen, vaan kaikkien ihmisten veljeyden tunnustaminen, on mitä suurimman suvaitsevaisuuden ja ymmärtämyksen osoitus totuudenetsijäkumppaneille vaativa. Näin ollen jo ensimmäiseen ohjelmakohtaan syventyminen saattaa usean meistä tuntemaan itsensä vajaaksi. Samalla kuitenkin sama kohta kannustaa yrittämään edelleen.
Totuuden ytimen ja salaisen jumalviisauden etsiminen tapahtuu ryhmien opiskeluissa ja niihin valmistautumisissa. Kristosofiset kirjat ovat vertailevan uskonnollisen ja filosofisen työn tuloksia, joten niitä tutkiessa ja niihin syventyessä on todellakin kyse totuuden ytimen etsimisestä.
Kun kolmannessa kohdassa todetaan, että jäsenet etsivät ikuiseen elämään vievää tietä, niin kristosofeina tiedämme selvääkin selvemmin, että ikuiseen elämään kuljetaan Vuorisaarnan toteuttamisen tietä pitkin. Niin ovat kaikki suuret henkiset opettajamme kertoneet tehneensä. Mutta vaikka tiedämme ikuiseen elämään johtavan tien nimen, niin siitä huolimatta tie saattaa elämän moninaisissa vaiheissa siten kadota, ettemme tiedäkään, miten eteemme nousseet yllättävät ongelmat tulisi ratkaista Vuorisaarnan hengen mukaisesti. Onhan esimerkiksi taipumuksemme kiivastua niin pinttynyt meihin, että luultuamme kitkeneemme sen jo juurineen se yllättääkin meidät uudella pulpahtelullaan. Tai pahanvastustamattomuus, jonka ymmärtäminen ja perinpohjainen sulattaminen vasta johtavat Damaskos-tapahtumaan, voi hyvinkin mietityttää, miten toimia vai ollako kokonaan toimimatta.
Syy-yhteys ikuiseen elämään johtavan tien etsimisen ja veljeyden oivaltamisen sekä toteuttamisen välillä on selvä. Opettajamme ovat nimenneet yhteiset tilaisuutemme ikuisuudesta kotoisin olevien asioiden parissa olemiseksi. Kun kotoisissa oloissamme pidämme ”lomaa” henkisten asioiden miettimisestä, saatamme yllätykseksemme havaita ärsyyntymiskynnyksemme ylittyvän helposti. Jos sen sijaan kaiken aikaa pohdimme jossain tajuntamme sopukassa kristosofisia kysymyksiä, on sisäinen sopusointu ja rauha luonnollinen olotila.
Tässä kolmannessa ohjelmakohdassa kerrotaan vielä ikuiseen elämään vievän tien etsimisen kasvattavan eli ymmärtääkseni lisäävän veljeyden henkeä sekä kehittävän sitä aiempaa herkemmäksi.
Annikki Kumpulainen
annikki_kumpulainen_at_kolumbus_fi

Kesäkursseilla pohdimme aikamme erikoislaatua. Seuraavassa oman pohdintani tuloksia.
Kun katselemme nykyistä luomispäiväämme kokonaisuutena, niin havaitsemme, että aiemminkin on ollut tuomio- tai murroskausia. Sellaisista mainittakoon ensimmäisen ja toisen juurirodun välinen aika, samoin toisen ja kolmannen, kolmannen ja neljännen sekä neljännen juurirodun vaihtuessa viidenteen juurirotuun. Mutta tämä nykyinen aika on sikäli erikoinen ja merkittävä, että tähän asti kehitys on kulkenut kohti aineellisuutta, mutta seitsemän juurirodun muodostaman sarjan keskivaiheessa tapahtui suunnanmuutos, alkoi henkeen palautumisen taival. Neljännen juurirodun aikana Atlantis-mantereella saavutettiin käännekohta.
Kun nyt elämme viidennen juurirodun viidennessä alarodussa, on ihmiskuntamme saanut henkeen palautumisen tiellä tarvitsemaansa apua. Avunanto on keskitetty melko lyhyelle ajalle. Ensin ruumistui Gautama Buddha ja antoi jalon kahdeksankertaisen tiensä. Sitten syntyi Jeesus Nasaretilainen Palestiinaan ja julisti rakkauden oppia, eli ja kuoli opetuksiensa mukaisesti. Ja aivan meidän päivinämme teki Pekka Ervast täällä Suomessa henkistä työtä. Vaikka Buddhan ja Pekka Ervastin syntymävuosien välillä on vain noin 2.500 vuotta, niin on se kuitenkin lyhyt aika verrattuna ihmiskunnan miljoonien vuosien historiaan. Olemme olleet nykyisessä luomispäivässä, Maa-manvantarassa noin 300 miljoonaa vuotta.
Voisimme luoda silmäyksen vielä nykyistä luomispäiväämme suurempaan kokonaisuuteen eli maapallomme seitsemän luomispäivän muodostamaan kokonaisuuteen. J. R. Hannula toteaa, että kuten ihmisellä on useita ruumistuksia, niin on maapallollakin. Kolmessa ensimmäisessä ruumistuksessaan, Saturnus-, Aurinko- ja Kuu-manvantarassa, maapallo on aste asteelta laskeutunut aineellisempaan olotilaan. Nykyisessä neljännessä Maa-manvantarassa olemme alimpana aineessa. Jäljellä olevissa luomispäivissä, Jupiter-, Venus- ja Vulcanus-kausissa, maapallo muuttuu taas asteettain henkisempään olotilaan. (Vuorisaarnan oppilaan näkökulmasta I–V, s. 321.)
Jotta planeettamme voisi alkaa kohoutumisen henkeen päin, täytyy nykyisessä neljännessä luomispäivässä tapahtua ratkaiseva käänne.
Kristosofisen tietouden mukaan maapallomme jokaisessa kolmessa edellisessä ruumistuksessa silloiset ihmiskunnat tai ihmiskuntaa vastaavat joukot jakaantuivat kahtia. Toiset läpäisivät silloisen tutkinnon, toiset jäivät luokalleen. Aivan samoin meidänkin maapallomme on elävä koulu, joka kokonaisuudessaan kulkee kohti ratkaisevaa tutkintoaan muodostuakseen sen jälkeen korkeammaksi kouluksi. ”Ratkaisevassa kohdassa suoritetaan tutkinto, jolloin ihmiskunta erottautuu kahteen joukkoon, joista toinen joukko jatkaa edelleen elämää tällä planeetalla, kun taas toinen joukko, joka ei jaksa seurata mukana, siirretään johonkin toiseen maailmaan, vähemmän vaativaan.” (Mts. 319.)
Voimme nyt kysyä, mitä ajan kello lyö? Missä vaiheessa elämme parhaillaan? Vastausta etsiessämme voimme palauttaa mieliimme kohdan, jossa Pekka Ervast puhuu tästä asiasta. Hän kuvaa Jumalan valtakunnan toteutumista maan päällä ja tässä yhteydessä vastaa kysymykseen toteutumisen ajankohdasta: ”Isä yksin tietää hetken. Mutta se tapahtuu, kun kuolema uhkaa maapalloa, ja kaikki ne sielut, jotka eivät silloin ole valmistautuneet, erotetaan muusta ihmiskunnasta ja siirretään toiseen taivaankappaleeseen; jäljelle jäävät ne, jotka jo ovat jumalan valtakunnan kansalaisia tai ovat siksi tulemaisillaan.” (Christosophia, 1987, s. 81.)
Edelleen Pekka Ervast kertoo, että silloin on saavutettu maapallon tarkoitus, kun siitä on tehty totuuden ja rakkauden paratiisi.
Pekka Ervastilta saatu tieto siitä, että jumalan valtakuntaan astumiseen valmistautumattomat siirretään toiseen taivaankappaleeseen, on heijastunut hämmästyttävän voimakkaasti nykyisen ihmiskunnan pyrkimyksiin. Tutkimuksemme kohteena olevassa kirjassa todetaan maailman suurvaltojen uhraavan uskomattomia rahasummia sitä varten, että muutamat ihmiset pääsisivät toisille taivaankappaleille.
Edellä mainittiin jo, että ihmiskuntamme on saanut henkeen palautumisen tiellä tarvitsemansa avun Buddhan, Jeesus Nasaretilaisen ja Pekka Ervastin kautta. Tähän voidaan lisätä, että Buddha oli edellisen eli kolmannen luomispäivän kaunein kukka, sen kehittynein ihminen. Hän toi ikään kuin kolmannen luomispäivän tervehdyksenä siellä saavuttamansa tiedon. Jeesus puolestaan oli toisen luomispäivän kehittynein ihminen. Pekka Ervast oli ensimmäisen luomispäivän kypsynein ihminen.
Elämä on asettanut ihmiskunnallemme inhimillisen tavoitteen. Voimme pyrkiä siihen vapaaehtoisesti. Pyrkimättömyys tai suorastaan kielteinen asenne ihmisyyteen aiheuttaa vain turhaa kärsimystä. Toiselle taivaankappaleelle joutuminen ei suinkaan poista elämän meille asettamaa tavoitetta, läksyä. Se on kuitenkin odottamassa, joskin maapallomme olosuhteita vieläkin hankalammissa.
Voimme kysyä, millaista läksyä tai läksyjä olemme opettelemassa täällä maisessa elämässä? Vastauksen löydämme suurten auttajiemme opetuksista, opetuksien ytimistä. Buddha opetti seuraajiaan itsenäiseen ajatteluun. Heidän tuli oppia ajattelemaan puhtaasti, niin etteivät pyyteet tai himot päässeet häiritsemään heidän ajatteluaan ja toimintaansa.
Jeesus Nasaretilainen painotti rakkauskyvyn merkitystä. Opetuslapsien tuli puhdistaa rakkautensa kaikesta itsekkyydestä ja persoonallisista toiveista ja opetella rakastamaan Kristus-rakkaudella.
Luonnollisesti Buddhan ja Jeesuksen seuraajien oppimat taidot ovat tarpeellisia myös Pekka Ervastin avaamalla henkisen tien kosmisella taipaleella. Astraaliolemuksemme järkevöityy ja eetteriverhomme täyttyy rakkaudella. Jäljellä on tahtoelämän järjestäminen Isän tahdon täyttäjäksi. Fyysinen käyttövälineemme on tahdon eli aatman vastaavaisuus. Pekka Ervastin avaamalla tiellä ihmisestä kasvaa Isän tahdon palvelija.
Voimme kysyä, mikä tarkoitus tällä matkalla aineeseen ja siitä henkeen palautumisella on? Miksi ihmiskuntamme tuli laskeutua näin syvälle aineeseen, kun meitä edeltäneiden enkelijärjestöjenkään ei ole tarvinnut? Onhan elämä helpompaa muilla tasoilla verrattuna tähän aineen syvimpään ilmentymään? Vastaukseksi opettajamme kertovat matkan tarkoituksen olevan siinä, että pääsemme perille aineen salaisuuksista. Niinpä jokaisen edellä mainitun suuren auttajan henkinen työ on heijastunut fyysisten voimien sarjaan uutena voimana.
Buddhaa on kutsuttu nimellä Aasian suuri Valo. Pyhä Henki valaisi hänen järkensä niin, että hän ymmärsi elämän kouluksi, jossa ihmiskuntaa koettelevat kärsimykset ovat karmaa. Ne ovat menneistä rikkomuksista syyn ja seurauksen lain mukaan johtuneita. Buddha opetti seuraajiaan luopumaan kärsimyksiä tuottavista syistä, elämään siten, etteivät he aiheuta uutta huonoa karmaa.
Buddhan mietiskelytietä saavuttaman valaistuksen myötä ihmiskunnassa on onnistuttu keksimään höyryvoima. Se on kehitetty ajattelutietä. Höyryvoima pääsi toteutumaan vasta nykyisessä kulttuurissamme. Kun tuli kuumentaa kattilassa olevaa vettä, niin se höyrystyy ja vapautuu sitä ympäröivästä vaipasta ja käyttää höyrykonetta. Näin tuli aktivoi muutkin elementit: maan eli kattilan, veden eli nesteen, höyryn eli ilman.
Kristus on kaiken olevaisen perikuva, kaikkialla oleva ja kaikkeen sisältyvä jumalallinen aatteilu, jumalallinen täydellisyyskuva, kehityksen kohde. Kaikilla meillä ihmisillä on sama kehityksen päämäärä. Näin jumalallinen täydellisyyskuva, Kristus, liittää meidät yhteen veljeyden sitein kuin magneettisen vetovoiman avulla. Jeesus Nasaretilainen otti Kristuksen vastaan ja toi sen maapallomme fyysiseen maailmaan, sen eetteritasolle. Tämä tapahtuma avasi uuden henkisen tien tai sanokaamme uuden jakson henkisellä tiellä, Pojan tien. Luonnollisesti tällainen koko ihmiskunnan henkisen elämän mullistanut, uudistanut tapahtuma heijastui myös fyysisten voimien sarjaan. Ihmiskunta osasi keksiä sähkövoiman, ottaa sähkön palvelukseensa. Sähköenergian huomattavin ominaisuus on magnetismi. Sähkövirta liikkuu parahiten jaloissa metalleissa. Sähkö antaa valoa ja lämpöä sekä palvelee teollisuutta.

Kolmas henkinen suurrynnistys on tapahtunut Suomessa. Lyhyesti todeten Pekka Ervast toi Kristuksen aivan fyysiselle tasolle asti. Siitä avautui jälleen uusi mahdollisuus henkistä tietä kulkeville. Tuli mahdollisuus astua suoraan Isän tielle.
Kun sen henkisen työn yhteydessä, jossa Pekka Ervast oli keskushenkilö, maapallomme sai vastaanottaa uuden kosmis-henkisen voimavuodatuksen, niin se heijastui fyysiseen maailmaan uutena voimailmentymänä. Puhutaan atomivoimasta, ydinenergiasta. Kun aiemmin niin jakamattomana pidetyn atomin rakenne alkoi selkiintyä, niin havaittiin sen olevan aurinkokuntamme kaltainen. Elektrodit näkyivät radoillaan kuin aurinkokuntamme planeetat. Samalla selvisi, että aine onkin voimapyörteitä ja että jokainen voimapyörre on kuin aurinko planeettoineen. Opettajamme toteavat näiden havaintojen johtavan ajatukseen, että voima on tajuntaa ja että koko ilmennyt elämä on pohjimmiltaan tajuntaa.
Kun höyryvoima symbolisoi Pyhää Henkeä ja sähkövoima Kristus-tajuntaa, niin atomivoiman voimme sanoa symbolisoivan Isä-tajuntaa.
Väinö Lehtonen kirjoittaa: ”Mutta nyt ovat maailman kansat joutuneet tilille ja vastaamaan teoistaan aivankuin suuren tuomarin edessä. Se tuomari on itse elämä, joka kysyy: yhäkö vain harrastatte verileikkejä ja pyritte tuhoamaan toisianne?” Ratkaisuvaiheessa on atomivoima, ydinenergia, keskeinen tekijä. Ihmiskunnan eteen avautuu nyt kaksi tietä. ”Oikeankädenpuoleinen tie viittoaa: atomivoimassa on ihmiskunnan onni ja hyvinvointi, lyhyet työpäivät ja aineellista hyvää riittämiin. – – Mutta vasen tie viittoaa, jos tälle lähdet, saavuttaa ihmiskunta kuoleman rauhan. Atomivoimassa piilee vaara, että te ihmispoloiset ette kykene sitä hallitsemaan, jos laskette sen käsistänne toisianne tuhotaksenne.” (Matkalla Temppeliin, s. 53, 54.)
Yksilöinä voimme jättää maailman temmellyskentät ja työskennellä inhimillisemmän maailmanjärjestyksen luomiseksi. Yksilöinä voimme olla mukana ihmisyyden uskonnon opetuksiin syventyvissä ja kristosofisten opettajien työtä tukevissa henkisissä ryhmissä.
Annikki Kumpulainen
annikki_kumpulainen_at_kolumbus_fi