Helsingin kristosofit

Kalevan poikien kosintaretki
-Kalevalassa puhutaan toisaalta Pohjolan kansasta ja toisaalta Kalevan kansasta. Kalevala tarkoittaa Jumalien ja Logoksen maailmaa ja pimeä Pohjola taas tätä fyysistä ainemaailmaa. Sitten Kalevala kertoo, kuinka Väinämöinen, Lemminkäinen ja Ilmarinen Logoksen eri olemuspuolien edustajina, Jumalien maailman lähetteinä kosivat Pohjan neitoa, ja tämä Pohjan neito taas kuvaa avaimesta riippuen joko yksilöllisen ihmisen henkiminuutta , joka on kotoisin Jumalien maailmasta, tai toisaalta sitä voidaan ajatella Suomen kansan henkitajuntana, kun puhutaan Suomen henkisestä tehtävästä. Tällä avaimella voidaan tarkastella Pekka Ervastin elämäntyön vaiheita, kun hänen elämäntyönsä vaiheet yhdistetään Suomen tehtävään aseettomana kansana. Voidaan siis ymmärtää, että Pekka Ervastin elämäntyön eri vaiheita voidaan ajatella ikään kuin Väinämöisen, Lemminkäisen ja Ilmarisen kosintana. Tällä tavoinhan Väinö Lehtonen asiaa kuvaa kirjassaan Kaksi maailmaa, luvussa VII, ”Kosintaretket” I.

Elias Lönnrot kertoo Isä Kalevalla olleen Suomen muinaisuuden suuruuden aikoina 12 poikaa ja kun Kaleva siis tarkoittaa Jumalien eli Logoksen maailmaa, edustavat Kalevan pojat Logoksen eri olemuspuolia. Väinämöinen, Lemminkäinen ja Ilmarinen edustavat Logosta Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. Kalevalan Avaimessaan sanoo Pekka Ervast:”jos joskus saadaan selville näiden kaikkien nimet, on samalla löydetty vanhat mysterionimet niille kahdelletoista hierarkialle, jotka edustavat logoksen eri olemuspuolia ja joiden astronomisena symbolina on n.k. Zodiaki eli eläinrata. Seitsemän näistä nimistä voivat sitäpaitsi kuvata niitä seitsemää pääenkeliä, jotka ovat lähinnä jumalan valtaistuinta ja joiden astrologisina edustajina ovat seitsemän pyhää planeettaa. Ja kolme nimistä kuvaavat niitä Logoksen kolmea tajuntapuolta, jotka suurin piirtein ilmaisevat hänen olemuksensa ja joita sentähden kutsutaan hänen kolmiyhteytensä kolmeksi personaksi eli naamioksi. Nämä kolme nimeä ovat meille Kalevalassa säilyneet muutamien toisten ohella, mutta nämä kolme selvinä ja varmoina.”(Pekka Ervast: Kalevalan Avain. Viides painos. s.96-97)

Elias Lönnrot aikanaan pohti tätä samaa kysymystä alhaalta päin tarkastellen ”sukututkimuksen” näkökulmasta Vanhan Kalevalan esipuheessa. Hän arveli, että Ilmarinen ehkä olisi Väinämöisen veli, ”emoni lapsi”, kuten Kalevalassa kerrotaan. Lemminkäistä Väinämöinen taas nimittää Kalevalan runoissa ”ylimmäksi ystäväkseen”, mutta Lönnrot vähän epäröi ja kysyy: olisiko Lemminkäinen kuitenkaan Väinämöisen veli samassa polvessa? Lemminkäinen voi kuulua Pohjolan kansaankin, sillä Lemminkäinen kosii milloin Pohjolassa, milloin Päivölässä, rakastelee Saaren tyttöjä ja käy sotia siellä sun täällä jne. Mutta Pekka Ervastilta saamme valaisua tähän kysymykseen ajatellen Lemminkäistä. Kalevalassahan kerrotaan mm. Kaukomielestä, Ahti Saarelaisesta ja Pätöisestä pojasta ja P.E. on nähnyt nämä Lemminkäisen jälleensyntyminä, joten Lemminkäisen monenkirjavat seikkailut siellä sun täällä näyttäytyvät osaksi myös jälleensyntymiksi hänen varhemmissa kehitysvaiheissaan.

Sitten Lönnrot mainitsee joitakin muitakin nimiä mahdollisina Kalevan poikina Vanhan Kalevalan esipuheessaan, mutta ei pidä niitä varmoina, eikä Pekka Ervastkaan pidä niitä sillä tavoin varmoina, että ottaisi ne esille Kalevalan Avaimessaan, vaikka tunsikin Lönnrotin pohdinnat näiltä osin, sillä viittaahan P.E. Vanhaan Kalevalaan kirjallisena lähteenään.

Ansiotöiden suhteen kertoo Kalevala, että ainoastaan Ilmarinen onnistuu suorittamaan vaadittavat tehtävät. Lemminkäinen epäonnistuu. Yksilöllispsykologista avainta käyttäenhän tämä on selvääkin, sillä tunneolemuksessaan ihminen rakastaa ja kärsii, tuntee tuskaa, riemua, onnea ja iloa jne. Ainoastaan Ilmarinen voi onnistua ansiotöissä ja Sammon taonnassa, sillä Ilmarisvoimat kuvaavat järjentyötä ihmisen psykologiassa. Tahto on sitten ihmisen ylin prinsiippi. Tahto on kaiken takana ohjaamassa ja johtamassa vihittävän kulkua kohti lopullista päämäärää ja tahto näyttäytyy Väinämöisen hahmossa.

Pohjan akka antoi Lemminkäiselle viimeisenä ansiotyönä tehtäväksi ampua joutsenen tuolta Tuonelan mustasta joesta, jolloin Lemminkäinen epäonnistui tässä ansiotyössään. Ilmarinen puolestaan onnistuu pyytämään suuren suomuhau`in, liikkuvan kalan lihavan Tuonelan joesta. Tähän ansiotyöhön liittyy salatieteellinen merkitys, joka koskettaa salatun sisätajunnan haltuunottoa vihittävän vihkimyskokemuksena ja sitä edeltää päivä-ja unitajuntoihin liittyvä puhdistustyö, joka Lemminkäisen osalta merkitsi Hiiden hirven hiihtämistä ja Hiiden ruunan suistamista ja Ilmarisen osalta Kyisen pellon kyntämistä ja Tuonelan karhun suistamista. Koska Lemminkäinen epäonnistuu ratkaisevassa ansiotyössään, toteaa Pekka Ervast, että tästä on pääteltävissä, että Lemminkäinen ei suorittanut hänelle määrättyjä kahta edeltävää ansiotyötäkään. Ilmarinen taas selviytyy omista tehtävistään ja onnistuu pyytämään suuren suomuhau`in.

Mikäli näitä ansiotöitä tarkastellaan realistisina tapahtumina on vedettävä se johtopäätös, että Kalevala pitää kalastuselinkeinon harjoittamista henkevämpänä elinkeinona kuin metsästystä ja linnustamista ja näinhän asia ehkä onkin, sillä ovathan jotkut kalat lähellä kasvikuntaa ja kristittyjen raamatussakin määrää Jumala ihmisille kasvikset ravinnoksi, vaikka kristikunta ei tätä Jumalan määräystä olekaan noudattanut, puhumattakaan ihmisten tappamisesta, jonka Mooseskin käskyissään kieltää. Kun taas ajattelemme Lemminkäisen ansiotyötä: joutsenen ampumista, on todettava, että erikoisesti laulujoutsen on sangen jalo luontokappale ja tuntuu melkeinpä pyhäinhäväistykseltä, jos lähdemme metsästämään laulujoutsenta. Sen sijaan julkisuudessa on käyty vakavaakin keskustelua siitä, että pitäisikö kyhmyjoutsenkantaa harventaa, ne kun ovat pahantapaisia ja saattavat hyökkäillä toisten lintujen ja lastenkin kimppuun.

Mitä sitten tarkoittaa: ampua Tuonelan joutsen? Pekka Ervast vastaa:”ampua Tuonelan joutsen, merkitsee upottaa tajuntansa sydämeen ja elähdyttää se voimakeskus, joka sydämessä piilee ja se voimakanava, joka sydämestä kulkee aivoihin. Kun tämä on tehty, on ihmisen sydän uusi ja koko ihminen kuin uudestisyntynyt: hän on hyvä, hän on säälivä, hän on myötätuntoinen.”(P.E: Kalevalan Avain. Viides painos.s.274)

Tätä ansiotyötä Lemminkäinen ei siis kyennyt suorittamaan. Lemminkäinen epäonnistui jousella ampumisessa, taikka hän ei päässyt edes laukaisemaan, sillä ”märkähattu karjanpaimen” tappaa Lemminkäisen vesikyyllä ennen kuin Lemminkäinen ennättää Tuonelan joutsenta tähtäämäänkään.

Zen-buddhalaisuudessa puhutaan jousella-ampumisen taidosta. Zen-munkit harjoittelevat mietiskelyä ja jousella ampumista jokseenkin samalla periaatteella, kuten kirjassa Vanajavuoren taru kuvataan, kuinka Vanajavuoren tietäjä ystävineen poraa aukkoja harmaaseen graniittiin samalla ajatellen kiinteästi, että niin kuin työkalujen vaikutuksesta harmaa graniitti vähitellen muuttaa muotoaan, samoin ihmisen oma sielullinen rakenne muuttuu hyvin ohjatun ja tahdolla ladatun ajatuksen avulla.(kts. V.L: Vanajavuoren taru. s.161-162)

Jousella ampumisen symboliikkaa ajatellen voidaan ymmärtää, että ihmisen mielen tulisi olla kuin jännitetty jousi, joka tähtää maaliin, ihanteeseen, siihen, että ihminen osaisi ajatuksineen, tunteineen ja tekoineen toteuttaa Isän ajatuksissa olevan kuvan inhimillisestä täydellisyydest, kosmisesta Kristuksesta, Logoksesta, Jumalasta.

Ihmisen tulisi olla totuudenetsijänä kuin jousella-ampuja, joka tähtää elämässään siihen , että osaisi toimia vuorisaarnassa esitettyjen elämänihanteiden mukaisesti. Meillä on viisi nuolta huotrassamme: älä suutu, älä ajatuksissasikaan ole epäpuhdas, älä vanno, älä ole pahaa vastaan ja älä sodi, vaan rakasta kaikkia ihmisiä. Ja näillä ”nuolilla” koetamme ampua ihannetta Tuonelan joesta siten, että ihanne toteutuisi meissä itsessämme, että alempi ja ylempi minuus yhtyisivät, että Tuonelan joutsen, henkinen tajunta valautuisi reaaliseen päivätajuntaamme.

Päämääränä ”jousella ampumisessa” on se, että ihminen luopuu kaikesta väkivallasta ja hienoimpienkin pakkokeinojen käyttämisestä. Ihminen luopuu jousesta, miekasta, kivääristä ja tulee rauhan rakentajaksi. Tähän päämääräänhän varmaankin pyritään Zen-buddhalaisessa ”jousella-ampumisessakin”. Jousi ei ole tarkoitus sinään. Se on vain väline harjoittelussa. Päämäärä ja lähtökohta on, että mietiskelijä ei enää tarvitse jousta. Harjoittelun tuloksena hän saavuttaa Nirvaanan ja Taivasten valtakunnan. Hänen mielensä on kaiken aikaa keskittyneenä Jumalaan. Toisella tavalla sanottuna: ihminen istuu pahan vastustamattomuuden kulmakivellä eli kivikuutiolla, joka on henkisessä työssä sileäksi hiottu. Ihminen luo rauhaa maailmaan. Hän on muuttunut eläväksi kiveksi Jumalan temppelissä, joka rakentuu yhdyssiteeksi ainemaailman ja hengen maailman välille.
Kyösti Niiranen

Muistiinmerkintöjä Helsingin kristosofiryhmän opiskelukoko-
uksesta ma.10.10.2005

*Tutkittiin J.R.Hannulan lehtikirjoitusta Totuudenetsijän ajatuksia Pohjolan Valo-aikakauskirjan maaliskuun N:o3:sta, s.34-36, v. 1941 ja hänen jatkokirjoitustaan Teosofis-ruusu-ristiläinen uskonpuhdistus, osa III Marttyyrius, samaisesta Pohjolan Valo-aikakauskirjan maaliskuun N:o3:sta, s.41-41,v.1941

*Luettiin edellisen kokouksen pöytäkirja.

*Läsnä oli 15 kristosofista totuudenetsijää.

*CD:ltä kuunneltiin musiikkia: Käy tosi työhön.

*Opiskelukokouksen puheenjohtaja alusti mietiskelyn aiheeksi: Vuorisaarnan siveysoppi johtaa kohti ykseyden elämää. Olemme hengessä yhtä kaiken takaisen Isän kanssa. Meidän tulee toimia Taivasten valtakunnan tietoisuudessa Kristuksen elämänohjeiden mukaisesti. Autuudenjulistuksissa esiintyy Taivasten valtakunnan portti. Ensimmäisen autuudenjulistusparin muodostavat autuudet:autuaita ovat köyhät hengessään, sillä heidän on Taivasten valtakunta ja autuaita ovat ne, joita oikeamielisyyden takia vainotaan, sillä heidän on Taivasten valtakunta. Ihminen voi kokea autuutta, kun hän vapautuu mammonallisten arvojen vetovoimasta. Hän käyttää rahaa ihmisyyden ihanteen palvelemiseen. Hänen tajuntansa painopiste on hengen maailmassa. Niinkuin luojan, tulee ihmisen käyttää ainetta hengen välikappaleena. Mietiskeltiin ensimmäisen autuudenjulistusparin syvää ja korkeaa ihannetta.

*Luettiin J.R.H:lta tutkittavana olleet lehtiartikkelit.

*Käytetyistä puheenvuoroista merkittiin ylös:
-J.R.H. jatkaa aikammme keskustapahtuman käsittelyä. Pekka Ervastin kirjassa Valoa Pohjolasta siteerataan vanhaa itämaalaista ennustusta, jonka mukaan ei ole mitään toivoa joka vuosisata uudistuvista yrityksistä uskonpuhdistuksen aikaansaamiseksi. Eivät ne vie toivottuun loppupäähän ennenkuin itse viisauden jalokivi, itseValkoisen Veljeskunnan ulkoinen johtaja tässä näkyväisessä maailmassa antaa itsensä syntyä. Se taas ei voi tapahtua koska tahansa. Se tapahtuuu silloin, kun aika on täyttynyt. Silloin voi taas joku korkea mestari syntyä maailmaan, ja silloin hän saa aikaan omalla vaikutuksellaan sen, mihin on pyritty pitkin vuosisatoja.

-J.R.H. näki ne syvimmät lähteet, joista ihmiskuntamme on aikanamme saanut ratkaisevimman henkisen avun.

-Tehtävämme on jatkaa jo aloitettua työtä toisessa vaiheessa. Työ on kesken, mutta voimme jatkaa sitä vapaaehtoisesti ja itsealoitteellisesti omien mahdollisuuksiemme mukaisesti. Mestarit puhaltavat yhteen hiileen ja meidän tulisi ottaa oppia heidän työtavoistaan. Mestarit myös rakentavat aikaisemmin tehdyn perustalle.

-J.R.H:n vastuuntuntoisesta esityksestä käy ilmi, miten uskonnot ja henkiset liikkeet ovat jakautuneet. Vastuumme on ykseys-ihanteen edessä. Mestarit tulee vastaanottaa tiennäyttäjinä. Uskonpuhdistus on välttämättömyys. Pekka Ervast matkusti aikanaan Amerikkaan ja kirjoitti tuon kirjan Suuri Seikkailu, jossa hän pohtii uskonpuhdistuksen kysymystä. Madame Blavatsky teki valmistavan työn. Teosofia oli hänen käsityksissään ykseysihanteen toteuttamista. Kyse oli veljeyden ytimenä olemisesta, riippumatta mistään ihmisiä toisistaan eroittavasta seikasta. Pekka Ervastin tuotannossa on vuorisaarnan henki, rakkaus tärkeä. Ei sokea usko, vaan hyvä tahto ja veljeys. Jos tahdomme kasvattaa itseämme, hillitä mielikuvitustamme ja kuunnella korkeamman minämmme ääntä, Isän ääntä, voimme löytää lohduttajan. Kuten P.E. koki henkisessä kokemuksessaan: ei ole ollut koskaan mitään hätää, eikä tule olemaankaan. Jumala rakastaa aina.

-Uskonpuhdistus ja Maailmanuskonto kietoutuvat toisiinsa. Suuret Uskonnot-kirja tekee uskonpuhdistustyötä. Pekka Ervast julisti uuden uskonnon. Kristus on vähitellen lähestynyt maapalloa ja ihmiskuntaa suurissa Logos-inkarnaatioissa. Kirjassa Suuri Seikkailu sanoo professori Bathory: minähän en voi näkyä, mutta te saatte olla minun edustajani maailmassa. Niinpä J.R.H:kin esitti Pekka Ervastin aseman ja nimeää H.P.Blavatskyn valmistavaksi työntekijäksi. Hän ei esitä itseään. Pekka Ervast puolestaan viittasi aina Jeesus Kristukseen. Jalmari Alava, joka kustansi Pekka Ervastin kirjan Valoa Pohjolasta katsoi, että kirjan täytyi tulla julki sen tärkeän sisällön tähden. Jos P.E:llä itsellään olisi ollut mahdollisuus saattaa kirja julki, olisi se luonnollisesti ollut muodollisesti huolitellumpi. On puhuttu maapallon ja auringon Valkoisesta Veljeskunnasta. Aurinkokunnan keskuslooshin johtaja esiintyi Pekka Ervastissa. Sisäinen johtaja taas on kaikkiallinen elämä, elämän pohjattomuus, syvyys ja kuilu. H.P.Blavatsky oli maapallon Valkoisen Veljeskunnan lähettiläs.

-J.R.H. viittaa luetussa ansaan, mikä vaanii henkisissä liikkeissä. Voimme laiminlyödä elämäntehtävämme, velvollisuutemme ja etuoikeutemme. Tässä kohdin viittaus kohdistuu kysymykseen vuosisatalähettiläästä, josta itämaalainen ennustus kuitenkin totesi: ”Ei ole mitään toivoa näistä joka vuosisata uudistuvista yrityksistä.” Historia tällä tavoin toistaa itseään. Niinpä kristinuskon alkuvaiheissa n. vuoden 325 paikkeilla jo unohtui varsinainen asia. Suomen teosofisessa liikkeessäkin on ollut ilmassa vuosisatalähettilään odotusta. Onpa eräissä piireissä viitattu mahdollisuuteen, että Dalai-laama olisi kyseinen vuosisatalähettiläs? Hänhän kylläkin tekee hyvää työtä buddhalaisuuden ja uskontojen välisen ekumenian puolesta. Kristosofisessa työssä ei ole jääty vuosisatalähettilään odottamiseen, vaan on jatkettu jo aloitettua työtä H.P.B:n ja Pekka Ervastin laskemalta perustalta.

-Uskonpuhdistustyön teemaksi näyttäytyy luetussa ykseys. Ykseys on sitä, mistä Jeesus sanoi: Isä ja minä olemme yhtä, ken näkee minut, hän näkee Isän. Myöskin Pekka Ervast saattoi sanoa: Isä ja minä olemme yhtä. Tämä ykseyden tietoisuus tulisi ottaa vastaan ihmiskunnassa. Suuren Jumalan Pojan tulisi saada tunnustus osakseen myös ihmiskunnalta, niin kuin kaikkiallinen jumaluus tunnusti ensin Jeesuksen ja sitten Pekka Ervastin pojakseen, jota rakasti. Pietarin edustaman kristinuskon virtauksessa esiintyi Jeesuksen takaisin tulemisen odotus. Pietari oli sangen syvällisesti sisäistänyt vuorisaarnan opetukset ja olihan hän ollut Jeesuksen välitön opetuslapsi jo Jeesuksen eläessä. Gnostikot puhuivat vuorisaarnan seuraamisen ohella myös unio-mystica kokemuksesta. Paavali yhtyi omassa Damaskos-kokemuksessaan siihen Kristukseen, mikä oli tullut Jeesuksessa. Paavali ei tuonut esille vuorisaarnaa, vaan puhui Kristuselämästä.

-Luetussa tuodaan esille se pirstoutuminen ja hajautuminen, mikä ihmiskunnan elämässä näyttäytyy sekä aineellisessa että henkisessä elämässä. Osaltaan pirstoutuminen selittyy sillä, että toistaiseksi ei ole vielä ollut sellaista ykseys-eli maailmanuskontoa, jossa kaikki voisivat yhtyä, jossa kaikki elämän pulmat olisivat saaneet ratkaisunsa. Niinpä meidän päiviimme asti ovat kaikki vanhat uskonnot olleet jonkinlaisia kansallis-tai rotu-uskontoja. Vasta nyt Pekka Ervastin elämäntyössä on tullut esille kaikki pulmat ratkaiseva ykseysuskonto eli suuri maailmanuskonto, uskontojen korkeamman minän viisaus on tullut esille. Tässä ykseysuskonnossa olisi ihmiskunnan nyt mahdollista saavuttaa ykseytyminen ja tällä perustalla voisivat kaikki henkiset työntekijät koota voimansa yhteen. Kun puhuttiin opettajan odotuksesta ansana vuosisatalähettilään odotuksen suhteen, niin asialla lienee sekä kielteinen että myönteinen puoli. Odotus voidaan nähdä leväperäisyytenä, jos emme tee totta jo esitetyistä opetuksista. Toisaalta meidän tulisi henkisinä ryhminä mahdollistaa sekä vuosisatalähettiläiden että Suuren Opettajan tuleminen omalta osaltamme. Meidän tulisi osata ottaa aikamme Suuri Opettaja vastaan todellisena opettajana. Ihmiskunta tarvitsee henkisiä opettajia ja meidän tulisi omalla työllämme mahdollistaa, että sellaisia, suuriakin, voisi jatkuvasti esiintyä. Kuitenkaan emme voi ajatella, että tulisipa tänne nyt joku ihmeolento , joka tekisi sen, mikä on meille mahdollista.

-Kokouksen päätteeksi kuunneltiin musiikkia CD:ltä: Jalokivi.

-Kokouksen puolesta: Kyösti Niiranen

Rakkauden ilo

Kuin kesäinen aamu
on ihmisen aura,
kun rakkauden voima
sitä koskettaa.

Niin kirkas on aatos,
kun tunne on puhdas
ja veljeyden voima
häntä tavoittaa,
se, joka syvältä
elämän lähteestä
virtaa esiin ja
pulppuaa.

Ihminen ilossa vaeltaa.

Ja ilo leviää
ihmisestä toiseen ja
heistä sanotaan:
”Katsokaa, kuinka he
rakastavat toisiaan.”

-a

Raija

Soinnuin uusin

Soi maa, soi taivas
soinnuin uusin
hyvän tahdon, Kristuksen.
Soi aika uusi aurinkoisin
voimaa, rauhaa Mestarin.

Soi maa, soi taivas
soinnuin uusin
puhtautta rakkauden.
Soi hymni kirkas ihmisyyttä,
veljeyttä ihmisten.

Soi maa, soi taivas
soinnuin uusin
kirkkautta kosmoksen.
Soi laulu uutta aikakautta,
valtaa veljesrakkauden.

-a

Mestarin tavoin

Ken rakastaa
Mestarin tavoin
antaa anteeksi
kaikille kaiken
rukoillen
vainoojainsa puolesta

Hän myös anteeksi saa
Jumalansa edessä
omassa epätäydellisyydessä
tehdyt lankeemukset –
lupaukset, joita ei jaksanut täyttää

samalla hän
on mukana
ihmiskunnan auttamistyössä
sen kaipuussa
nousta itsekkyyden pimeydestä
kohti kuolematonta elämää
meissä olevaa Jumalan poikaa
rakkautta ja totuutta

L. S.

Madame Helena Blavatsky kirjoitti monien kansojen ja yleensä menneitten aikojen tapahtumista. Hän toi esille jo kauan sitten unholaan painuneet kohtalot ja tapahtumat. Niinpä hän kertoi Suomen Kalevalasta ja sen syntyhistoriasta. Hän kertoi kansasta, jota venäläiset nimittivät koldvoneiksi ja joka asusteli Kaspian ja Mustanmeren tienoilla. Nimi viittaa Kaldeaan ja nähtävästi sillä onkin suora yhteys. Koldvonit olivat sukua myös Aasian sisäosissa asuville kansoille. Koldvonien sanottiin olleen tietäjäkansaa.
Koldvonien tietäjät liikkuivat monesti laajalti Venäjän maalla, poikkesivat kyliin – vanhat venäläiset asuivat useimmiten kylissä – ja auttoivat asukkaita monin tavoin, paransivat sairaita, kertoivat elämään kuuluvista asioista, nähtävästi henkisistä asioista. Tuntui kuin kansa olisi odottanut heidän tuloaan. Blavatsky kertoo edelleen, että koldvonit siirtyivät vähitellen pohjoisten merien rannoille. Näin Blavatsky kertoo artikkelissa Suomen Kansalliseepos, Tietäjä 1909, s. 77.

Tällä tavalla elämässä oleva laki, että kehittyneempi aina auttaa vähemmän kehittynyttä, saattoi toimia käytännössä.

Kun kristosofiassa kerrotaan, että kansallishaltiamme Väinämöinen jätti kansansa, oli syynä se, ettemme olleet noudattaneet hänen toiveitaan. Se liittyy nähtävästi toisten kansojen alistamiseen ja sotimiseen. Sehän on useimmiten syynä tällaiseen. Kun Väinämöinen sitten kuitenkin palasi, oli Suomen itsenäistyminen lähellä.. Tulee selvästi mieleen, ettemme olisi saaneet ensinnäkään autonomiaa vuonna 1809, ellemme olisi muinoin auttaneet Venäjän kansaa. Saimme pitää omat lakimme, ja lisäksi ruotsalainen Tukholman saaristossa syntynyt J. W. Snellman, joka opetteli suomen kielen, ehdotti, että saisimme oman kielemme viralliseen käyttöön ja lisäksi suomenkieliset postimerkit ja jopa oman rahan. Näin tapahtui ja silloin muinaiset hyvät ja auttavat tekomme tulivat korvatuiksi ja huomioonotetuiksi. Ruotsi ei meille koskaan olisi antanut itsenäisyyttä, olimmehan Ruotsin mielestä hyvä este sen kiistakumppania vastaan.

Blavatsky kertoo Kalevalasta ensinnäkin, että se on yli 3 000 vuotta vanha. Hän kertoo lisäksi, että siinä on kertomus luomisesta, siitä miten meri peitti kaiken, kun sotka, sorea lintu etsi pesän paikkaa. Vasta kun Veenemonen nosti polvea merestä, sai sotka pesäpaikan, johon laati pesänsä, muni kuusi kultaista munaa, rautamunan seitsemännen. Kun Veenemonen siirsi olkaansa, vierähtivät munat veteen ja särkyivät muruiksi. Murut muuttuivat niin, että munan toisesta puolesta tuli taivaankansi ja toisesta maa. Blavatsky sanoo tämän saman asian olevan vanhassa intialaisessa luomiskertomuksessa, mutta Kalevalassa tarkemmin, ja sen vuoksi Kalevala on syvällisin kaikista pyhistä kirjoista.

Pekka Ervast on uudestisyntyvä Suomi -kirjassaan kertonut menneisyydestämme ja siitä, minkä vuoksi Suomen oli välttämätöntä saada itsenäisyys ja vielä ilman väkivaltaa, ilman sotaa. Hän kertoo, miten olemme muinaisuutemme perusteella lähes ainoa kansa, jolla on kyky herättää uusi uskonto, sillä yleensä kansoilla on väkivaltainen perintö, joka estää inhimillisen toiminnan, ts. karma uhkaa enemmin tai myöhemmin tehdä tyhjäksi parhaimmankin yrityksen.

Blavatsky kertoo vielä, miten vanhat venäläiset jumalanimityksetkin ovat suomalaisperäisiä ja lisää, että slaavien suhde suomalaisiin on kovin salaperäinen, mutta aavistus kääntyy olettamaan, että auttaminen jossain suhteessa aina parantaa asioita. Voisimme ajatella, että tänäänkin asiat kääntyisivät parhainpäin, jos vain uskaltaisimme luottaa elämänlakeihin ja inhimillisyyteen.

Tässä nykyisessä neljännessä luomispäivässä on etualalla tunne himon, elämisen himon, ollessa planeettamme lahjoittama erityinen voima. Rotujen sarjassa elämä Atlantiksella edusti neljättä sivistystä, joten tunne nimenomaan himona pääsi silloin erityisen voimakkaasti esille ihmisten vajotessa mitä raaimpaan itsekkyyteen. Tämä kulttuurin ja julmuuden yhdistelmä kertautui viidennen juurirodun neljännen alarodun aikana antiikin Roomassa.

Pekka Ervast on sanonut, että himo, kuten rahanhimo, on eräänlaista meditoimista. Tahdon keskittäminen ei sinänsä ole pahaa, erehtyä voi vain kohteesta. Ja, kuinka jaksaisimme elää kovan maankamaran koulussa, ellei meille olisi annettu elämisen himoa, elämäntahtoa? Tässä luomispäivässä on meidän kuitenkin kesytettävä himon värittämä tunne ja saatava mielikuvitusvoima tietoisesti luovan ajatuksen hallintaan. Siinä auttaa kiinteän aineen luontainen hitaus.

Ratkaiseva apu tulee kuitenkin aina Logokselta. Logosviisauden ensimmäinen vastaanottaja oli Buddha. Hän opetti voittamaan himon. Voimme kiteyttää tuon opetuksen Pekka Ervastin sanoihin: ”Meidän on vapauduttava siitä harhakäsityksestä, että meillä olisi jotain oikeutusta persoonalliseen onneen”.

Tuo totuus vapauttaa ihmisen hengen hänen sielunsa kahleista. Pekka Ervast puhuu esitelmäsarjassaan Jumala ja luominen siitä, mikä odottaa häntä, joka niin ilolla soisi Isän tahdon toteutuvan elämässään. Edessä olevan kehityksen voitoilla, sanoo Pekka Ervast, tarkoitetaan itsetietoisuuden heräämistä jollain aurinkokuntamme seitsemästä tasosta pyrkijän noustessa taso tasolta yhä lähemmäksi auringon henkeä. Tuo kaikki on tietysti niin huimaavaa tavallisen etsijän käsityskyvylle, ettei sitä pysty ymmärtämään, niin kuin emme voi katsoa aurinkoakaan vielä silmästä silmään.

Mutta miettiessään myötätunnolla elämää tulee etsijälle hetki, jolloin hän tuntee olevansa kuin lähtöpisteessä. Ja ensimmäisenä on etsijällä edessä se, että hänen tulee saavuttaa persoonallinen itsetietoisuus näkyvässä maailmassa. Pekka Ervast sanoo tuota askelta myös puhdistuksen tieksi tai salaisen tiedon valmistavaksi tieksi. Sillä tiellä kulkija oppii sen, että ihminen voi rakkaudessa saavuttaa kaiken, koska rakkaus on näkyvän maailman ainoa mahti. Näin ollen, vaikka ihmiset luulevat olevansa maisessa elämässä täysin hereillä, harva sitä kuitenkin on. Sillä harvassa ovat vielä ne ihmiset, jotka kestävät rakkaudessaan horjumattoman uskollisina.

Seuraava askel on persoonallinen itsetietoisuus astraalitasolla, kolmas älytasolla, neljäs sisänäköisessä maailmassa. Viidennessä vihkimyksessä saavutetaan persoonallinen itsetietoisuus henkisessä maailmassa. Tämä mestarivihkimys on ihmiskunnan määrä saavuttaa nykyisen luomispäivän lopulla. Tulevien luomispäivien osalle jäävät kuudes, itsetietoinen Jumalan Pojan aste ja seitsemäs, jossa minuus tulee yhdeksi Isän kanssa.

Vaikka kaiken tuon kuvittelukyvyn ulkopuolella olevan kirkkauden saavuttamiseksi on jäljellä aikaa vielä kahden ja puolen juurirodun ja kolmen luomispäivän verran, ei ihminen ole sidottu kulkemaan muun ihmiskunnan mukana, vaan hän voi nopeuttaa kehitystään. Tämä kiertotähti on ollut suurimpien vihkimysten näyttämönä eivätkä niistä porteista käyneet ole sulkeneet ovia jäljessä tulevilta. Lopultakin ihminen itse määrää sen tahdin, millä hän etenee, eikä mikään ulkopuolinen aseta esteitä sille, miten pitkälle hän pääsee.

Ensin odottaa siis tämä näkyvän maailman salaisuus ratkaisemistaan. Mutta tuota salaisuutta on etsittävä totuuden ja järjen voimalla. Mikään ei selviä ilman niitä. Ei kauneinkaan sydän voi tavoittaa rakkautta, ellei se ole etsinyt totuutta. Sitä lienee Jeesus tarkoittanut kehottaessaan etsimään ja kolkuttamaan. Ja, kun totuus on ainakin jossain määrin löytynyt, puhdistuu tunnekin.

Ilmarinen, totuudenetsijäksi kasvanut ihminen, etsii yhteyttä korkeampaan minäänsä, Kalevalan symbolikielellä: tavoittelee Pohjan neitiä. Pohjan neiti on kristosofisten opettajien mukaan ihmisen korkeampi minä. Se sisältää eri jälleensyntymien parhaat tulokset. Pohjan neitiähän kuvataan taivaan kaaren päällä istuvaksi kaunottareksi, joka kutoo kultakangasta. Se kutoo kultakangasta jälleensyntyvien persoonallisuuksiensa ikuisuusarvoisista kokemuksista. Se on siis todella kaunis.

Ennen kuin korkeampi minä, Pohjan neiti, suostuu tekemään ikuisen liiton alemman kanssa, täytyy alemman minän valmistamalla ja puhdistamalla itseään osoittaa ja todistaa, että se tulee pitämään liittoa pyhänä. Vaikka korkeampi minä mielellään neuvoo ja ohjaa pyrkijää, ei kuolematon minuutemme kuitenkaan suostu kiinteään yhteistyöhön kuolevaisen persoonallisuuden kanssa, ennen kuin tämä on riittävästi valmistunut ja puhdistunut. Kosintaretkeläisen tulee siis suorittaa määrätyt ansiotyöt: alemman minän eli persoonal­li­suuden puhdistaminen ja ”häihin” valmistautuminen. Puhdistus koskee persoonallisen minän kolmea tajunnantilaa: päivä-, uni- ja salatajuntaa. Kosintaretkeläisen tulee oppia hallitsemaan valtoimenaan kiitäviä ajatuksiaan. Unitajuntansa puhdistamiseksi hän opettelee luopumaan itsekkäistä tunteistaan ja tavoitteistaan. Salatajunnan kirkastamiseksi hän uudistaa sydämensä rakastavaksi ja myötätuntoiseksi, niin että hän luo lämpöä ympärilleen ja levittää ihmisyyttä rauhan ja rakkaustekojen avulla.

Ilmariselle annettuja ansiotöitä oli kolme, yksi kunkin tajunnantilan varalle. Ilmarisen osalta päivätajunnan puhdistumista kuvaa ensimmäinen ansiotyö: kyisen pellon kyntä­minen, unitajunnan puhdistumista Tuonen karhun suistaminen ja salatajunnan puhdistusta Tuonelan hauen tuominen Tuonelan mustasta joesta.
Ensimmäinen ansiotyö koskee siis päivätajunnan puhdistusta. Päivätajunnassa elämme päivittäisiä tehtäviä suorittaessamme, ts. kemiallis-fyysillisellä tasolla toimiessamme. Siir­tyessämme unitajuntaan joudumme teke­misiin sielumaailman kanssa, mutta aivan toisella tavalla kuin päivällä päivätajunnassa.
Olemmehan sielullisia olentoja päivätajunnassakin eläessämme, tunnemme monenlaisia tunteita, kauniita ja yleviä. Lisäksi voimme hallita tunteitamme, harva täydellisesti, useimmat jos­sain määrin. Kun elämämme soljuu tasaisesti päivästä toiseen, on meidän helppo pitää tunteemme tasapainoisina, kehittää ja jalostaa niitä.

Mutta kokiessamme jatkuvasti tyyniä ja levollisia tunteita, unohdamme helposti, että määrätyt, alati päivätajunnassamme toistu­vat tunteet edustavat vain pientä murto-osaa ihmisen koko sielusta. Psykologit kiinnittävät aiheellisesti suurta huomiota ihmisen alitajun­taan, josta unitajuntakin on osa. Päivätajuisina persoonallisuuksina meillä on mahdollisuus työntää takaisin alitajunnan sokkeloihin sieltä esille pyrkivät epämiellyttävät ja alhaiset pyyteet. Näin tehden saatamme tuudit­tautua helposti sellaiseen erheelliseen käsitykseen, että olemme puhdistuksen tietä kulkien voittaneet jo kaikki alemmat tunteet.
Päivätajunnan puhdistamista kuvataan Kalevalassa siten, että Ilmarisen on kynnettävä kyinen pelto. Pohjan akka määrittelee tehtävän seuraavasti:
”Kun sa kynnät kyisen pellon,
Käärmehisen käännättelet
Ilman auran astumatta,
Vaarnojen värisemättä;
Senpä Hiisi ennen kynti,
Lempo varsinki vakoili
Vaarnasilla vaskisilla,
Auralla tuliterällä,
Oma poikani poloinen
Heitti kesken kyntämättä.”

”Kyinen pelto” on looginen ymmärrys, sillä sen on ”Hiisi ennen kyntänyt”, se on alussa ollut itsekkyyden ja pahan palveluksessa ja saanut siltä kasvuvoimansa; sitten on kyllä Pohjan ”oma poika”, ihmisen persoonallinen minä sitä ”kyntänyt”, koettanut kasvattaa sitä hyötyyn ja hyvään päin, mutta heittänyt työnsä kesken, koska ei ole kyennyt sitä loppuun viemään. Tämä pelto on nyt kynnettävä ”ilman auran astumatta, vaarnojen värisemättä”, ymmärrys puhdistettava niin ettei jälkiäkään näy ja voima otettava ylhäältä.

Ilmarinen ei ole neuvoton. Hän on tavannut korkeamman itsensä, ja voi vedota siihen niin kuin ihminen, joka uskoo ja tietää, että hän voi hengessään keskustella Jumalansa kanssa. Hän kysyy heti Pohjan neidiltä; mitenkä kyinen pelto on kynnettävä? Ja neuvo kuului näin:

”Ohoh seppo Ilmarinen,
Takoja iänikuinen!
Aura kultainen kuvoa,
Hopeinen huolittele!
Sillä kynnät kyisen pellon,
Käärmehisen käännättelet.”

Kun totuudenetsijä muodostaa ajatustyön avulla itselleen selväpiirteisen maailmankat­somuk­sen tutkimalla suurimpien filosofien opetuksia ja uskontojen julistajien moraaliohjeita, niin hän huomaa, että elämässä vallitsee lakisiteisyys ja moraalinen pohja. Samalla hän kyntää ymmärryksensä peltoa ilman auran astumatta. Tätä työtä suorittaessaan hän saa nähdä, kuinka paljon on nostettava ”kyitä kynnökselle, käärmehiä käännökselle”.

Ilmarinen ajatustyöhön tottuneena suoritti menestyksellä vaikean tehtävän. Hän huomaa puhdista­neensa mielensä ja päässeensä ajatuksensa herraksi.
Kun päivätajunnassamme pystyimme torjumaan epämiellyttävät ja alhaiset pyyteet, unielämä paljastaa tässä suhteessa totuuden.

Pohjolan emäntä antaa Ilmariselle toisen tehtävän:

”Kun sa tuonet Tuonen karhun,
Suistanet suen Manalan
Tuolta Tuonelan salosta,
Manalan majan periltä;
Sata on saanut suistamahan,
Tullut ei yhtänä takaisin.”

Tämä toinenkin Ilmariselle annettu ansiotyö, Tuonen karhun suistaminen, kysyy luovaa ajatustyötä, vaikka tällä kerralla on vuorossa unitajunnan puhdistus. Unitajunnassa ihmisen alkukantaiset tunteet, pyyteet ja hi­mot, esiintyvät petoina. Ihminen ei pysty unitajunnassa ollessaan sa­laamaan eläimellisiä intohimojaan, vaan hänessä olevat eläimelliset taipumukset esiintyvät eläinhahmoina. Jos tarkkailemme unielämäämme, yritämme ymmärtää sen symboliikkaa, niin meille voi selvitä, ettei itsekkäiden toiveiden ja pyyteiden torjuminen ole sama asia kuin niiden voittaminen. Ne kesytetään päivätajuisen rakentavan ajattelun avulla. Totuudenetsijä ajattelee aivan kuin ”varastoon”, hänhän on jo päässyt kosintaretkeläisen tietä vaeltaes­saan selville alemmista voimistaan, nyt hän mielikuvituksensa avulla loihtii tajunnassaan tilanteen, jossa hänen karhunsa mörähtelee. Samalla totuudenetsijä miettii järkevän ajatuksen, teräksestä tehdyn suitsen, päitsen rauasta raketun, mikä hänen valtavan eläinvoimansa asettaa.
Pohjan tyttö neuvookin Ilmarista:

”Ohoh seppo Ilmarinen,
Takoja iänikuinen!
Teräksestä tehkös suitset,
Päitset rauasta rakenna
Yhellä vesikivellä,
Kolmen kosken kuohumilla,
Niillä tuonet Tuonen karhut,
Suistanet suet Manalan.”

Pekka Ervast kirjoittaa teoksessaan Kalevalan avain (s. 263–264): ”Asiantuntija oivaltaa tämän neuvon pätevyyden. Ajatuksissa on luotava koski, s. o. mielikuva jostakin tunteesta täydessä kuohussaan, ja kivellä keskellä koskea tehtävä teräksestä suitset, toisin sanoen oppia näkemään se järkiperäinen ajatus, joka kuvitellun tunteen asettaa. Kun tämmöisillä teräskirkkailla ja teräskovilla totuudenajatuksilla on kuviteltuja tunteita tottunut asettamaan, alkavat ne itsestään hillitä todellisiakin tunteita. Ja kun menettelyn siirtää unitilan alalle lujan päätöksen avulla ennen nukkumista, säilyttää tajunta lujuutensa unimaailmassakin ja oppii siinäkin petoja hillitsemään.”

Unitajunta on mielikuvituksen ja tunteiden tajunta, jonka voima on erittäin suuri. Siihen on luettava osa siitä tajunnasta, jota tiedemiehet kutsuvat alitajunnaksi, nimittäin se osa, jonka sivistynyt ihminen pitää aisoissa tai ainakin salassa maailmalta, mutta joka ruumiin nukkuessa pääsee vapaasti valloilleen. Okkulttisesti katsoen siitä näkyy ihmisen siveellinen tila, ja kuinka moni onkaan siihen kompastunut, niin kuin Kalevala sanoo. Ihmisen intohimot ovat todella kuin raatelevat pedot. Ja kuitenkin unitajunnan puhdistaminen ja hallitseminen on välttämätön sisäisen tien kulkijalle. Tunteiden ja intohimojen voittaminen käy verrattain helposti mietiskelyyn tottuneelta, sillä jo mietiskelyä harjoittaessaan hän on mielikuvitustaan ohjannut ja puhdistanut.

Todella epäitsekäs ihminen ei ole unielämässään avuton, tyystin näkymättömän maailman kaaosmaisten tapahtumien heiteltävä. Hän vie unimaailmaan päivätietoisena tajun­tana saavuttamaansa rauhaa.
Jäljellä on vielä salatajunnan herraksi pääseminen. Ilmariselle annettu kolmas ansiotyö kuuluu:

”Kun saat suuren suomuhau’in,
Liikkuvan kalan lihavan
Tuolta Tuonelan joesta,
Manalan alantehesta
Ilman nuotan nostamatta,
Käsiverkon kääntämättä;
Sata on saanut pyytämähän,
Tullut ei yhtänä takaisin.”

Nyt pyrkijän on osattava alistaa ajatustyönsä tulokset tahtoelämän palvelukseen, ts. ajatustyön on puhjettava rakkausteoiksi käytännön elämässä

Tuonelan joki viittaa kuolemaan. Samalla se on päivä- ja sa­latajuntamme välinen raja. Jos esimerkiksi nukkuessamme olemme salatajunnassa, emme siitä tavallisesti mitään muista, sillä joudumme kulkemaan Tuonelan mustan virran yli palatessamme päivätajuntaamme. Ainoastaan rakkaus kantaa tajuisena Tuonelan virran yli.
Ilmarisen ansiotyössä ”hauki” niinikään merkitsee sydäntä. Ilmarinen oivaltaa, mistä on kysymys ja rientää Pohjan neidiltä neuvoa saamaan. Ja morsian auttaa:

”Ohoh seppo Ilmarinen,
Ellös olko milläskänä!
Taop’ on tulinen kokko,
vaakalintu valkeinen!
Sillä saanet suuren hau’in,
Liikkuvan kalan lihavan
Tuonen mustasta joesta,
Manalan alantehesta.”

Ervastin mukaan, tämä on niin kuin hänen korkeampi minänsä neuvoisi ja lohduttaisi: älä sinä pelkää, että sydämesi tekee sinulle haittaa. Sinä olet toiminnan mies. Suorita vain enemmän sellaisia tekoja, joista sinulle muodostuu apua kriitillisenä hetkenä. Tee rakkauden ja laupeuden töitä, ole avulias ja palvelevainen. Tämä ei ole luonnollesi vaikeata.

Ilmarinen takovi kokon tulisen, vaakalinnun valke’isen. Tuo kokko, komea lintu, auttaa Ilmarista, lentää hauin pyyäntähän, hirmuhampahan hakuhun. Takomansa kokkolinnun avulla Ilmarinen onnistuu. Hän on osannut menetellä ihmisyyden mukaisesti. Hänen omat rakkauden tekonsa tulevat hänen avukseen kriittisenä hetkenä.

Tätä kolmatta ansiotyötä on mahdoton suorittaa ilman toisten ansiotöiden antamaa apua. Ervast kirjoittaa (mts. 269), että mietiskelyn avulla harjoitettu ajatusten ja tunteiden puhdistus, rakkaudellisten, rauhaa rakastavien ja hyvää tahtovien ajatusten mietiskely vaikuttaa itsestään pysyviin mielialoihin, ja voimme nyt lisätä: siis myös vaistoihin ja tapoihin, vaikka tämä vie aikaa.
Ilmarinen noudattaa neuvoja ja kiitää siten hyvien töittensä siivillä oman sydämensä portille. Hänen hyvä karmansa auttaa häntä vaikeuksia voittamaan. Ilmarisen on onnistunut elähdyttää sydämensä, joka hänen vaatimattoman arvostelunsa mukaan on vain hauenpään veroinen. Ilmarinen on onnistunut suoriutumaan kaikista ansiotöistään. Hänen häitään käydään viettämään.

Lähdekirjat:
Pekka Ervast, Kalevalan avain
Väinö Lehtonen, Kaksi maailmaa
Annikki Kumpulainen, Kalevalaista viisautta

Ja sitten tulee taas olemaan pieniä temppeleitä, seurakuntia, joissa eletään Jeesuksen Kristuksen kaltaista elämää. Nuo seurakunnat muodostuvat ehkä sinne tänne, ehkä on yksi tai useampia joka maassa. Seurakunnat, jotka ovat kuin pieniä valtioita, ovat muodostuneet ihmisyksilöistä, jotka tahtovat auttaa ja rohkaista toisia kaidalla tiellä kulkemisessa; jotka samoin kuin ensimmäiset kristityt eivät tahdo millään tavalla olla itsekkäitä, ahneita; eivät tahdo omistaa mitään, eivät tahdo riidellä, kostaa ja häiritä millään tavalla, vaan tahtovat elää rauhassa. He harjoittelevat tätä elämää keskenään. He asuvat pienissä seurakunnissa, tekevät työtä ja tulevat toimeen siellä; ja toiset ovat toimessa ulkona maailmassa. Asuen seurakunnissa he siellä rohkaisevat toisiaan ja toisiltaan saavat lohdutusta, kun he yhdessä eteenpäin ponnistavat. Ja heillä on temppeleitä, jotka ovat auki aina ja kaikille; ja on kaikkien tiedossa, että sinne on jokaisella tilaisuus tulla istumaan hiljaisuudessa, mietiskelemään ja rukoilemaan. Ovathan samalla tavalla roomalais‑katoliset temppelitkin nykyään avoinna. Vain meidän protestanttiset temppelimme ovat olleet niin kateellisia, etteivät avaa oviaan joka päivä ihmisille, jotka tahtoisivat sinne mennä istumaan hiljaisuudessa, mietiskelemään ja rukoilemaan. Tulevaisuuden temppelit tulevat olemaan sellaisia rauhan paikkoja, hiljaisuuden paikkoja, joissa ehkä silloin tällöin on hienoa urkujen soittoa, joku messu, kaunista, kohottavaa kuorolaulua, mutta jossa jokainen, joka sisään astuu, on hiljaa ja syventyy itsekseen. Niissä temppeleissä tietysti määrättyinä hetkinä juhlitaan. Ympärillä olevat ihmiset saavat valita, tahtovatko he tulla kristityiksi vai ei. Ei kukaan heitä tuomitse. Kristityt tarjoavat heille ainoastaan auttavan kätensä: tule meidän luoksemme, jos haluat. He tulevat kuuntelemaan, ja joku silloin tällöin tulee seurakuntaan ja tahtoo ruveta elämään sitä henkevää elämää, jota siellä eletään totuudessa, rakkaudessa ja kauneudessa. – Ja sitten tietysti tulee olemaan ehkä joka maassa, aluksi yhdessä, mysterio‑opistoja, joihin ne vakavat kristityt, jotka jo ovat harjoittaneet itseään tässä uudessa siveellisyydessä, lähtevät oppimaan, että heidän silmänsä avautuisivat näkemään kuoleman jälkeisiä ja taivaallisia asioita. He menevät oppimaan, elleivät ennen ole kokeneet, että ihminen voi tulla Jumalan Pojaksi, siten että Isä taivaassa nimittää hänet pojakseen. He saavat oppia tulemaan kansalaisiksi myöskin näkymättömässä maailmassa, tulemaan, niinkuin sitä toisella tavoin myöskin nimitämme enkeleiksi; sillä ihminen on kutsuttu tulemaan enkeliksi. Hänen pitää tulla enkeliksi, sillä tämä sana merkitsee: lähettiläs, sanantuoja”. ”Pelastuksen sanoman tuoja” tulee ihmisestä; ja kun hänestä tulee se, ei se merkitse sitä ainoastaan, että hän julistaa sanaa ihmisille tässä näkyväisessä maailmassa, vaan se merkitsee, että hän on hyvän sanoman eli Evankeliumin tuoja myös näkymättömässä maailmassa. Hän ilmoittaa totuuden olemassaoloa liikkumisel­laan, ajatuksillaan ja sanoillaan; ja hän ilmoittaa totuuden kaikille niille olennoille, jotka kansoittavat näkymättömän maailman: kuolleille, ilman, kaikkien elementtien haltijoille, jumalille, suurille kauniille olennoille, jotka eivät vielä ole kokeneet Ihmisen ja Ihmisen Pojan mysteriota.

Laki vaiko evankeliumi, s. 94–96.

Viime aikoina on huomio kääntynyt usein aiheeseen Pyhä Henki. Klassisen esimerkin Pyhän Hengen vaikutuksesta käytännön elämässä löydämme Apostolien teoista. Siellä on kerrottu Jeesuksen kehottaneen apostoleitaan jäämään Jerusalemiin odottamaan Pyhän Hengen kastetta. Kun helluntaipäivä tuli, he olivat kaikki yhdessä koolla. Yhtäkkiä tuli väkevä tuulispää taivaasta kuin humaus. He näkivät kuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itse kunkin päälle. He tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua kielillä sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi. Paljon kansaa kokoontui kuuntelemaan apostolien puhetta. Jerusalemissa asui silloin parttilaisia, meedialaisia, eelamilaisia, roomalaisia, juutalaisia, kreetalaisia ja arabialaisia. Kuvauksen mukaan kaikki kuulijat ymmärsivät apostolien puhetta, kun nämä kertoivat Jumalan suurista teoista. Tapahtuma jää kuitenkin esoteeriseksi, salaiseksi meille. Olemme ymmällä, sillä kyseisessä tekstissä käytetään sanoja ”alkoivat puhua kielillä”. Käsityksemme mukaan sellainen kielillä puhuminen ei voi auttaa ihmisiä eikä ihmiskuntaa, kun puhuja luettelee sanoja ja lauseita, joita ei edes itse ymmärrä. Opastihan Paavalikin oppilaitaan: puhukaa selvästi, ymmärrettävästi. On aivan toinen asia, jos puhuja osaa puhua siten, että kuulijat ymmärtävät puheen sisällön, vaikka eivät taida puhujan käyttämää kieltä. Apostolien teoissa kerrotaan kuitenkin kaikkien kuulijoiden ymmärtäneen apostolien puhetta. Näin ollen apostolien puheella oli selkeä sisältö.

Kun Pekka Ervast esitelmöi teosofisessa kokouksessa Tukholmassa 1913 ruotsiksi, niin hänen puhettansa ymmärsivät esim. sellaiset englantilaiset ja venäläiset teosofit, jotka eivät ollenkaan osanneet ruotsia. J. R. Hannula kirjoittaa: ”Tämä panee ajattelemaan, että tällaisessa tapauksessa puhe kääntyy henkisen minän kautta niille kielille, joita kuulijat puhuvat ja ymmärtävät.” (Kysymyksiä ja vastauksia VII/18.)
Pyhä Henki on henkinen voima, joka viihtyy totuutta janoavassa ihmisessä. Pyhän Hengen täyttämiä ihmisiä ovat olleet esimerkiksi Jeesus Nasaretilaisen vanhemmat Maria ja Joosef sekä monet totuutta rakastavat ihmiset ennen heitä. Samoin jokainen todellinen profeetta on ollut totuuden Pyhän Hengen täyttämä.

Kosmisesti Pyhä Henki on Logoksen järjen valo. Kerrotaan, että Jeesuksen seuraajilleen lähettämä Pyhä Henki oli Jeesus Kristuksen personoimaa, stimuloimaa. Pyhää Henkeä on nimitetty myös Puolustajaksi ja Lohduttajaksi.

Verratkaamme nyt Apostolien teoissa kuvattua Pyhän Hengen vuodatusta aikamme suureen kosmis-henkiseen voimavuodatukseen. Keskusaurinko Siriuksesta tulleen voimavuodatuksen otti ensin vastaan Auringon Kuninkaallinen Neuvosto lähettäen voimavuodatuksen sitten maapallolle. Täällä sen otti vastaan maapallon Valkoinen Veljeskunta, jonka lähettiläs H. P. Blavatsky antoi vuodatukselle ymmärrettävän muodon teosofisessa sanomassa. Voimavuodatus lähestyi fyysistä tasoa ja saavutti maapallon ilmakehän vuosina 1926–28 muuttuen täällä uudeksi luonnonvoimaksi. Pekka Ervast nimittää uutta luonnonvoimaa myös mannasateeksi eli henkiseksi ravinnoksi. Keskusaurinko Siriuksesta tullut luonnonvoima on Pekka Ervastin personoima totuuden Pyhä Henki. Keskitetyn kuvauksen Pekka Ervastin personoimasta Pyhästä Hengestä voi tiivistää pariin lauseeseen: ”Totuuden Pyhä Henki on Isän tahto. Isän tahto eli se totuus, johon meidän tulee yhtyä, on ilmaistuna selvimmin ja tajuttavimmassa muodossa Vuorisaarnassa.” (Väinö Lehtonen, Ongelmien seurassa IX, s. 144.)
Väinö Lehtonen toteaa, että Pekka Ervastin työtoverina esiintyi ihminen, joka oli niin täydellisesti Pekka Ervastin tuoman hengen läpitunkema että hän kykeni olemaan Mestarinsa Puolustaja. ”Tämä ihminen oli J. R. Hannula. Hän puolusti järkkymättömästi Pekka Ervastia kaikissa tämän toimissa ja opetuksissa ja samalla lohdutti niitä, jotka Vuorisaarnan opetuksia seuratessaan joutuivat kärsimään. Totuuden Pyhä Henki sai hänessä muodon ja se ’muoto’ näkyy kaikissa J. R. Hannulan opetuksissa.” (Väinö Lehtonen, Vaeltajan viesti II, s. 85.)

Väinö Lehtonen nimittää J. R. Hannulaa myös Totuuden Pyhän Hengen säiliöksi ja henkisen valiojoukon sieluksi ja sanoo, että hänen johdossaan oleva ekleesia voi olla dynaaminen. Ymmärrämme nämä nimitykset henkisessä työssä ansaituiksi, koska J. R. H. oli täyttänyt itsensä Pekka Ervastin tiedolla, viisaudella ja hengellä. Nyt jokainen totuudenetsijä voi kirkastaa järkeään ja avata sydäntään ymmärtämään sekä Jeesus Nasaretilaista että Pekka Ervastia J. R. Hannulan kirjallisten opetusten avulla. Samoin jokainen voi kirkastaa järkeään ja avata sydäntään ymmärtämään dynaamisen ekleesian sielua, J. R. Hannulaa, tutkimalla hänen julkista vihkimysdraamaansa.

Kristosofiset opettajamme ovat valaisseet fyysisen käyttövälineemme, ruumiimme, tehtävää lauseella: Ruumiimme on Pyhän Hengen temppeli. Täytymme Pekka Ervastin personoimalla Pyhällä Hengellä, kun täytämme Isän tahtoa eli ilmennämme Vuorisaarnan opetusten henkeä. Näin fyysinen käyttövälineemme tulee asetetuksi sille kuuluvaan tehtävään. Siitä tulee Pyhän Hengen temppeli.

Annikki Kumpulainen

annikki.kumpulainen@kolumbus.fi