Helsingin kristosofit

Kautta aikain viisaat ovat kehottaneet ihmisiä itsetuntemukseen. ”Tunne itsesi”, sanoi jo Sokrates. Itsensä tunteminen ei ole suinkaan mikään pieni saavutus tai taito, sillä siihen kytkeytyy koko maailmankaikkeuden ymmärtäminen. Kristosofisia opettajia lainaten: Ihminen on maailmankaikkeuden avain. Mutta miten sitten voimme oppia tuntemaan itsemme? Vanhassa liitossa todettiin itsetuntemuksen olevan rakkaustekojen lapsi. Meidän aikanamme itsensä tuntemiseen johtava tie on selvästi viitoitettu. Viittoina ovat usein toistetut Vuorisaarnan viisi elämänohjetta.
Jo heti itsetuntemukseen johtavan tien alkutaipaleella meille selviää, että meillä on tämän arkiminämme eli persoonallisuutemme lisäksi myös korkeampi minä. Lisäksi meillä on tavallisen päivätajuntamme lisäksi muitakin tajunnantiloja, ainakin unitajunta ja salatajunta, ehkä vielä jokin muu edellisiä vielä salaperäisempi tajunnantila.
Pekka Ervastin Kalevalan avain -kirjassa kerrotaan Pohjolan häistä, totuudenetsijän persoonallisuuden ja hänen korkeamman minänsä liitosta. Kirjassa valaistaan päivä-, uni- ja salatajunnan puhdistamista.
Päivätajunnan puhdistamista on verrattu kyisen pellon kyntämiseen ja Hiiden hirven hiihtämiseen. Ajatuksemme ovat yhtä nopeita ja vallattomia kuin Hiiden hirvi ja sisällykseltään usein kyymäisen ilkeitä, pistäviä ja myrkyllisiä. Totuudenetsijä voi päästä ajatuksiensa herraksi mietiskelyn avulla. Hän ottaa kiinni liikkeelle lähteneet alhaiset ajatuksensa, katkaisee niiden matkan. Mutta sielun peltoa kynnettäessä kynnökselle saattaa nousta yhä uusia käärmeitä, ainakin Kalevalassa niin kerrotaan tapahtuneen. Vähitellen kuitenkin koko pelto on kynnetty.
Unitajunnan puhdistuksen kohteina ovat vertauskuvalliset Tuonen karhu ja Hiien ruskea hevonen. Molemmat asuvat kaukana Tuonelan salossa, Manalan majan perillä. Ne ovat myös voimakkaita. Karhu on raateleva peto, eikä Hiien hevonen, Hiien varsa vaahtileuka, ole myöskään ihmistä palvelevan hevosen kaltainen. Kalevalassa kerrotaan, että sen tukka tulta tuiski ja harja suihkivi savua. Unitajunnan petojen taltuttamiseen soveltuu sama menetelmä kuin päivätajunnankin puhdistamiseen. Totuudenetsijä tekee teräksestä suitset, luo ihmisyyden mukaiset teräksenlujat ajatukset, joilla hallitsee ärhenteleviä petojaan. Tämän toimenpiteen hän suorittaa jo ennen alhaisten tunteiden kuohahtelua. Onhan hän jo oppinut niin paljon itseään tuntemaan, että tietää unitajunnassaan piilevän vielä eläimellisyyttä. Kun totuudenetsijä siirtää sitten päivätajunnassa suorittamansa ajatusvalmistelun lujan päätöksen avulla unitajuntaan, niin hän käyttäytyy sielläkin ihmisyyden mukaisesti.
Salatajunnan puhdistaminen on edellisiä vaikeampaa, sillä salatajunta toimii eetteristen voimakeskusten välityksellä. Lemminkäinen sai tehtäväkseen ampua Tuonelan joutsenen, mutta epäonnistui. Ilmarisen osalle lankesi suuren suomuhauen pyydystäminen Tuonelan joesta. Ilmarinen osasi kuunnella korkeamman minänsä neuvoja. Hän turvautui jälleen mietiskelyyn ja rakensi tulisen kokon, vaakalinnun valkeisen. Kokko komea lintu saikin kolmannella yrityksellä hauen, mutta ei antanutkaan sitä Ilmariselle, vaan vei kalan lakkapään petäjän päähän ja siellä maisteli kalan makua, viilsi halki hauen vatsan. Vasta Ilmarisen toruttua kurjaa kokkoa tämä syäntyi ja lensi tiehensä. Ilmarinen kantoi kalan jäänteet Pohjolan emännälle. Vaikka emäntä totesi kalan pään pahkotuksi, vatsan halkaistuksi ja rintapään riivotuksi, hän kuitenkin hyväksyi sen kolmannen ansiotyön suoritukseksi. Salatajunnan täydellinen puhdistus onnistuu vasta Pohjolan häiden jälkeisellä tiedon tiellä, sammon noutamisen tiellä.
Siirtykäämme sitten meidän päiviemme avautuneiden uusien henkisten mahdollisuuksien pariin. Kristosofisessa tietoudessa puhutaan kahdesta päivätajunnasta, korkeammasta ja karkeammasta. Tehdessämme henkistä työtä, pohdiskellessamme annettuja opetuksia, tutkiessamme kirjallisuutta, kuunnellessamme esitelmiä, olemme ylemmässä päivätajunnassamme, olemme nousseet korkeampaan, puhtaampaan, moraalisempaan tilaan. Kun palaamme sitten jälleen arkielämän pariin, joudumme kokeelle, osaammeko olla valvomatta oikeuksiamme, taistelematta. Tarkoitus on, että toisimme korkeammassa päivätajunnassa saavuttamamme rauhan ja siinä oivalletut näkemyksemme, millä tavoin kulloinkin voimme tukea ihmisyyden Mestareiden työtä, mukanamme käytännön tasolle. Asettautuessamme yhä uudelleen ja uudelleen moraalis-filosofisesti puhtaampaan viritykseen eli korkeampaan päivätajuntaan kehitymme oikean olemisen taidossa ja samalla osallistumme ihmisyyden ytimen muodostumiseen.
Annikki Kumpulainen
annikki_kumpulainen_at_kolumbus_fi

Maapallo ja sen ihmiskunta on saapunut maailmanhistorian käänteentekevimpään ajankohtaan. Maapallo oli saavuttanut kiinteimmän, aineellisimman kohtansa tämän neljännen luomispäivän keskikohdalla, atlantilaisessa juurirodussa. Nyt elämme viidennen juurirodun viidennessä sivistyskaudesssa, joten henkeen palautuminen on alkanut. Tässä kohdassa tuli käänteentekevä apu aurinkokuntamme ulkopuolelta, keskusaurinko Siriuksesta. Saamamme apu ylittää kaiken sen, mitä entisissä uskonnoissa on kyetty antamaan. Ihmisen kasvu ei tapahdu itsestään, vaan luonnon järkivoimien avulla. Isän ihannekuva täydellisestä ihmisestä pyrki esiin ensin yhden ihmisen tajunnassa. Sekä ihminen että Jumala, kumpikin, on kolminainen.
Kosminen Kristus ilmeni ensin suurena järjen valona yhdessä ihmisessä, Gautama Buddhassa, toisessa vaiheessa Kristus ilmeni rakkautena Jeesus Kristuksessa ja kolmannessa vaiheessa tahtona ja majesteettiutena Pekka Ervastissa. Näin Kristus-Isä saavutti lopulta tämän kemiallis-fyysisen tason ja ihmisen päivätajunnan, joten ihmisille avautui ratkaisevasti henkeen palautumisen tie. Uusi uskonto on koko ihmiskuntaa varten. Se paljastaa Kristuksen mysteerion, sillä ihmisen mysteerio keskittyy Kristukseen, ihmisen taivaalliseen perikuvaan, johon yhtyminen tekee ihmisestä Ihmisen.
Uusi aika lähestyi. Se odotti ihmisiä, jotka eivät kulje sokean uskon lumoissa, vaan etsivät totuutta. Jeesus Kristus opetti: Etsikää, niin te löydätte, kolkuttakaa, niin teille avataan. Sehän on kuin lupaus etsijälle! Kristillinen kirkko on unohtanut, jopa tahallisesti nujertanut etsimisen hengen.
Pekka Ervast puhui aatteiden jälleensyntymisestä. Entisajan mysteerioissa tiede ja uskonto olivat yhtä, mutta vain harvat valitut saivat niissä opetusta. Kun mysteerioitten aika oli ohi, syntyivät kirkot ja yliopistot. Mysteerioviisaus meni täten kahtia. Luonnontieteet pitivät jumaluskoa taikauskona. Mysteerioitten jälleensyntymä, kirkot ja yliopistot, ei kyennyt toteuttamaan sille asetettua odotusta. Suuret ihmisjoukot saivat kuitenkin yliopistossa vapaaehtoisesti etsiä totuutta tieteellisellä tavalla. Toisaalta kirkkojen madaltunut Jumalan kuva oli omiaan herättämään epäilyjä ja kiihottamaan totuuden etsintään.
Valkoinen Veljeskunta on aina tähdännyt ihmisen älyllisen ja siveellisen ja henkisen tilan kohottamiseen. Voimme sanoa täydellä syyllä, että kristillinen kirkko herätti omalla toiminnallaan sosialistisen liikkeen, jonka kärki oli tähdätty kirkollista hirmuvaltaa vastaan.
Syntyi spiritistinen liike, joka pystyi todistamaan, että kuoleman jälkeen on tajuista elämää ja että ainakin muutamilla ihmisillä on taipumuksia yhteydenottoon vainajien kanssa. Spiritistisestä liikkeestä tuli myöhemmin uusi sokean uskon ilmennysmuoto, samoin kuin sosialistisesta liikkeestäkin. Kun yhteys Valkoiseen Veljeskuntaan käy epäselväksi, niin yritykset maailman pelastamiseksi ovat myös vailla sitä Jumalallisen tiedon valoa ja rakkauden lämpöä, jonka vain Valkoisen Veljeskunnan apu voi antaa. Valmistavaa työtä ne kieltämättä ovat suorittaneet, ja valituilla sieluilla, totuudenetsijöillä, on rajalooshien toimista paljon opittavaa!
Lähde: Väinö Lehtonen, Valittujen joukko, luku Aikamme keskustapahtuman valmistelua.

Johan Rikhard Hannula ja Pekka Ervast ovat ojentaneet meille auttavan kätensä elämän mysteerien selvittelyssä. He avasivat jo tulevien kuudennen ja seitsemännen juurirodun ihanteet: veljeyden ja ykseystajunnan elämän. Kaikki vanha historiamme, edellisten juurirotujemme perintö vaikuttaa meissä karmana ja täyttämättömänä dharmana, ihanteena. Saamme tietää, että Vuorisaarnan kosmisen moraalin avulla selviydymme neljän ensimmäisen juurirodun karman lunastamisesta ja onnistumme ihanteen, dharman toteuttamisessa!
Ensimmäisessä juurirodussa saatiin kuulo. Se tulee ensimmäisen käskyn kohdalle. ”Älä suutu”, ettei mene kuulo, sisäinen kuulo korkeamman itsemme äänelle, sillä emme voi suuttuessamme kuulla korkeamman minämme ääntä. Siksipä kuuloaistin syvin sisältö on kuuliaisuus omalletunnolle. Ei tietenkään kuuliaisuus mille tahansa. ”Älä suutu” käskyn laiminlyöminen tuo meissä esille vihaa, katkeruutta ja loukkaantuneisuutta. Olemme kokeneet, että silloin ei rakentava aurinkovoima, Isän voima, pääse vaikuttamaan. Ikään kuin sumupilvi peittää valon ja inhimillisen lämmön sydämessämme!
Kun otamme ihanteeksemme hyvyyden ja suuttumattomuuden, ensimmäisen juurirodun karma tulee meissä lunastetuksi ja dharma eli ihmisyysihanne meissä kirkastuu. Ymmärryksemme avautuessa opimme myös näkemään toisten ihmisten ajatuksia.
Toisessa juurirodussa saatu tunto vaikuttaa toisen käskyn kohdalle ja vastaa omantuntomme ääntä. ”Älä ole ajatuksissasikaan epäpuhdas”. Tämän ohjeen noudattamisella lunastamme toisen juurirodun karmaa. Opimme ymmärtämään toisten ihmisten tunne-elämää ja suomaan heille veljellistä myötätuntoa. Opimme ajattelemaan puhtaita ajatuksia ja opimme tuntemaan puhtaita tunteita, toisin sanoen opimme sydämen puhtautta ja rakkautta.
Kolmas käsky ohjaa totuuteen. Kolmannessa juurirodussa kehittyi näkö. Totuudellisuutemme kasvaessa myös järkemme oppii näkemään, ymmärtämään. Mikä tehtävä on silmällä? Sen tehtävä on valvoa että omatunto ja kuuliaisuus pysyvät järjestyksessä. Totuus on saatava esille järjellisin perustein. Valoilla ja vannomisilla se ei onnistu, eikä rehellisyyden ihanne kirkastu. Vannomattomuuden kohdalla avautuu näkö ja totuudellisuutemme mukaan opimme näkemään mitä kykyjä ja taipumuksia ja ominaisuuksia on toisilla ihmisillä.
Neljäs käsky kuuluu: ”Älä ole pahaa vastaan”. Neljännessä juurirodussa saimme makuaistin. Neljäs neuvo, ohje on Kristuksen opin kulmakivi. Se on suhteessa neljänteen juurirotuun ja sen perintöön. Itsekkyys ja julmuus olivat tämän rodun ongelma. Läksymme on opetella voittamaan ensin sisäisesti, sen jälkeen ulkoinenkin voitto on mahdollinen ja menneisyytemme vaikeaa karmaa voidaan lunastaa! Kun näin jaksamme menetellä, kun näin voitamme itsemme ja astumme oman persoonallisuutemme ulkopuolelle, silmämme, järkemme aukenee näkemään, että ihmiselämän ymmärtäminen käy mahdolliseksi ainoastaan jälleensyntymisen avulla. Ja kun tämä kyky kehittyy ja kasvaa, niin se muuttuu jälleensyntymismuistiksi. Saamme selvyyttä omaan ongelmaamme. Ymmärryksemme avautuu, näemme maailman järjestettynä kosmoksena. Näemme, että ihmisten ja luontokappaleiden elämää ohjataan näkymättömästä maailmasta käsin.
”Älä sodi, vaan rakasta kaikkia ihmisiä” ulottuu viidennen, kuudennen ja seitsemännen juurirodun ihanteeseen ja tehtävään. Viides juurirotu vastaa hajuaistiamme. Meitä helpottaisi jos tietäisimme, että persoonallinen elämä on nurin päin kääntynyttä elämää verrattuna Kristuksen rakkauden opin mukaiseen. Emme ole selvillä, että Kristinusko on Jeesuksen seuraamista, eikä mitään muuta. Yhdistäähän Jeesus toisessa kohden evankeliumia elämänviisautensa yhteen lauseeseen: Uuden käskyn annan minä teille: Rakastakaa toisianne sillä rakkaudella, jolla minä teitä rakastan! Ainoastaan se yksilö, joka todella syvästi sielussaan kaipaa totuutta ja etsii sitä kristinuskosta, löytää sen Jeesuksen seuraamisessa. ”Hyvillä töillä ja rakkaudella on näet merkillinen sielullinen vaikutus ja seuraus: Jumalan, taivaallisen Isän näkeminen. Sen suuren rakkauselämän näkeminen, joka on kaiken takana, joka kaikkea kantaa sylissään, riippuu siitä, että me itse emme tiedä mitään pahasta vaan rakastamme.” (Pekka Ervast, Jeesuksen salakoulu 1986, s. 132.) Sydämen puhtaus on yksinkertaisesti vain sitä, että ihminen ei tiedä pahasta. Hän ei tiedä pahasta ulkopuolella itseään, vaan muuttaa kaiken pahan hyväksi. ”Kun sanotaan, että rakastava ihminen ei tiedä pahasta, tarkoitetaan sillä, että hän näkee hyvän, joka piilee pahan takana ja kiinnittää huomionsa siihen. Kuinka hän ei tietäisi, että itsekkyys ja paha ovat olemassa? Kuinka hän olisi vieras tuskille, kärsimyksille, kyynelille? Jos hän hyvän tuntee, on tämä tulos pahankin tutkimisesta.” (Mts. 133.) Jos hän näkymättömässä maailmassa tahtoo kohota taivaan korkeuksiin, täytyy hänen samassa näkymättömässä maailmassa laskeutua helvettien syvyyksiin ja valaista siellä itseään kiroavia ihmissieluja. Mutta noustakseen tähän rakkauteen täytyy hänen todella paljon hyvää tehdä, paljon siunata, paljon anteeksi antaa. Näin Vuorisaarnan kosminen apu ja viisaus auttavat menneisyytemme karman lunastamisessa ja ihmisyysihanteemme toteuttamisessa!

Henkiset opettajamme toteavat suuremmista eli Kristus-mysteerioista, ettei niitä voi oppia kuolemanjälkeisessä elämässä. Niissä tarjoutuvat läksyt on opeteltava maanpäällisessä käytännön elämässä. Luonnollisesti Kristus-mysteerioita on useita, mutta lehteemme lainatussa otteessa Pekka Ervast kiinnittää huomiomme vain kahteen, nimittäin minuuden kaikkiallisuuteen ja yksilöllisyyden iankaikkisuuteen. Hän myöntää näiden mysteerioiden olevan syviä ja vaikeatajuisia, mutta vain silloin, kun ei ole kokenut niitä. Sen sijaan kun ihminen kohtaa ne käytännössä, ne osoittautuvatkin luonnollisiksi ja yksinkertaisiksi.
Minuuden kaikkiallisuus liittyy Mestarin objektiiviseen tuntemiseen tai oikeastaan on sama kuin Mestarin tunteminen Mestariksi. Jos näemme näyssä Mestarin ja kuulemme hänen puhuvan, ei se ole todellista Mestarin tuntemista. Ihminen saattaa kyllä nähdä näyssä esimerkiksi Jeesuksen ja kuunnella hänen opetuksiaan, mutta voi tulla petetyksi. Jos näky-Jeesuksen opetukset noudattavat kuulijan omia käsityksiä, niitä, joita hän on omaksunut maisten pappien tai saarnaajien puheista, ei hänelle esiintynyt Jeesus ole Jeesus Kristus, vaan astraalinen harha-Jeesus. Tällaiset astraalisen Jeesuksen kohtaamiset ovat uskovaisten vainajien keskuudessa melko tavanomaisia. Todellinen Mestarin tunteminen on sitä, että Mestarin tajunta koskettaa meitä.
Yksilöllisyyden iankaikkisuus on edellistä mysteeriota vielä syvempi. Sen ymmärtäminen on vielä vaikeampaa, puhutaanhan sen yhteydessä ihmisen jumalallisesta yksilöllisyydestä. Tämä ihmisen sisin yksilöllinen itse on iankaikkinen, ikuinen. Se osaa neuvoa meitä, mutta me emme tahdo tai välitä kuunnella kaikkein sisintämme. Nuoruudessa ihanteellisuuden herätessä jumalallisen yksilöllisyytemme ääni kuuluu kaikkein selvimmin, mutta ellemme kuuntele sitä lainkaan, se jää myöhemmin kokonaan muiden ”äänien” eli tavoitteiden peittämäksi. Sääli, jos näin käy, sillä me molemmat, ikuinen yksilöllisyytemme ja maisessa elämässä koulua käyvä minuutemme, kuulumme oikeastaan yhteen. Meidän tulisi pyrkiä osaksi omaa sisintä, pyhintä ja jumalallista itseämme kuuntelemalla ja toteuttamalla parhaimpamme neuvoja.
Tie suurempien mysteerioiden ymmärtämiseen ja kokemiseen käy pienempien mysteerioiden kautta. Kun emme enää pidä persoonallisen onnen tavoittelua elämämme päämääränä, ymmärryksemme avartuu. Meille selviää, että meillä ihmisillä on yhteinen alkulähde. Olemme kaikki kotoisin samasta jumaluudesta. Minuuksina olemmekin hengessämme jollain salaperäisellä tavalla yhtä. Meissä voimistuu myötätunto toisia ihmisiä kohtaan ja tahto työskennellä kaikkien ihmisten todelliseksi hyväksi eli auttaa heitä astumaan henkiselle tielle.
Ymmärryksemme avartumisen myötä meistä katoaa kärsimyksen pelko. Osaamme katsella omaa persoonallisuuttamme ja sen vaikeuksia kuin ulkopuolelta. Tästä näkökulmasta tarkastellen meitä kohtaavat kohtalon kolhut menettävät pelottavuuttaan. Näemme ne nyt elämän oikeudenmukaisuuden tuottamina seurauksina. Samalla reipastumme ja rohkaistumme ikuisen elämän etsinnässämme. Teoriassa tiedämme olevamme henkiminuuksina ikuisia, sillä olemme lähtöisin Jumalasta ja yksilöllisyytemme on Jumalassa. Teoreettinen tieto muuttuu kerran todelliseksi tiedoksi henkisten pyrkimyksiemme myötä.
Annikki Kumpulainen
annikki_kumpulainen_at_kolumbus_fi