Helsingin kristosofit

Mikä ero on ihmisellä ja eläimellä? Mikä erottaa ne toisistaan? Sanotaan, että kehittymätön ihminen on kauempana kehittyneestä ihmisestä, kuin kehittymätön ihminen eläimestä!
Erona on taisteluasenne (sota). Eläimiä tapetaan ja eläimet tappavat toisiaan syödäkseen. Eläimen voi tappaa armosta, jos eläin on vahingoittunut, silloin eläin pääsee tuskistaan ja palaa takaisin eläinten tunneluontoon, eläinten yhteistajuntaan. Ihmiset joutuvat maksamaan sen pahan, minkä tuottavat eläimille.
Jos ihmiset pitävät tappamista ja sotaa oikeana, he ovat lähempänä eläintajuntaa kuin eläimet. Tappavatko eläimet lajitovereitaan? Emme ole vielä oikeita ihmisiä, olemme vasta kasvamassa oikeiksi ihmisiksi, sellaisiksi, joissa ihmisyys ja rakkaus on herännyt.
Miten yhteiskunta kohtelee rikollisia? Heidät laitetaan vankilaan. Miten yhteiskunta kohtelee armeijasta ja tappamisen opettelusta kieltäytyviä? Heidätkin laitetaan vankilaan! Tehdään samoin kuin 2000 vuotta sitten, kun Jeesus ja kaksi rikollista teloitettiin ristiinnaulitsemalla yhtä aikaa. Ei eroteta toisistaan Kristusta ja rikollista. Osaammeko nyt 2000 vuotta myöhemmin, kun uskonto on jälleensyntynyt, ylösnoussut, nostaa ihmisyyden arvoonsa? Jeesus sanoi: ylentäkää Ihmisen poika. Vähin vaatimus ihmisyyden mukaan on vapaaehtoinen armeija.
Sankari-äiti uhrasi poikansa ja miehensä sodalle! Nämä äidit pitivät (ennen) sotaa oikein kunnia-asiana, ja sitä, että antoi henkensä maansa puolesta. Onko tällainen menettely väärin ja ulkoisesti ymmärrettyä persoonallisuuden uhraamista? Mutta kun ihminen luopuu henkisellä tiellä persoonallisuudestaan ja yleisestä mielipiteestä, niin hän voi löytää todellisen itsensä.
Tämän päivän sankari-äiti ei kasvata lapsia enää kanuunan ruuaksi. Hän kasvattaa heissä ihmisyyttä ja rakkautta. Hän lähtee itsestään ja opettaa esimerkillään suvaitsevaisuutta, ihmisyyden kunnioitusta. Keho on Pyhän Hengen Temppeli. Koska emme ole sitä valmistaneet, ei meillä ole minkäänlaista oikeutta sitä tuhotakaan!

Maapallomme eri puolilla riehuvat sodat ja monin muodoin ilmenevä väkivalta nostavat luonnollisesti esille Jumalaa ja kuolemanjälkeistä elämää koskevia kysymyksiä. Voimme pohtia näitä ongelmia siitä elämänymmärryksellisestä lähtökohdasta, ettemme lainkaan epäile Jumalan olemassaoloa. Jumala on. Mutta millainen Jumala on? Kristosofian antaman ja sisimpämme hyväksymän käsityksen mukaan Jumala on kaiken ilmennyksen takainen suuri, rakastava ja hyvää tahtova tajunta. Jumala on siis hyvä, mutta Jumala ei ole kaikkivaltias. Me ihmiset teemme suunnattomasti pahaa toisillemme, käymme sotia, tapamme ja kidutamme omaan ihmiskuntaamme kuuluvia ihmisveljiämme, ja sitten ihmettelemme, ettei Jumala estä tällaisia veritekoja ja vääryyksiä. Jumala ei estä, sillä me ihmiset olemme vastuunalaisia olentoja. Elämässä vallitsevan tasapainon lain mukaan joudumme ennemmin tai myöhemmin jälleensyntymiemme kuluessa lunastamaan kaiken aiheuttamamme kärsimyksen.
On myös paljon sellaista väkivaltaan kannustavaa opetusta, että oman lähipiirin, heimon tai kansan osan fanaattisten, uskontoon liittyvien julmien lakipykälien ja määräysten puolustaminen väkivallalla, jopa itsemurhaiskuilla, takaa murhamiehelle tai -naiselle kuolemanjälkeisen paratiisitilan. Ihmiskunnan omakohtaista henkistä tietoa omaavat opettajat korostavat kuitenkin korostamasta päästyään, ettei murhaaja, sotilas tai muu taistelija, saavuta edes persoonallista taivastilaa – puhumattakaan korkeammista taivastiloista – ennen kuin hän on luopunut viimeisestäkin sota-ajatuksesta.
Itse kuolemastakin on monenlaisia käsityksiä. Näistä voisin mainita kaksi keskenään hyvin erilaista. Joillekin ihmisille kuolema on kalpea, kylmä ja tunteeton viikatemies. Tämä johtunee siitä, etteivät he ole ymmärtäneet olevansa jälleensyntyviä olentoja, joiden luo kuolema on saapunut monen monta kertaa, yhä uudestaan ja uudestaan. Kuolema on näin ollen tavallaan tuttu.
On kuitenkin ihmisiä, jotka näkevät kuoleman kauneuden ja kokevat kuoleman lempeäksi ja hyväksi. Pekka Ervast on antanut eräässä artikkelissaan kuoleman kanssa vuoropuhelua käyvän henkilön todeta: Sinun siipesi ovat suuret ja kantavat, sinun katseesi kirkas ja kaukainen, sinun pukusi hohtaa ja loistaa hopeisena ja punasinisenä. Varmasti sinun sylisi on lämmin.
Mutta mikä ihmeellistä, niin kuoleminen on henkisessä elämässä tarvittava taito. Meidän on opittava kuolemaan mystisesti. On opittava luopumaan vapaaehtoisesti jo maisen elämän aikana niistä kiinnikkeistä, joista meidän on kuolemanjälkeisessä elämässä pakko luopua. Näin voimme vapautua kaikesta turhasta painolastista ja syventyä tehokkaammin ihmisyyden velvoitteisiin. Tässä riittää harjoituskenttää!
Annikki Kumpulainen
annikki_kumpulainen_at_kolumbus_fi

Elämän koulu tähtää siihen, että ihmiset oppisivat hallitsemaan ajatuksiaan ja mielikuvitustaan. Henkiset opettajat ovat antaneet tätä tarkoitusta varten ohjeita. Puhutaan rukoilemisesta, mietiskelystä ja joogasta. Esimerkiksi alkuseurakunnissa rukouselämässä apuna käytettiin Isä meidän -rukousta. Rukouksessahan on monia osia, joihin kuhunkin syventymällä ihminen selventää ja elävöittää suhdettaan Jumalaan, toisiin ihmisiin ja elämässä vallitsevaan järjestykseen.
Sanaan rukous liittyy myös kielteisiä havaintoja. Rukoilija saattaa erehtyä anomaan itselleen kaikenlaista persoonallista hyvää. Saatetaanpa häntä suorastaan kannustaakin menettelemään näin. Oivan esimerkin kielteisestä opastuksesta löydämme Lutherilta Katekismus-kirjasessa. Siellä kehotetaan rukoilemaan kaikkea sellaista, mikä kuuluu yhteiskunnallisesti moitteettomaan ja sopusointuiseen persoonalliseen perhe-elämään täällä maan päällä.
Sana mietiskely viestittää hiljaisuudessa tapahtuvasta elämän ongelmien selvittelystä oikeamielisyyden ja ihmisyyden periaatetta noudattaen.
Jooga on peräisin Intiasta. Jooga on vanha, tiettyjä sääntöjä noudattava menetelmä, jonka avulla joogi pyrki saavuttamaan yhteyden korkeampaan minäänsä – Jumalaan. Patanjalin (Patandshalin) jooga-aforismit ovat opastaneet totuudenetsijöitä 700-luvulta e.Kr. lähtien aina nykypäiviin asti. Niihin sisältyy tarkat ohjeet niin asennon, hengityksen kuin ajattelun kohteen suhteen.
Mutta näiden ajatus- ja mielikuvitusmaailmamme hallintaan ohjaavien menetelmien lisäksi on olemassa monia arvoituksellisia tehtäviä, joista jokainen on kuin jonkin suuren mysteerin peite. Vanhan liiton aikana ei suurista vihkimyssalaisuuksista voinut puhua julkisesti. Yhteiskunnat eivät suvainneet keskuudessaan tietäjä-ihmisiä. Heitä vainottiin monin tavoin. Hirsipuut ja polttorovio olivat usein käytettyjä. Omakohtaista, syvällistä tietoa omaavien henkilöiden oli naamioitava tietonsa.
Esimerkin tällaisesta kulissista tarjoaa kuuluisa ympyrän neliöiminen. Koot Hoomi kirjoittaa siitä: ”Kuninkaallisen Seuran geometrikko ei varmaankaan tiedä, että tuo näennäisen järjetön yritys koettaa neliöidä ympyrä peittää selittämättömän mysteerin.” (Mestarien kirjeet A. P. Sinnettille, s. 407.)
Koot Hoomi raottaa kuitenkin hieman mysteerion ovea: ”Pythagoraalla on syynsä, miksi hän ei koskaan käyttänyt äärellistä hyödytöntä lukua 2, vaan hylkäsi sen kokonaan. Yhdestä voi, ilmentyessään, tulla vain 3. Se on ilmenemätön, kun yksinkertainen kaksinaisuus pysyy passiivisena ja salattuna. Kaksinaisen monadin (7:nnen ja 6:nnen prinsiipin), jotta se voisi ilmetä logoksena, Kwan-shai-yin’inä, on ensin tultava kolminaisuudeksi (7., 6. ja puolet 5:nnestä); sitten se ’suuren syvyyden’ povella vetäen omaan itseensä ainoan kehän muodostaa siitä täydellisen neliön, siis ’neliöi ympyrän’, mikä, ystäväni, on mysteereistä suurin – –.” (Mts. 407.) Kyse on monadin ilmenemisestä logoksena. Asiaa voi ja tuleekin toki miettiä, mutta omakohtaiseen tietoon pääsy lauseen sisällöstä lienee useimpien meidän kohdalla tulevaisuuden asia.
Omana aikanamme on puhuttu avoimesti ja selvästi mitä syvällisimmistä Logos-mysteereistä. Tietoa on tarjolla. Ainoastaan oman ymmärryskykymme rajoittuneisuus asettaa esteitä kaiken tiedon omaksumiselle.
Annikki Kumpulainen
annikki_kumpulainen_at_kolumbus_fi

Esitelmät alkavat klo 13

Kajaani, Pohjolankatu 25, alakerta:
19.4. Sirpa Sepänvuori, Kansamme henkinen tehtävä

Lahti, Aikuiskoulutuskeskus, Kirkkokatu 16:
5.4. Kyösti Niiranen, Elämä jälleensyntymisen ja karman näkökulmasta
19.4. Jouko Sorvali, Lohengrin ja Suomi-neito

Kristosofinen vuosijuhla
Tampere, Satakunnankatu 60:
12.4. Terttu Nurme, Ihminen ja henkinen elämä
13.4. Pirkko Wiggenhauser, Kolminainen apu ja voitto

Turku, Aninkaistenkatu 5 A 5:
5.4. Sirpa Sepänvuori, Kansamme henkinen tehtävä
19.4. Juha Vainio, Ihmisen tie

Muutokset ja lisäykset ovat mahdollisia.
Kristosofista kirjallisuutta myydään esitelmien yhteydessä.

Elämme suurten myllerrysten aikaa. Vanha häviää ja uusi nousee. Me saamme olla näkemässä tämän kaiken! Se on kuin synnytystuskia uudelle ajalle.
Suomessa on naispresidentti ja Amerikkaan tulee musta presidentti. Maailma muuttuu, pystyykö ihminen muuttumaan mukana? Kristuksen seuraajille – meille totuuden etsijöille – on annettu uusi mittapuu. Se on Jeesus Kristuksen Vuorisaarnassa viidessä yksityiskohtaisessa ja kahdessa yleisessä käskyssä, jotka kasvattavat ihmistä henkisesti. Ohjeita seuratessaan ihmisille aukeaa ymmärrys näkemään itse omakohtaisesti elämä kouluna, järjestettynä kosmoksena.
Pekka Ervast – Jeesuksen opin tulkitsija ja syventäjä – kertoo meille uudesta luonnonvoimasta, joka on laskeutunut maapallolle vuodesta 1875 alkaen ja on muuttunut uudeksi luonnonvoimaksi vuosien 1926–1928 aikana. Uusi luonnonvoima vaikuttaa kaksisuuntaisesti. Toinen puoli vaikuttaa, ettei mitään pahaa voi enää salata, piilottaa. Toinen puoli vaikuttaa nostavasti, kohottavasti, kaikkia hyvään pyrkiviä ihmisiä auttavasti.
Ihmiset etsivät mielenrauhaa, he eivät vain tiedä, miten sen saavuttaisivat!
Joka puolella luvataan, tee niin tai tee näin, saat mielenrauhan. Näennäisen mielenrauhan voi saavuttaa vähäksi aikaa, mutta todellista ei, ennen kuin on oikea pohja ja perustus, ennen kuin on totuuden tieto pohjalla, mittapuu, jolla voi todentaa ja varmistaa, onko tämä asia näin, onko tämä totuus.
Myös puhdistuksen tie on kaksisuuntainen, mitä syvemmälle helvettiin laskeudumme, sitä korkeammalle taivaaseen voimme kohoutua. Vuorisaarnan mittapuun avulla voimme määritellä uudelleen kaikki asiat ja asenteet. Vuorisaarnan mittapuu on hyvin selkeä, mitä tahtoisitte itsellenne tehtävän, tehkää niin veljillenne. Millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.
Kun kaikki ei ole hyvin, se on tunne meissä, joka vaikeroi, se laittaa järjen etsimään totuutta. Tunteet ovat hyviä, ne ovat tulleet meidän avuksemme – opettamaan meitä, että oppisimme tuntemaan itsemme.
Jos tunteet ovat kielteiset, ne opettavat, että tässä ja tässä asiassa on oppimisen paikka. Osaammeko ottaa opetuksen vastaan?
Yhteiskunta olemme me ihmiset. Sanotaan, että yhteiskunta on semmoinen, miten se kohtelee vankejaan. Yksilö on semmoinen, millaisia asenteita hänellä on. Me kaikki olemme vastuullisia yksilöinä siitä, miten me vaikutamme yhteiskuntaan.

Sekä henkisten liikkeitten keskuudessa että kansan suussa puhutaan elämän kokeista. Elämä asettaa meidät kokeelle ainakin seuraavilla tavoilla:
– Tarjoutuu tilaisuuksia edistää henkistä työtä ja jos osaamme suoriutua niistä asianmukaisesti, kohtaa karma iskiessään tyhjän paikan. Olemme tuolloin kiiruhtaneet jo toisaanne.
– Raahaamme selässämme kivireppua, josta Mestari nostaa kiven eteemme silloin, kun meillä on parhaat mahdollisuudet se ylittää.
– Saatana nostaa kiven repustamme eteemme silloin, kun meillä on huonoimmat mahdollisuudet se ylittää.
Edellä käytettiin sanontaa: Elämä asettaa meidät kokeelle. Tähän vielä seuraava täsmennys: Elämä on kuin kasvoton kokonaisuus, joka itsessään ei aseta meitä kokeelle, vaan nuo kokeelle asettajat ovat tähän samaan elämään kuuluvia tajuisia olentoja.
Väinö Lehtonen kuvasi, miten Mestari voi nostaa kiven elämän tiellä kulkevan repusta hänen eteensä silloin, kun näkee, että kulkijalla on mahdollisuudet se ylittää. Emme edes tiedä kivien olemassaoloa, sillä olemme tottuneet niiden painoon ja ne ovat repussa eli selässämme, näköpiirimme ulkopuolella. Vielä vähemmän tiedämme, mikä kivi repusta on nostettu; tunnemme vain taakan keventyneen ja kulkemisen käyvän aiempaa helpommin. Tuollaisen keveyden tuntemuksen ei pidä kuitenkaan antaa hämätä, vaan sen aikana voi kerätä voimia kohdata tulevaisuus sellaisena, kuin se eteen astuu. Lehtonen on vielä täsmentänyt, että kivi on nostettu kulkijan omasta repusta.
Kivi tiellämme voi kolhaista rikkautta, mainetta, menestystä ja jopa elämää. Mestari saattaa siis nostaa niin ison kiven, että kyseessä on elämä tai kuolema. Saatana on toistuvasti nostellut kuolemaa tuottavia kiviä mm. sodissa. Mestarin nostamaan kiveen sisältyy näinkin vakavan asian kuin kuoleman kyseessä ollen voittamisen mahdollisuus.
Kivireppu-asiaa on kuvattu niinkin, että karman johto on siirtymässä Kristuksen käteen, jos vain annamme siihen mahdollisuuden. Tuolloin kaikki kivet ovat ylitettävissä. Eikä pelkästään ylitettävissä, vaan: ”jos teillä olisi uskoa sinapinsiemenen verran, voisitte vuoria siirtää”.